Minimalistinen sosiaalinen elämä ja läheisten ihmisten vähyys tekee ihmisestä onnellisemman ja paremmin voivan

Ei jaksa uskoa.

Introvertille hyvinkin, ekstrovertille tuskin.

Ehkä meille autisteille joo. Neurotyypilliset vaatii enemmän. On myös sosiaalisia autisteja tietysti. Itse en kärsi mitenkään yksinolosta kun objektimuisti puuttuu. Kun ei osaa kaivata niin ei synny niitä tarpeitakaan ihmisiin.  Ihmiset on ihan kivoja kyllä. Mutta jos ei ole näköpiirissä niin ne lakkaa olemasta minulle olemassa.

Jaa-a... miksiköhän iso osa tuntemistani keski-ikäisistä ja sen ohittaneista harmittelee sosiaalisten kontaktien puutetta. Eivät taida ymmärtää omaa parastaan.

Ekstrovertti kirjoitti:

Introvertille hyvinkin, ekstrovertille tuskin.

Olipa ihminen sitten kuinka ekso tahansa niin valittu yksinolo auttaa meitä jaksamaan ja palautumaan. Ystäviä ei tarvita siihen, että Ihminen on onnellinen ja voi hyvin kuten tuolla videolla selitetään erittäin hyvin. Kannattaa katsoa.

Vierailija kirjoitti:

Ekstrovertti kirjoitti:

Introvertille hyvinkin, ekstrovertille tuskin.

Olipa ihminen sitten kuinka ekso tahansa niin valittu yksinolo auttaa meitä jaksamaan ja palautumaan. Ystäviä ei tarvita siihen, että Ihminen on onnellinen ja voi hyvin kuten tuolla videolla selitetään erittäin hyvin. Kannattaa katsoa.

Ainakin minun elämääni hyvät ystävät ja mukavat sukulaiset ovat tuoneet paljon iloa.

Myös erittäin passiivinen ystävä voi olla ikävä, jos on vähäsanainen ja kuluu aina vuosi tai vuosia välissä. Eikä auttaisi edes hädässä. Tai toimii ristiriitaisesti, ei ole vastavuoroinen puheessa tai viestiessä.

Vierailija kirjoitti:

Jaa-a... miksiköhän iso osa tuntemistani keski-ikäisistä ja sen ohittaneista harmittelee sosiaalisten kontaktien puutetta. Eivät taida ymmärtää omaa parastaan.

Se johtuu modernin elämän paineesta ja syöttämästä valheesta että Ihminen tarvitsee jatkuvasti sosiaalisia kontakteja ja aina pitää olla nuokkumassa kavereiden kanssa baareissa ja kahviloissa. Mutta muinaiset filosofit ymmärsivät jo vuosituhansia sitten että se on valetta ja minimalistinen sosiaalinen elämä on todellisuudessa avain onneen kun hyväksyy että aina ei tarvitse olla sosiaalinen ja opettelee olemaan yksin.

Ihmiselle tekee hyvää olla välillä yksin omien ajatustensa kanssa. Se, että on koko ajan oltava jonkun kanssa kontaktissa, ei ole tervettä. Tiedän muutaman tällaisen ihmisen, jotka eivät kestä yhtään yksinoloa ja koko hereilläoloaika puhutaan puhelimessa jonkun kanssa ellei live-seuraa saada.

Ymmärrän toki että jollekin sellainen elämänvalinta sopii ja hyvä heille, mutta todellisuudessa jatkuva yksinolo ei ole kaikille sopivaa ja onnellista sillä ihmisiä on erinlaisia. Itse olen yksinäisyyden, apatian ja syvän masennuksen läpikäynyt ekstovertti, jolta kyseinen aika vei työkyvyn ja olen edelleen palautumassa siitä. Tämän takia jopa ärsyttää että nykyisin introvettiä elämäntapaa pakkotuputetaan ja hehkutetaan joka tuutista ainoana ja oikeana normaalina tapana elää ja kaikki muu on väärää tai myrkyllistä.

Joitakin vuosia sitten jouduin olosuhteiden pakosta olemaan paljon enemmän yksin kuin tavallisesti. Muutin nimittäin työn takia parin tunnin ajomatkan päähän lähes kaikista kavereista ja lähisukulaisistani, seuranani oli vain iltaisin oma puoliso ja koira. Kun totuin tähän muutokseen, ihmeellinen rauha ja tyytyväisyys on tullut sisälleni. Muistan kun ns entisessä elämässäni oli koko ajan levoton tunne että pitää mennä johonkin, pitää päästä johonkin muualle siitä mistä on nyt. Selittämätön ahdistus ja ihmisten ehkä tahattomat mutta kurjat puheet kaikui päässä silloin kun oli jatkuvasti sosiaalisessa kanssakäymisessä muiden kanssa. Nyt säännöstelen todella tarkasti aikaani muiden kanssa. Yksin ja oman perheen kanssa on hyvä olla, rauhallinen ja onnellinen olo.

Löysin mielenrauhan yksin olemisesta ja se on ollut parasta elämässä.

