Kohteletko muita hyvin, mutta et saa samanlaista kohtelua itse osaksesi?

Samanlaisia kokemuksia. Sen olen huomannut että kilttejä kohdellaan huonoiten. Oma isäni on myös erittäin kiltti ja koko ajan sataa paskaa niskaan. Mitään en yleensä saa takaisin jos olen kiva ja kohtelias. Tavallaan tullut sellainen olo että ihan sama. Enää en jaksa kovin paljon yrittää. Elän päivä kerrallaan ja jos joku ihmissuhde päättyy niin se päättyy.

Jep, tulee jatkuvasti esille kun yrittää jotain ihmissuhdetta viritellä että miten tuo voi olla noin vähän välittävä? Ei edes yritä tehdä minkäänlaista vaikutusta? Saa usein pettyä että odotin kyllä enemmän, samaa mihin itsekin kykenen.

Tässä maailmassa ei kannata olla kiltti. Olen sellainen, joka yrittää ajatella asioita kokonaisuuden kannalta, niin että kaikilla olisi asiat mukavasti. Kuraa on tähän saakka tullut niskaan. Hyväksikäyttöä, selän takana juoruilua ja vehkeilyä, enemmän pahaa kuin hyvää. Sitä mietin usein, että missä se paljon puhuttu karma luuraa.

On myös sellainen tunne, ettei sellaisia oman henkisiä ihmisiä ole ollut elämässä oikeastaan koskaan, joskus ala-asteella ehkä hetken ajan. Juurikin tuo "aivan sama"-tuntemus on aika vahvana ollut viime aikoina. Mua ei vain koeta sen arvoiseksi. Huvittavaa tässä on, että jotkut näistä ihmisistä ovat oiken mukavaksi kehuttuja laajasti ja ns. sosiaalisesti taitavia ihmisiä, jollainen en itse sitten ilmeisesti ole kun en osaa pelailla näissä asioissa.

Ystävällisyys ja huomaavaisuus tulee yhdistää jämäkkyyteen ja määrätietoisuuteen, sitten tulet kohdelluksi hyvin.

Voi olla vaikeaa, mutta sellaisia parhaat meistä ovat. Eikä tule kukaan hyppimään silmille vaikka olet mukava ihmisille.

Lisää harjoitusta vaan.

Minun mieheni on tuollainen. Kaikille ystävällinen, kiltti ja kunnioittava. Aina auttaa, kun joku pyytää apua. Olen kuitenkin huomannut, että hän ei todellakaan saa takaisin samalla mitalla, mitä hän muille antaa.

Minulle hän kuitenkin on suuri sankari ja kerää kunnioitustani. Joka ilta hän voi mennä nukkumaan hyvällä omallatunnolla ja katsoa itseään ylpeydellä peilistä. Ja ennen kuin joku tulee haukkumaan tossukaksi, sitä hän ei todellakaan ole. Hän vain uskoo lähimmöisenrakkauteen, hyvyyteen ja siihen, että toisen auttaminen maksaa tuiki vähän, mutta antaa niin paljon.

Maailma tarvitsisi enemmän tällaisia auttajia. Onneksi ap olet olemassa :)

Itse olen aina ollut sellainen että olen kannustamassa muita, tsemppiä antamassa jatkuvasti vaikka olisikin kaverilla joku idea joka ei itseäni henkilökohtaisesti miellytä. Tai on vaikka menossa/tekemässä jotain mikä ei itseä yhtään kiinnosta. Että hyvä kun meet/teet hienoa jne. Siitä sitten jäänyt tällanen rooli että olen aina joku kannustusautomaatti muille. Ilman että saa itse takaisin.

Enää ei edes tuolla ihmisten ilmoilla kohdella muita asiallisesti eikä käyttäydytä sivistyneesti vaan riekutaan ja mekastetaan sekä jopa rähistään vieraille ihmisille ihan surutta. Ja nämä ei siis ole edes mitään päihdehöyryissään olevia vaan ihan ns. tavallisia, selväpäisiä ihmisiä jotka ei ilmeisesti osaa kuin äyskiä ja tiuskia.

