Lue keskustelun säännöt.
Miten päästä terapeutille, mun elämä on yks turhuus
Rikkinäinen lapsuus
30.08.2023 |
Olen suht sinut itseni kanssa. En tietääkseni ainakaan sairasta mitään psyykkistä sairautta en ole ahdistunut(paitsi jotkut työt saa mut pois raiteiltaan en vaan saa asioita pois mielestä ja no ei kiinnosta). Pystyn työskentelemään vain tietyissä töissä ja tekemään pätkätöitä. Jos työ mieleinen niin tykkään ja meen töihin mielelläni. Mulla on lastensuojelu historia ja lapsena en käynyt terapioissa. Vauvasta taapero ikään olin heitteillä. Elin omaa elämää, ulkoilin yksin, en saanut rakkautta ja muistan kun pelkäsin. Lopulta olin hetken lastenkodissa ja sieltä pääsin sijaisperheeseen. Asuin sijaisperheessä ja ihan hyvässä sellaisessa joskin musta etittiin aina virheitä. Toitotettiin koko lapsuusaika ettei musta tuu mitään. Arvosteltiin aika paljon. Haukuttiin jonkin verran. Lisäksi olin todella kiltti koska pelkäsin et jos teen jotain niin mut heitetään pois. En koskaan tuntenut et olisin rakastettu. Perheen oma lapsi lisäksi sai päättää esim pääsinkö mukaan jonnekkin lomalle sun muuta. Olin teininä sitten toisinaan kotona kun muut lomaili. Mun elämästä ei oikeestaan piitattu koulu meni miten meni sain mennä ja tulla eikä ketään kiinnostanut. Tosin joitakin asioita multa rajattiin toisin kuin muilta. Jouduin jättään väliin kivoja asioita. Väitettiin et haluttiin suojella. Kotona oli ihan jees olla. Aika paljon kyllä piti auttaa kotijutuissa ja tehdä paljon kaikenlaista kotityötä. Kun täytin 17 niin musta haluttiin aika pian eroon koska musta ei saanut enää rahaa niin paljoa. Ois pitänyt maksaa omasta elämisestä jotain. Sain tuolloin sossulta kk rahaa. Lopulta sitten protestoin ja ostin omat "eväät" elin mysleillä sun muilla ja juurikaan en kotona syönyt. Aina tuntunut et vaikka edelleen oon tekemisissä sijaisperheen kanssa et ei musta oikeesti oo koskaan välitetty tai rakastettu. Muutin sitten 18 vuotiaana veks. Oon kyllä edelleen tekemisissä heidän kanssaan koska kuitenkin koen ne kaiken jälkeen vielä vanhemmiksi. Kaippa se on etten halua luopua. Ne on kyllä ihan ystävällisiä mulle ja auttaa jos tarvis mut en tie. Aikuisiällä kaikki heijastuu elämään mulla on ystäviä kyllä. Oon vaan ihan liian kiltti teen kaiken aina muut edellä aattelematta itseäni. En osaa rakastaa ketään, itseäni pidän semmoisena että kuka nyt muhun rakastuis, enkä kykene seurusteleen. Ikää jo on ja varmaan kaikki ihmettelee et miks en seurustele tai koko elämän aikana oikeen kyennyt siihen. Olen nainen ja kuitenkin miehet kiinnostaa, ystäviä miehissä on mut se vaan et en oo kun muutaman kerran ihastunut elämässä. Kaikki miehet jää tyyliin ystäviks. Jos päästään seurustelu vaiheeseen ikäänkuin työnnän toisen pois. Mun elämässä ei oo mitään järkeä. Asun yksin nään ystäviä silloin tällöin kun ehitään. Käyn töissä sillon tällön jne. Mun elämä on ihan turha ja ei kukaan koskaan oo välittänyt musta. Enkä oo tälle maailmalle mitään. Välillä on synkkiä ajatuksia mut tiedän et kyllä ihan varmasti jotain hyvää elämässä on vielä tiedossa. Viihdyn ihmisten seurassa enkä saa mitään ahdistusjuttui sun muuta. Oon vaan pudonnut kaikista kelkoista veks. Silleen oon täs maailmassa mut näkymätön. En ees oo tarttennu juuri lääkäriä ja silleen terve. En tie miten apua ees hakis jotta ehkä sais jotenkin näit asioit käytyy läpi. Muutaman ystävän kanssa oon näit puinut jaetaan ihan kaikki ja silleen. En tie pitääkö ihmisen olla oikeesti hajalla et saa jotain juttelu apua. Toisaalta koen jollain tapaa et selviin kaikesta koska en osaa mistään silleen murehtia. Koko elämä kuitenkin ollut sellasta et mikään oo ikinä onnistunut niin ihan sama en murehdi ja iskostettu kuinka huono oon niin vähän silleen hällä väliä. En tie rikki mut ehjä kuitenkin.
