Miksi jotkut parit eroavat ja ovat sen jälkeen ylimpiä ystäviä!

Eikä haluta mennä minnekään terapiaankaan selvittämään, että olisiko erilaisuudet sovitettavissa jotenkin yhteen.

saatamme puhua kaikenlaisesta ja käymme yhdessä sulassa sovussa (ja jopa toistemme seurassa viihtyen) esim. vanhempainilloissa, joulujuhlissa yms.



Pidän exää ihan fiksuna ja hyvänä tyyppinä, osaa keskustella jne. ja luulen että hän on samaa mieltä minusta.

Tulemme siis hyvin toimeen näin ystävinä, mutta parisuhteessa ei todellakaan.



Ensinnäkin, meillä oli ihan erilainen "seksitahti" joka tuotti hirveästi eripuraa ja kaunaa välillemme. Näin ystävinä ollessa ei tietysti seksi kuulu kuvioon, joten siitä ei riidellä enää.



Toisekseen, edelleen jos olemme pidempään exän kanssa tekemisissä tai häneltä tulee se tietynasenteinen tekstari jostain asiasta, alkaa mulla savu nousta korvista (en vaan kestä tiettyjä hänen asenteitaan/tapojaan eikä hän mun) ja huokaan aina helpotuksesta että ONNEKS ei enää tarvitse asua ja elää tuon ihmisen kanssa. Ohimenevinä juttuina ne tietyt jutut kestää, näin kun suht harvakseltaan nähdään, mutta on siis asioita joita en elämänkumppaniltani ja samassa taloudessa asuvalta vaan kertakaikkiaan kestä.

agressiivisesti minuun turhautumiaan ja omia angstejaan, syytti minua raivareistaan ja ei suostunut ymmärtämään että vika on hänessä, ei minussa. Nyt kun ei tarvitse kuunnella sitä raivoamista, voimme olla kavereita.

Mutta tätä ei kuaan tiedä ja varmasti monet ihmetelevät miksi erosimme.

Onhan parisuhteelle aika iso ongelma, jos huomaa sen olevan puhdas ystävyyssuhde. En minä voisi kuvitella romanttisessa mielessä sekaantua melkeinpä yhteenkään ystävistäni. Sama kuin olisi parisuhteessa siskonsa tai veljensä kanssa.

että se "hankalampi puoliso" tekee eron jälkeen parannuksen jotta ei menettäisi puolisoaan ja lastaan täysin. Moni kukkona tunkiolla elänyt pettäjämies on aika nöyrää ja hiljaista poikaa kun vaimo pakkaa lapset ja tavarat autoon ja ottaa eron...

Yhteiselo oli todella riitaisaa ja täynnä ongelmia, pariterapiakaan ei auttanut ja ero oli ainoa ratkaisu. Kuinka ollakaan, kun pahimmat erokriisit oli läpikäyty, niin vajaa vuosi erosta olimme hyvissä väleissä ja sittemmin melkeinpä parhaat ystävät.



Yhteen palaaminen ei tule kysymykseenkään, mutta hyviä ystäviä on oltu jo useampi vuosi, lapsillekin kivempi näin. Mutta emme todellakaan avioliiton aikana tunteneet samanlaista ystävyyttä.

Oikeammin ehkä voisi tällä hetkellä luonnehtia, että seurustelemma tällä hetkellä, ei ole halua tehdä liian äkkinäisiä liikkeitä, joita mahdollisesti joutuisi myöhemmin katumaan. Ja onhan tässä asioita tapahtunut, joten paluu samanlaiseen entiseen ei olisi mahdollistakaan, vaikka ennen vaikeuksiamme meillä menikin hyvin.



Ja en minäkäään tuota varmasti olisi ymmärtänyt vielä kolme vuotta sitten, mutta niin se elämä vain opettaa. En tosin kolme vuotta sitten tiennyt, että kumppanini masentuu ja muuttuu aivan toiseksi, itsellä todetaan jo toinen parantumaton sairaus yhden aikaisemman lisäksi, ja tässä vielä kolme pientä lasta, jotka jo itsessään ovat suuri muutos parisuhteessa.



Lisäksi oli omasta lapsuudesta itsellä taakkana, se, että olen joutunut katsomaan vanhmempieni ei niin kaunista välienselvittelyä, joten konfliktit jotka jatkuivat esim. siten, että minulle ei puhuttu viikkon mitään, sain vain osakseni mulkoilua tuolloin, olivat liikaa.



Toivon, että kukaan ei joudu omakohtaisesti tätä kokemaan, mutta meille kyllä näin jälkeenpäin ajatellen ei olisi muuta mahdollisuutta ollutkaan, kuin puhaltaa peli poikki.

Onhan parisuhteelle aika iso ongelma, jos huomaa sen olevan puhdas ystävyyssuhde. En minä voisi kuvitella romanttisessa mielessä sekaantua melkeinpä yhteenkään ystävistäni. Sama kuin olisi parisuhteessa siskonsa tai veljensä kanssa.

