Kolmas lapsi vai ero vai lapsi ja ero?

Taustat : pitkä liitto takana ja alakoulussa olevat lapset. Haaveissa kolmas lapsi, jonka molemmat haluaa.
Puoliso on osallistuva isä ollut (yli 1v lapsille) ja etenkin nyt isompien lasten kanssa tekee paljon ja on läheinen. Laittaa lapset lähes kaikessa etusijalle ja on siis hyvä, luotettava, huolehtiva, turvallinen, aktiivinen ja rakastava isä. Panostaa siihen, että ehtii lasten kanssa tehdä ja mennä. Käy töissä ja siis huolehtii siinä mielessä resursseista. Eli kaikin puolin lasten kannalta hyvä vanhempi.

Sitten oma pohdintani. Yhteys meillä puolisoina on ollut katkolla jo useita vuosia. Olen kokenut hyvin yksinäistä vanhemmuutta ja yleensäkin itseni yksinäiseksi parisuhteessa. Suuri osa keskusteluyrityksistä johtaa riitaan p puolison loukkaantuessa/ottaessa hyvin usein sanomani asiat kritiikkinä. Ja näin tuntiessaan alkaa käyttäytyä ilkeästi ja törkeästi (kun menee tunteisiin).
Ymmärrän sen, että kun menee tunteiaiin ja on temperamenttinen - silloin tulee sanottua kaikenlaista, mutta paljon voi korjata ja rakentaa käymällä asiat läpi myöhemmin.
Olen vuosia puhunut siitä korjaavasta keskustelusta, joka pitäisi käydä näiden tunnekuohujen jälkeen ja ottaa vastuu omasta toiminnasta ja sanoista, mutta se ei onnistu. Riidat ja syyttely alkaa ja jään yksin vastuuseen vuorovaikutuksen onnistumisesta.

Olen epätoivoinen, sillä moni asia selviäisi, jos voisimme keskustella niistä jälkikäteen ja oppia tilanteista ja käydä korjaavaa keskustelua ja löytää yhteisymmärrys. Mutta mies ei tähän vaan jostain syystä useimmiten pysty/kykene?
Hän on opetellut nyt puhumaan tunteistaan ja kertoo hyvin yksityiskohtaisesti kaikki ilkeät ja ikävät ajatukset minusta ja perustelee sillä, että hän tuntee näin ja hänen tunteet on totta hänelle.
Mutta sitten se jälkikäteen asian käsittely jää jossa ottaisi vastuun tunteistaan.

Olen ottanut varmasti liikaa vastuuta tässä halutessani saada suhteen toimimaan, mutta mietin nyt, että toimisiko tämä vaan paremmin Kumppanuusvanhemmuussuhteena?
Jäisikö siinä vähemmällä riidat, kun lasten asioista on huomattavasti helpompi sopia ja niistä olemme samalla linjalla pitkälti ja lapset ovat erittäin tärkeitä molemmille.

Haluaisin vielä kolmannen lapsen. Olisi helpompi jos lapsi olisi täyssisarus vanhemmille lapsille, mutta tässä suhteessa jään naisena ja ihmisenä aivan syrjään. Tässä suhteessa olen vain äiti, mutta äitiys on minulle tärkeä.

Onko kenelläkään vastaavasta kokemusta ja miten päädyit toimimaan? Kannattiko?
Ja niin, ikää on sen verran että en ehkä ehtisi uudessa suhteessa enää saamaan lapsia tai ainakin pitäisi edetä nopeasti.
Mitä tässä oikein tekisi?
Onko ajatuksia?