Sellainen peruskohteliaisuus ja käytöstavat tuntuu kadonneen aivan tyystin.

Mulla oli pitkään kaveri jolla pikkasen myös ihan suoraan narsistisia piirteitä niin tänään hän tuli mieleen kun yritin katsoa jotain luonto-ohjelmaa mutta eikös sielläkin heti joku kirafiparka popsittu leijonien suihin, niin muistin että tämänhän entisen kaverin lempi-ohjelma oli Avara luonto! Kulkevatko nämä ominaisuudet käsi kädessä? Kova luonne, ei juuri empatiaa, pystyy katselemaan luonto-ohjelmia? Kun taas itse olen hellämielisempi ja en todella tuotakaan ohjelmaa sitten loppuun asti halunnut edes katsoa (kuten en ole pystynyt koskaan varmaan yhtäkään kokonaista jaksoa katsomaan). Niin että mietin vain.

En päästä elämääni ihmisiä, jotka eivät kohtele mua hyvin. Yhden erittäin läheisen ystävyyssuhteen olen lopettanut, koska siitä tuli hyvin yksipuolista. En ole kenenkään ilmainen terapeutti tai muukaan palvelija. Vaikeissa elämäntilanteissa autan, mutta en jatka yksipuolista ihmissuhdetta vuosia.

Vierailija kirjoitti:

Enää ei edes tuolla ihmisten ilmoilla kohdella muita asiallisesti eikä käyttäydytä sivistyneesti vaan riekutaan ja mekastetaan sekä jopa rähistään vieraille ihmisille ihan surutta. Ja nämä ei siis ole edes mitään päihdehöyryissään olevia vaan ihan ns. tavallisia, selväpäisiä ihmisiä jotka ei ilmeisesti osaa kuin äyskiä ja tiuskia.

Sellainen peruskohteliaisuus ja käytöstavat tuntuu kadonneen aivan tyystin.

Tämä on havaintoharha: näet sen mihin kiinnität huomiota. Jokaista rähisevää öykkäriä kohti on sata hyväluonteista, leppoisaa tyyppiä. Mäntit vaan kerää kaiken huomion normaaleilta. 

Älä sorru tuohon harhaan tai alat perusteetta katkeroitua, mikä puolestaan tekee itsestäsi moukan.

Vierailija kirjoitti:

Minun mieheni on tuollainen. Kaikille ystävällinen, kiltti ja kunnioittava. Aina auttaa, kun joku pyytää apua. Olen kuitenkin huomannut, että hän ei todellakaan saa takaisin samalla mitalla, mitä hän muille antaa.

Minulle hän kuitenkin on suuri sankari ja kerää kunnioitustani. Joka ilta hän voi mennä nukkumaan hyvällä omallatunnolla ja katsoa itseään ylpeydellä peilistä. Ja ennen kuin joku tulee haukkumaan tossukaksi, sitä hän ei todellakaan ole. Hän vain uskoo lähimmöisenrakkauteen, hyvyyteen ja siihen, että toisen auttaminen maksaa tuiki vähän, mutta antaa niin paljon.

Maailma tarvitsisi enemmän tällaisia auttajia. Onneksi ap olet olemassa :)

Ihana mies ja ihana olet sinäkin!

Minun äitini on tuollainen hyvä ihminen. Ja voi pojat että niitä hyväksikäyttäviä löytyy. Onneksi myös paljon ihmisiä jotka arvostavat, ehkä jopa siirtävät kokemaansa hyvää eteenpäin.

Yritän myös olla tällainen hyvä ihminen, olen vain sivuun vetäytyvämpi ja ihmisiä karttavampi, joten oma hyvyysyritykseni jää paljon vajaammaksi.

No siis välillä. Lähinnä Työelämässä pari tällaista. Avauduin tästä just toissapäivänä läheiselle työkaverille, että joidenkin kanssa antaa enemmän kuin saa, ja pas Kataisella tavalla. Sinulta vaaditaan kunnioittavaa, ystävällistä käytöstä ja kaikkea, ja he saa käyttäytyä miten lystää? Eli tällaisten tyyppien kanssa hoitaa pakolliset ei muuta.

