Te, joiden nuoret muuttaneet pois opiskelemaan toiselle paikkakunnalle,

elokuun lopussa opiskelupaikkakunnalle. Viime viikonloppuna kävi kotona, haki vielä joitain unohtuneita tavaroita. Alussa soiteltiin melkein joka päivä, lähinnä käytännön asioista, mutta nyt tuntuu sopeutuneen jo niin hyvin, että kerran viikossa varmaan riittää. Tekstareita sitten tarpeen mukaan.

joko tyttö tai minä soittelen. Tyttö on nyt 17, ja nyt toista vuotta muualla opiskelemassa. Alusta asti on oltu päivittäin yhteyksissä, ja joka/joka toinen viikonloppu tulee kotiin, varmaan myös sen takia, että poikaystävänsä on täällä.



Tuntuis tosi kurjalta, jos lapsi ei haluais pitää yhteytä, tai ei vastailis viesteihin. Me ollaan kyllä aina painotettukin sitä, että aina kun voi, pitää vastata puhelimeen ja viesteihin, ihan jo hyvien käytöstapojen takia, mutta myös siksi, ettei olla huolissaan. Mutta on tosi kiva kun tyttö soittaa itse ja sanoo, ettei mitään asiaa, mutta tuli vaan ikävä:)

Lähetän tekstareita tai sähköpostia noin joka toinen päivä. Hän vastaa ehkä joka viidenteen viestiin. En soittele, koska hänellä ei ole tapana vastata. Facebookissa hän antaa välillä nähdä päivityksensä ja autamme toisiamme Farmvillessä. Hän ei ole käynyt kertaakaan kotona lähtönsä jälkeen eli yli kuukauteen.

Lähetän tekstareita tai sähköpostia noin joka toinen päivä. Hän vastaa ehkä joka viidenteen viestiin. En soittele, koska hänellä ei ole tapana vastata. Facebookissa hän antaa välillä nähdä päivityksensä ja autamme toisiamme Farmvillessä. Hän ei ole käynyt kertaakaan kotona lähtönsä jälkeen eli yli kuukauteen.

Oho!! Meillä nuorelal taas oli aikamoisia sopeutumisohgelmia ja oli suorastaan ktoi-ikävä. Tosin ei joka viikonloppu käynyt kotona, mutta ilahtuu selvästi kun soitan jne. Miten teillä noin?

Soitan n. 2 kertaa viikossa ja luen Facebookista mitä tyttö sinne päivittää. Itse ei paljoa laittele viestejä tai soita.



Joka vkl ei tule kotiin. Ehkä joka toinen tai kolmas viikonloppu nähdään.

Soitan n. 2 kertaa viikossa ja luen Facebookista mitä tyttö sinne päivittää. Itse ei paljoa laittele viestejä tai soita. Joka vkl ei tule kotiin. Ehkä joka toinen tai kolmas viikonloppu nähdään.

kuten esimerkiksi meidän nuori. Jos haluaa jollekin tietylle alalle jota ei voi opiskella omalla kotipaikkakunnalla tai edes lähipaikkakunnalla. Meillä kävi niin.

Ei varmaan ole yhtä selitystä. Nuori on jo täysi-ikäinen ja asuu avoliitossa, asui jo ennen kuin muutti 300 kilometrin päähän. Eli hänellä on selvemmin oma elämä kuin yksin muuttavilla 16-vuotiailla.



Kyllä hänellä selvästi on ikävä, mutta hän toivoisi, että me kävisimme siellä. Olemme kerran käyneetkin, mutta on aika raskasta istua lähes 8 tuntia autossa niiden parin tunnin takia, jotkan nuoripari meille suo. Mieheni tekee töitä 6 päivää viikossa, joten siihen menee hänen ainoa vapaapäivänsä. Nuori voisi tietenkin yöpyä meillä, olla koko viikonlopun ja tavata myös ystäviä, jos hän tulisi tänne päin.



Nuoren mielestä olen utelias eikä hänen elämänsä kuulu minulle.

Laitetaan sähköpostia pari kertaa viikossa, tekstareita myös, harvemmin soitellaan. Tyttö on jo yhden kerran käynyt kotona. Matkat tulee aika kalliiksi, n. 50 euroa menee junamatkoihin, joten olen luvannut, että ainakin kerran kuussa maksan matkat. Mulla on hirvee ikävä mun tyttöä.

välimatkaa 700km. Ikävöin ihan päivittäin, näin on mennyt jo toista vuotta. Soittelemme kolmisen kertaa viikossa. Itse haluaisin kuulla joka päivä, mutta olen hiljaa. Tapaamme lomilla. Haluaa itsenäistyä ihan todella ja odotan vain vuosin kulumista. Jos palaisi taas henkisesti lähelleni aikuistuttuaan. Niin minullakin kävi äitini kanssa.

että tyttö meni vuotta aiemmin kouluun ja päätti peruskoulunviime keväänä. Asumme melkoisen tuppukylässä eikä täällä ole lähimainkaan koulua, johon tyttäreni olisi halunnut pyrkiä. Lukio olisi ollut, mutta ei tämän alan oppilaitosta, joita ei Suomessa montaa ole.



Kyse on sisäoppilaitoksesta tavallaan. Ei hän ihan yksin ole :D On valvojat yms.



Minusta vaihtoehtona ei ollut kotiinjääminen !



t : se 15 v:n äiti