Mitä pitäisi ajatella?

Taustaa..

Olemme mieheni kanssa olleet naimisissa reilut 11v, minulla on edellisestä suhteesta kaksi lasta, 15v tyttö ja 16v poika. He pitävät miestäni isänään, (oma biologinen ei elossa).



Pian rakastumisen ja seurustelun alettua muutimme yhteen, menimme kihloihin ja samana vuonna naimisiin. Kaikki tapahtui supervauhtia ja lapseni olivat onnellisia, varsinkin poikani, kun sai isähahmon. Tunsimme ennen seurustelua noin vuoden, en ollut kuin ohimennen nähnyt hänen sukuaan.



Alussa appivanhemmat olivat mukavia ja ottivat minut ja lapset hyvin vastaan.

Viettivät lomia lasteni kanssa ja pitivät kuin ominaan.



Häämatkan jälkeen aloimme odottamaan suuresti toivottua esikoista ja pyysin mieheni siskoa odotusaikanani sylikummiksi. Hän suostui mielellään. (Emme pyytäneet siskon poikaystävää, koska he puhuivat erosta tuolloin. Eivät kuitenkaan eronneet vaan menivät naimisiin sittemmin.)



Kummitäti ei kuitenkaan pitänyt yhteyttä meihin tai lapseemme ristiäisten jälkeen, vaikka asuimme kivenheiton päässä, ei muistanut kortilla 1.syntymäpäivänä tms. Muutoinkin ne hyvät välit jotka olivat ennen häitä ja lapsen syntymää viilenivät. Varmaan johtui siitä että esikoisemme oli 24/7 huutaja, valvotti minua ja olin tosi lopussa. En jaksanut enää pitää yhteyttä jne. Olihan siinä vielä kaksi sisarusta.



Muutaman vuoden kuluttua mieheni siskon porukalle syntyi esikoinen. Olin hyvin onnellinen heidän puolestaan. Jotenkin odotin kovin kummikutsua. Sitä en kuitenkaan saanut, vain mieheni pyydettiin kummiksi. Olin surullinen. Meni reilu vuosi ja heille syntyi toinen lapsi, tuolloin en enää edes uskaltanut ajatella saavani kutsua.



Serkusten syntymän jälkeen lapsemme ovat jääneet kuin nallit kalliolle mieheni vanhempien puolelta (aikaa, huomiota jne. ei enää ole, eikä yhteydenpitoa, ellemme ota yhteyttä tai käy heillä. Kortti tulee merkkipäivinä ja joskus miehelleni soittavat n.kerran/kk, minulle ei koskaan).



Nyt kun kummitädin perheelle syntyi kolmas lapsi oli (mieheni sisko) pyytänyt tytärtäni kummiksi. Tästä ei miehenikään kertonut mitään. Tyttäreni sanoi päivää myöhemmin asiasta, oli innoissaan ensimmäisestä kummilapsestaan.



Olen onnellinen tyttäreni puolesta, vaikka se satuttaakin kun minut näin sivuutettiin. Olenko itsekäs tai kurja ihminen kun tunnen näin?