Vierailija kirjoitti:

Enää ei edes tuolla ihmisten ilmoilla kohdella muita asiallisesti eikä käyttäydytä sivistyneesti vaan riekutaan ja mekastetaan sekä jopa rähistään vieraille ihmisille ihan surutta. Ja nämä ei siis ole edes mitään päihdehöyryissään olevia vaan ihan ns. tavallisia, selväpäisiä ihmisiä jotka ei ilmeisesti osaa kuin äyskiä ja tiuskia.

Sellainen peruskohteliaisuus ja käytöstavat tuntuu kadonneen aivan tyystin.

Niin totta. Jos sanot jollekin kiitos, tämä ottaa sen nöyristelynä samoin anteeksi sanomista ei ymmärretä vaan taas pidetään tossukkana. En ole vuosiin kuullut sanottavan ole hyvä.

Aikoinani toimin noin mutta nyt on malli muuttunut, ammun täysillä ekana!

"Kohtele toisia niin kuin haluaisit itseäsi kohdeltavan." 

Käännä tämä niin päin, että kun joku kohtelee sinua huonosti, vedä siitä johtopäätös, että hän haluaa tulla kohdelluksi juuri samalla tavalla kuin hän kohtelee sinua.

t. ex-kiltti

Vierailija kirjoitti:

Mulla oli pitkään kaveri jolla pikkasen myös ihan suoraan narsistisia piirteitä niin tänään hän tuli mieleen kun yritin katsoa jotain luonto-ohjelmaa mutta eikös sielläkin heti joku kirafiparka popsittu leijonien suihin, niin muistin että tämänhän entisen kaverin lempi-ohjelma oli Avara luonto! Kulkevatko nämä ominaisuudet käsi kädessä? Kova luonne, ei juuri empatiaa, pystyy katselemaan luonto-ohjelmia? Kun taas itse olen hellämielisempi ja en todella tuotakaan ohjelmaa sitten loppuun asti halunnut edes katsoa (kuten en ole pystynyt koskaan varmaan yhtäkään kokonaista jaksoa katsomaan). Niin että mietin vain.

Katsonut vuosi kaudet Avaraa Luontoa. Jätän vain syömäkohtaukset katsomatta eli peitän silmät ja laitan äänet pois.

Maailma on täynnä kuspäitä, ei kannata olla kiltti ja rehellinen, käy huonosti!

Koen, että pitäisi löytyy samanlaisella herkkyytasolla liikkuvia ihmisiä, sellaisia, jotka ovat aidosti empaattisia ja herkkiäkin. Olen itse liiankin herkkä ja se on kääntynyt nyt tämän vuoden aikana aika voimakkaaksi melankoliaksikin kun koen olevani niin erilläni kaikesta ja yksin. En usko, että tulevat vastaan noin vain vaan pitäisi hakeutua itse jonnekin. Henkinen kehitys tms. kiinnostaa, mutta en oikein tohdi lähteä niihinkään juttuihin mukaan. Mulla on ollut paljon sellaista, että on tullut sellaisia, jotka on yrittäneet hyötyä musta rahallisesti ja seurana siten, että pyydetään jonnekin kun ne ensisijaiset vaihtoehdot ei ole päässeet, ovat jopa suoraan usein sanoneet, että pyysin sua kun x tai y ei päässeet.

Jollen itse olisi aktiivinen ja mm. soittelisi ja olisi muutoin yhteydessä ns. kavereihini ja ystäviini ja muihin läheisiini, niin ellei vanhempani soittoa lasketa, niin saattaisi mennä toinenkin viikko, että kukaan olisi minuun yhteydessä. Ikävää on kun sitä yrittää katsoa peiliin ja kysyä, että mitä teen väärin, että näin on, kun toivoisin vastavuoroisuutta. Iän karttuessa olen huomannut jo ajattelevani hieman kuolemaa. Ehkä minut joku onneton löytää kodistani mädäntyneenä. Tai suurimpana huolena, että kenelle olen testamentannut vähäisen omaisuuteni