Mulla on useampia todella hyviä vastakkaista sukupuolta edustavia ystäviä, joiden kanssa ei tulis pieneen mieleenkään ryhtyä mihinkään romanttiseen suhteeseen, saati vakavampaan parisuhteeseen. Yhden kaverin kanssa ihan avoimesti naureskellaan, että luultavasti listisimme toisemme, jos jouduttaisiin olemaan 24h saman katon alla. :D Ei tulis mitään, ei me vaan kestettäis toisiamme. Mutta voidaan olla hyviää ystäviä. Ja rakas tyyppi silti. Onneks meidän ei koskaan ole tarvinnut kokeilla sitä parisuhdetta, kun tietää jo etukäteen :P

jos se yhteiselo ei kertakaikkiaan suju, mutta muuten ollaan samalla aaltopituudella. Ei tarvitse jatkuvasti miettiä asioita toisen kannalta. Itse voisin kuvitella, miten helpottaisi kun ei tarvitsisi kysellä missä toinen on ja milloin tulee tai miettiä lähdetäänkö lomalla laivalle vai Lappiin. Myöskään sellaisia jatkuvia pettymyksen tunteita toista kohtaan ei varmasti tulisi niin usein kuin nyt.

Lähemmin tarkasteltuna suhde on paljastunut lähes aina epätasa-arvoiseksi. Toinen on lähtenyt, ja toinen kituu vieressä, haikailee yhteen palaamisesta, ja ääritapauksessa sietää, kärvistelee ja kuuntelee ex-puolison tarinoita uusista valloituksistaan.



Ainahan näin ei tietysti ole, mutta minun elämänkokemukseni mukaan hyvin usein.

mutta silti viihtyy ihmisen seurassa ja muuten natsaa :)

haluamme eri asioita elämältä ja parasta ystävää ei naida...siinä iso pulma.

että emme voineet elää yhdessä, molemmat kärsivät.

koska ei uskalleta olla rehellisesti toiselle ikäviä, katkeria tai vihaisia. Siinä jäädään kohteliaaseen hymistelysuhteeseen, oikeaa irtautumista ei tapahdu. Lasten vuoksi tätä tapahtuu paljon.

jos se yhteiselo ei kertakaikkiaan suju, mutta muuten ollaan samalla aaltopituudella. Ei tarvitse jatkuvasti miettiä asioita toisen kannalta. Itse voisin kuvitella, miten helpottaisi kun ei tarvitsisi kysellä missä toinen on ja milloin tulee tai miettiä lähdetäänkö lomalla laivalle vai Lappiin. Myöskään sellaisia jatkuvia pettymyksen tunteita toista kohtaan ei varmasti tulisi niin usein kuin nyt.

Minä ja ex ollaan myös erittäin hyviä ystäviä nyt kun ei tarvii olla kaikesta tilivelvollisia toisille ja ei myöskään tarvii olla kaikesta samaa mieltä.

nimin. kolme vuotta sitten eronnut

Mutta vaikka täällä on esimerkkejä annettu ihmisten ratkaisuista, et näköjään pysty siltikään ymmärtämään muuta kuin oman näkemyksesi...

voi olla hyvä ystävä paitsi exän, myös exän uuden puolison kanssa! ;)



Aina yhteiselämä ei syystä tai toisesta onnistu. Onhan tosi hienoa, jos asiat pystytään kuitenkin sopimaan ja elämään sovussa - vallankin silloin kun kuvioissa on lapsia.

Huono puoli esim. ex-miehessäni oli että humalassa hän oli tappavan väkivaltainen. Selvinpäin mukava ja keskustelutaitoinen. Pakenin aviosta ja muutin turvalliseen omaan kotiin. Eron jälkeen olemme pitäneet yhteyttä ja jatkaneet sitä hyvää puolta ilman seksiä, eli keskustelleet ja viettäneet aikaa yhdessä (ilman alkoholia).



Toisen suhteen loputtua olin ja olen edelleen todella hyvä ystävä exäni kanssa. Mutta olimme aivan ylimmät ystävät seurustellessammekin, seksi vaan kuihtui pois ja jäimme ystäviksi ilman eroottista virettä.



Kolmannen kanssa seurustelu oli mahdotonta, sillä elämäntapamme olivat täysin erilaiset. Se johti riitoihin kun molemmilla oli toiveita toisen suhteen. Kun totesimme että yhteistä seurustelutulevaisuutta ei ole, olemme olleet ystäviä ja pitäneet mm. viikonloppuja yhdessä ihan kavereina.

Jotkut haluavat parisuhteelta muuta kuin kaverin kanssa hengailua.

En minä ystävieni kanssa seurustele.

tuosta "hymistelystä." Jompi kumpi ei ole halunnut erota ja säälistä toinen sitten haluaa olla ystävä ja toinen taas haaveilee yhteenpaluusta.



Toki eron jälkeen voi olla ystäväkin, mutta ensin on oikeasti erottava. Juuri joku eroterapeutti sanoi, että eron jälkeen on todellakin mahdollista olla ystävä, mutta ensin on otettava etäisyyttä ja tapettava se avioliitto. Ts. olla kaukana toisesta ja elää omaa elämäänsä. Tilanteen rauhoituttua ja elämän rakennuttua uudelleen voi sitten katsoa, jos ystävyys kiinnostaa. Minusta Jorma Uotinen ja Helena Lindgren ovat tästä hyvä esimerkki: hehän ovat toistensa parhaat ystävät. Helenan mukaan silti ensin eron jälkeen piti ottaa sitä etäisyyttä ja olivat mahdollisimman vähän tekemississä vuoden-parin ajan. Sen jälkeen alkoi suhde uudelleen lämmitä, ystävyydeksi!