Samaa mieltä enkä ymmärrä miksi kaikilla pitäisi olla ystäviä, ihan kun ihmisessä olisi jotain vikaa jos ei tarvitse ystäviä. Pakko sosiaalisuus voi olla rasittavaakin. Joillekkin tuntuu olevan kovasti onnellisuuden ja oman täydellisyyden mittarina kuinka paljon on ystäviä niin kuin olisi vielä jäänyt lapsen tasolle. 

Joillekkin riittää puoliso, perhe, lähiomaiset ja muut kodin ulkopuoliset työ- tai opiskelu kaverit. 

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän toki että jollekin sellainen elämänvalinta sopii ja hyvä heille, mutta todellisuudessa jatkuva yksinolo ei ole kaikille sopivaa ja onnellista sillä ihmisiä on erinlaisia. Itse olen yksinäisyyden, apatian ja syvän masennuksen läpikäynyt ekstovertti, jolta kyseinen aika vei työkyvyn ja olen edelleen palautumassa siitä. Tämän takia jopa ärsyttää että nykyisin introvettiä elämäntapaa pakkotuputetaan ja hehkutetaan joka tuutista ainoana ja oikeana normaalina tapana elää ja kaikki muu on väärää tai myrkyllistä.

Jos kuvittelet tarvitsevasi jatkuvaa sosiaalista elämää ja kavereita ympärillesi, niin mielesi on todellisuudessa sosiaalisen median asettamien vaatimusten ja odotusten saastuttama ja vaatii puhdistusta ja aikaa opetella olemaan yksin ja itsensä kanssa. Se tekee ihmisestä onnellisemman ja paremmin voivan kun ympärillä on vähemmän kuluttavia ja voimia vieviä tekijöitä. Sen yksin vietetyn ajan voi käyttää laadukkaasti itsepohdiskeluun, itsensä kehittämiseen sekä palautumiseen kaikesta siitä kuormituksesta jonka sosiaalinen elämä aiheuttaa meillä ihmisille.

Ihminen on kuitenkin ihan yksiselitteisesti laumaeläin, niin ei tuollainen vain voi pitää paikkaansa.

Se on ihan perusasia henkisissä opeissa, mitä enemmän ihminen päästää irti asioista sitä onnellisempi hänestä tulee.

Pitää täysin paikkansa. Me pidetää liikaa kiinni turhista asioista millä ei oo mitään väliä. 

Tuo on ihmislajin evoluutiohistoria huomioon ottaen ihan tosi epäluonnollista.

Ihminen ei ole ikinä selvinnyt ilman omaa laumaa.

On laumaeläimiä ja yksineläjiä. Ihminen ei ole jälkimmäistä, oranki on.

Vierailija kirjoitti:

Ehkä meille autisteille joo. Neurotyypilliset vaatii enemmän. On myös sosiaalisia autisteja tietysti. Itse en kärsi mitenkään yksinolosta kun objektimuisti puuttuu. Kun ei osaa kaivata niin ei synny niitä tarpeitakaan ihmisiin.  Ihmiset on ihan kivoja kyllä. Mutta jos ei ole näköpiirissä niin ne lakkaa olemasta minulle olemassa.

Ei kaikki neurotyypillisetkään. Itse olen ihan vaan ääri-introvertti. En harrasta käytännössä ollenkaan sosiaalisia suhteita - tai no, äidin kanssa puhun puhelimessa parin viikon välein. Asun yksin maalla, teen 100% etätyötä, ei ole puolisoa, ystäviä, lapsia. Enkä haluakaan sellaisia. Olen onnellinen juuri näin.

Vierailija kirjoitti:

Ihminen on kuitenkin ihan yksiselitteisesti laumaeläin, niin ei tuollainen vain voi pitää paikkaansa.

Ja sinä oikeasti uskot tuota sosiaalisen median meillä syöttämää lampeilua että ihmisellä pitää olla ystäviä ja aina pitää olla menossa tai tekemässä jotain kaveriporukan kanssa?

Vierailija kirjoitti:

Tuo on ihmislajin evoluutiohistoria huomioon ottaen ihan tosi epäluonnollista.

Ihminen ei ole ikinä selvinnyt ilman omaa laumaa.

On laumaeläimiä ja yksineläjiä. Ihminen ei ole jälkimmäistä, oranki on.

Se on toki fakta menneisyydestämme, että aikoinaan yksineläjä ei pystynyt selviytymään. Laumaa tarvitsi ravinnon hankintaan, suojaamaan pedoilta yms. Yksin ei saanut oikein metsästettyä itselleen ruokaa ja oli suojaton suurpedoilta.

Mutta ei sen tarvitse olla fakta nykypäivästä, jolloin yhteiskunnat on sellaisia, että yksin pystyy hyvinkin selviytymään. Tai siis ilman juurikaan kasvottaisia kontakteja ihmisiin. Toki siinä mielessä edes minun kaltaiseni erakko ei ole yksin, että olen vaikka ruokaa korillisen ostaessani osa monenlaisten ihmisten verkkoa: joku on sen ruoan viljellyt, pakannut, kuljettanut kauppaan yms. Mutta en tarvitse juuri yhtään sitä että olisin fyysisesti ihmisten kanssa tekemisissä. Näin voi selvitä nykyään oikein hyvin. Eikä se kaikkia tee onnettomaksikaan, erakkoluonteita on aina ollut.