Kommentit (20)
Ole terveysasemalle yhteydessä sieltä saat apua
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ole terveysasemalle yhteydessä sieltä saat apua
Miten tuollainen käytännössä mahtaa toimia? voinko soittaa että saisinko ajan ja että kyse on käsittelemättämistä lapsuuden traumoista joihin toivoisin saavani apua. Mun historia kyllä sen verran pitkä että tuo mitä kirjoitin on vaan tosi pieni osa kaikkea. Tuskin tätä tutut lukee mutta jos kirjoittaisin kaikesta niin mut tunnistaisi ne läheiset jotka musta tietää nää asiat mitä kaikkea mulle tapahtunut. Jotenkin tuntuu et ihmiset ajautuu noihin palveluihin jotenkin eikä silleen et ite soittaa ja pyytää apua.
Ei terveyskeskukseen aikaa varatessa tarvitse kertoa mitään yksityiskohtaista. Vastaanotolla voi puhua, mitä haluaa.
Riippuu paljon kotipaikkakuntasi resursseista, minkälaista apua voit saada. Aloituksestasihan ei tule esiin, että sinulla olisi mitään mielenterveyden häiriötä. Tällöin voi olla, että sinut ohjataan esimerkiksi perheneuvolaan tai kolmannen sektorin palveluihin.
Vierailija kirjoitti:
Ei terveyskeskukseen aikaa varatessa tarvitse kertoa mitään yksityiskohtaista. Vastaanotolla voi puhua, mitä haluaa.
Riippuu paljon kotipaikkakuntasi resursseista, minkälaista apua voit saada. Aloituksestasihan ei tule esiin, että sinulla olisi mitään mielenterveyden häiriötä. Tällöin voi olla, että sinut ohjataan esimerkiksi perheneuvolaan tai kolmannen sektorin palveluihin.
Jep sepä kun sinällään mulla ei oo mt ongelmia koska oon pystynyt jotenkin hyväksyyn kaikki asiat. Ja silleen elään kaiken kanssa. Eli selviän kyllä mutta selviänkö miten pitkään. Kun vaan oot kaikessa aina kiltti ja ystävällinen suostut kaikkeen vältät konflikteja jne niin elämässä selvii. Mut kun se estää elämästä ottamasta riskejä tehdä asioita. En vaan saa aikaseks koska pelkään epäonnistumista. Oli kyse työstä, parisuhteesta mistä vaan niin nään heti ne et ne epäonnistuu. Ja kun en tosiaan osaa välittää mistään sen kummemmin. Mikään ei stressaa ja kaikki on ihan sama. Totuus se et oikeesti en tuu koskaan pystyyn elämään normi elämään ja mun elämä on oikeesti semmonen et mun pitäs saada jotain tehtyä ja tiedän et mua estää noi traumat. Veikkaan et siinä vaiheessa kun työelämään joutuis täyspäiväsesti pakka hajois. Ja sit se et no voihan ihminen elää näinkin et on tässä elämässä tekemättä mitään ja elämättä. Haluaisin kyllä vaikka mitä mut koska hitsit en vaan kykene kun jokkut asiat piinaa taustalla. Hitsin vaikee selittää kun silleen tiedostan et ois asioita mitä pitäs käydä läpi. Ei musta vaan huomaa mitään et asiat ei oo kunnossa. Joten hei oon se ilonen tyyppi kadulla joka tulee vastaan ja näyttää et elämä hymyilis. Pystyn kyl tosiaan elämään niiden asioiden kanssa ja näyttään kaikille et kaikki ok vaikka ei oikeesti oo. Tai on ja ei. Uskon et voisin saada jotain lukkoja auki. Kun menetät elämässä asioita ja et oo koskaan saanut mitään sulla ei oo mitään, sua potkittu vaan päähän ja elämä on ns turhaa niin ei sitä osaa ees toisaalta kaivata mitään ja on tyytyväinen siihen että sulla on elämän perusedellytykset. Katto pään päällä ja varaa ruokaan ne muutama hyvä ystävä harrastus ja töihinkin pääsee joskus. Mut se et ei oo ikinä ollut tukiverkostoa. Ei niitä vanhempia jotka ois rakastaneet tai ketään kuka oikeesti ois välittänyt. Enkä ees tiedä miksi tänne avaudun mut niinkun oon tässä jo aika kauan pohtinut et hitsit et en vaan oo normaali ja mussa on vikaa.
