Auttaako PMS-oireisiin mikään?
Olen alkanut kärsimään aivan kamalista PMS-oireista. Viikko ennen kuukautisia alan olemaan kiukkuinen, masentunut, itkuinen, itsesäälissä kieriskelevä jne. Tämä on ihan kauheaa!!
Nuvaring-ehkäisyrengas käytössä, jota käytän aina kaksi peräkkäin.
Kertokaa hyvät naiset, mikä tähän voisi auttaa!
Kommentit (7)
Päässä "raivoaa" pienestäkin asiasta ja kaikki ärsyttää..
Söin talven ja kevään Omega3-kapseleita jossa myös A,C,D ja B-ryhmän vitamiineja ja foolihappoa. Tuntui todella että olisivat aika paljon auttaneet! Nyt en ole niitä syönyt pariin kuukauteen, ja nyt ovat oireet taas ihan järkyt. Olisikohan sillä yhteyttä tosiaan?!
Tuli jokin dokumenttikin jossain vaiheessa, missä pms-oireista kärsivät kokeilivat ruokavaliohoitoa. Söivät runsaasti rasvaista kalaa ja oliko maitotuotteita, ja tulokset olivat lupaavat..!
Myös muutama vuosi sitten kun olin vähähiilihydraattisella dieetillä olivat oireet paljon vähäisemmät.
mielialalääkkeet. Syön pienintä mahdollista annosta ja selkeesti on helpottunut jokakuukautinen vuoristorataelämäni. Mulla raskauden ja synnytyksen jälkeen paheni entisestään pms, tuntui kun kerran kuussa tulisi maailmanloppu, aivan kaikki yhtäkkiä muka pielessä. Nyt on parempi olla.
Sen sijaan B-vitamiinit ovat auttaneet pms-oireisiin.
Sieltä voisit saada apua. Muistelisin joskus lukeneeni, että jollain ruokavaliolla saisi lievennettyä oireita. Olisiko ollut vähähiilihydraattinen? En kyllä muista. Googlaile vähän.
Siis mitä vanhemmaksi tulen sen kovemmiksi oireet tulee. Ukko jo tuossa sanoikin, ettei enää kauaa jaksa katsella mun kohtauksiani. Joten joku ratkaisu on löydyttävä, mutta mikä?
Tuli hyvin vastauksia, esim jo heti ekassa tuloksessa.
3
Oon jonkin aikaa miettinyt että mikä on kun aina vaan pahenee oireet, alkuun en edes tajunnut mistä se jokakuukautinen maailman mureneminen johtui kun nuorempana en tiennyt mistään peeämässästä mitään...
Menen nyt heti googleen.