Kumman väsäämä stoori tää oli Mikin vai Tommin? Tiedoksi teille runkkareille etten hakenu apua päästäkseni jommankumman nysämunan kohduksi ja piiaksi. Hain sitä itseni takia. Todellakin muutan mielummin telttaan kuin tuun kattelee teidän makkarin puolella tapahtuvaa paskaesitystä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kumman väsäämä stoori tää oli Mikin vai Tommin? Tiedoksi teille runkkareille etten hakenu apua päästäkseni jommankumman nysämunan kohduksi ja piiaksi. Hain sitä itseni takia. Todellakin muutan mielummin telttaan kuin tuun kattelee teidän makkarin puolella tapahtuvaa paskaesitystä.
Aloittaja täällä mikä homma? Nyt meni ohi. Tsemppiä joka tapauksessa sulle mitä ikinä elämässä läpi käytkin.
Laita selaimeesi hakuun Helsinki Mission.Asut missä päin suomea. On numeroita mihin voit soitaa ihan nimetömänä ja puhua 24h. On Chatt kai sinä soitto raja?Toimii nimetömänä kontakti halutessa myös.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ai tällaisen paskan novellin täti kirjoitti etätöitä tehdessä. Huoh. Käy vaan siellä kansanopiston kirjoittajakurssilla, ehkä ahdistusta käsittelevä tarinasi joskus julkaistaan jossain naisten antologiassa.
Ai ainoastaan elämäsi, vaan myös aloituksesi on turhuus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletan, että sinulla ei ole rahaa yksityiselle niin ota yhteys oman kunnan mielenterveyspalveluihin tai ihan vaan varaat ajan terveyskeskuslääkärille.
Lukemani perusteella olet masentunut noista lapsuustraumoistasi juontuen. Sille voidaan tehdä paljonkin. Tsemppiä <3
Terveisin
Toinen traumojaan paranteleva
Rikkinäinen lapsuus kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei terveyskeskukseen aikaa varatessa tarvitse kertoa mitään yksityiskohtaista. Vastaanotolla voi puhua, mitä haluaa.
Riippuu paljon kotipaikkakuntasi resursseista, minkälaista apua voit saada. Aloituksestasihan ei tule esiin, että sinulla olisi mitään mielenterveyden häiriötä. Tällöin voi olla, että sinut ohjataan esimerkiksi perheneuvolaan tai kolmannen sektorin palveluihin.Jep sepä kun sinällään mulla ei oo mt ongelmia koska oon pystynyt jotenkin hyväksyyn kaikki asiat. Ja silleen elään kaiken kanssa. Eli selviän kyllä mutta selviänkö miten pitkään. Kun vaan oot kaikessa aina kiltti ja ystävällinen suostut kaikkeen vältät konflikteja jne niin elämässä selvii. Mut kun se estää elämästä ottamasta riskejä tehdä asioita. En vaan saa aikaseks koska pelkään epäonnistumista. Oli kyse työstä, parisuhteesta mistä vaan niin nään heti ne et ne epäonnistuu. Ja kun en tosiaan osaa välittää mistään sen kummemmin. Mikään ei stressaa ja kaikki on ihan sama. Totuus se et oikeesti en tuu koskaan pystyyn elämään normi elämään ja mun elämä on oikeesti semmonen et mun pitäs saada jotain tehtyä ja tiedän et mua estää noi traumat. Veikkaan et siinä vaiheessa kun työelämään joutuis täyspäiväsesti pakka hajois. Ja sit se et no voihan ihminen elää näinkin et on tässä elämässä tekemättä mitään ja elämättä. Haluaisin kyllä vaikka mitä mut koska hitsit en vaan kykene kun jokkut asiat piinaa taustalla. Hitsin vaikee selittää kun silleen tiedostan et ois asioita mitä pitäs käydä läpi. Ei musta vaan huomaa mitään et asiat ei oo kunnossa. Joten hei oon se ilonen tyyppi kadulla joka tulee vastaan ja näyttää et elämä hymyilis. Pystyn kyl tosiaan elämään niiden asioiden kanssa ja näyttään kaikille et kaikki ok vaikka ei oikeesti oo. Tai on ja ei. Uskon et voisin saada jotain lukkoja auki. Kun menetät elämässä asioita ja et oo koskaan saanut mitään sulla ei oo mitään, sua potkittu vaan päähän ja elämä on ns turhaa niin ei sitä osaa ees toisaalta kaivata mitään ja on tyytyväinen siihen että sulla on elämän perusedellytykset. Katto pään päällä ja varaa ruokaan ne muutama hyvä ystävä harrastus ja töihinkin pääsee joskus. Mut se et ei oo ikinä ollut tukiverkostoa. Ei niitä vanhempia jotka ois rakastaneet tai ketään kuka oikeesti ois välittänyt. Enkä ees tiedä miksi tänne avaudun mut niinkun oon tässä jo aika kauan pohtinut et hitsit et en vaan oo normaali ja mussa on vikaa.
Sulla ON mielenterveysongelma. Olet masentunut ja sinnittelet sen kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"tiedän et kyllä ihan varmasti jotain hyvää elämässä on vielä tiedossa"
Pidä kiinni tästä ajatuksesta. Ota yhteyttä TK:een ja pyydä päästä mielenterveyshoitajan puheille. Hän sitten kartoittaa tilanteesi ja ohjaa oikean avun piiriin.
Vierailija kirjoitti:
<3 paljon on elämässäsi tapahtunut.
Minusta tuossa on jo paljon sellaista, joka olisi hyvä puhua terapiassa.Haluan sanoa, että olet tärkeä ja kaikki on mahdollista.
Mutta ensin olisi hyvä rakastaa itsesi ehjäksi.
Tuo kiltteys on normaalia tuolla taustalla. Mutta se on opittavissa pois. Olen elävä esimerkki siitä, että entisestä kiltistä on tullut omat rajansa tiedostava jonka on helppo sanoa ei.
Ainakaan minä en pystynyt aloittamaan itseni rakastamisesta vaan se tuli vasta jossain vaiheessa, kun paranemista oli tehnyt hartiavoimin pitkään ja vuosia. Toivottavasti tietysti aloittajalle nopeammin.
Toinen lapsuustraumatisoitunut
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hei Ap, saat varmasti enemmän kommentteja kun muistat kappalejaon. En halua ilkeillä, mutta tekstiäsi on raskasta lukea.
Minun elämän ollut paljon pahempi enkä silti tarvii terapiaa. Minä asuin lastenkodissa lapsena. Äitini oli juoppo ja oli usein poissa 2 viikkoakin kotona ja minun piti käydä koulua ja ruokaa ei ollut joten piti alkaa varastamaan ruokaa. Jossain vaiheessa sossutädit tuli hakemaan lastenkotiin mutta karkasin ja asuin jossain autiotalossa vielä 2 viikkoa. Karua oli elämä nuorena.
Vierailija kirjoitti:
Hei Ap, saat varmasti enemmän kommentteja kun muistat kappalejaon. En halua ilkeillä, mutta tekstiäsi on raskasta lukea.
Se on ihan tyypillistä traumatisoituneelle ihmiselle. Antaa olla, tekstintuotto muuttu napakammaksi ja luettavammaksi, kun trauma ja masennus alkavat helpottaa.
Työtön mies kirjoitti:
Minun elämän ollut paljon pahempi enkä silti tarvii terapiaa. Minä asuin lastenkodissa lapsena. Äitini oli juoppo ja oli usein poissa 2 viikkoakin kotona ja minun piti käydä koulua ja ruokaa ei ollut joten piti alkaa varastamaan ruokaa. Jossain vaiheessa sossutädit tuli hakemaan lastenkotiin mutta karkasin ja asuin jossain autiotalossa vielä 2 viikkoa. Karua oli elämä nuorena.
Ihanko totta. Ehkä se terapia tekisi sinullekin hyvää, sillä kyky myötäelää on ainakin jäänyt muodostumatta.
Entä jos oot itsellesi näkyvä. Ja elä itsesi kautta. Oma persoona ja kiinnostukset löytyvät. Mitä haluat elämässä. Oot varmaan näkyvä hengille, eläimille ja kivoille ihmisille. Ehkei sua mitätöivien seurassa tarvitse olla. Työpaikalla osa taitaa olla jotenkin näkymättömiä, kuin koneita. Mutta liian näkyväkään ei halua olla, puheenaiheena. Entä jos kiinnität itseäsi kiinnostaviin aiheisiin huomion ja kodin laittoon.
C-PTSD taitaa olla tulossa Suomenkin tautiluokitukseen (?). Sen saa kuitenkin nyt diagnosoiduttua masennukseksi ja ahdistukseksi (jos ahdistaa). Googlaa aihetta.
Youtubessa suosittelen Patrick Teahania ja Crappy Childhood Fairya.
<3 paljon on elämässäsi tapahtunut.
Minusta tuossa on jo paljon sellaista, joka olisi hyvä puhua terapiassa.
Haluan sanoa, että olet tärkeä ja kaikki on mahdollista.
Mutta ensin olisi hyvä rakastaa itsesi ehjäksi.
Tuo kiltteys on normaalia tuolla taustalla. Mutta se on opittavissa pois. Olen elävä esimerkki siitä, että entisestä kiltistä on tullut omat rajansa tiedostava jonka on helppo sanoa ei.