onko kukaan palkannut lapselleen kielenopettajaa?
Meidän pojalla menee englanti tosi huonosti. Siis _tosi_ huonosti. Numerot kuutosia ja nekin lukemisen jälkeen. Taustalla on lievä lukivaikeus mutta ennen kaikkea "tukijakso" erityisluokalla kolmannella ja neljännellä; siellä kielen ja muidenkin aineiden "opiskelu" oli täysin näennäistä lasten varastointia. Muissa aineissa aukko on pystytty kuromaan umpeen, mutta englannilta ikäänkuin puuttuu pohja. Poika on nyt seiskalla, mutta oikeasti kielitaito olis ehkä noin viidesluokkalaisen tasoa. Tai siis viidennenluokan tehtävät osais tehdä hyvin. Kielioppiasiat se teoriassa osaisi muttei muista käyttää mitään sääntöä, jos siitä ei muistuteta ja sanavarasto on niin surkea, että aika vähän on myöskään mitään, mihin sitä kielioppia soveltaisi. Kuunteiluita ei juuri ymmärrä.
Me on tahkottu kahdestaan pojan kanssa nämä tähänastiset vuodet, koska minunkin pitäisi vuosia Englannissa asuneena kieltä jonku nverran osata. Mutta tulokset on huonot. Koulusta ei tule tukiopetusta, koska ovat meille loukkaantuneita siitä että halusimme lopettaa sen erityisluokkakatastrofin - ei ikäänkuin enää olla oikeutettuja mihinkään tukeen kun erityisluokka ei kelvannut (se oli oikeasti aivan hirveä paikka, mutta ei siitä nyt sen enempää). Nyt ajattelin, että palkkaan pojalle oman opettajan, jos vieraan kanssa opiskelu olisi helpompaa ja yksityisesti riittäisi pojalle enemmän aikaa ja huomiota.
Onko kellään kokemusta tämmöisestä? Mitä pitäisi ottaa huomioon? Kuinka usein tunteja pitäisi olla? Riittääkö kerta viikossa vai tarvitaanko kaksi (enemmän olisi pojalle liian raskasta kun tavallinen koulukin pitää käydä)? Missä tunnit olisi hyvä pitää? Kotona vai kirjastossa vai missä? Onko parempi käydä läpi myös koulussa opetuksen alla olevia asioita vai ottaa ihan oma ohjelma? Muita vihjeitä?
Kommentit (13)
Asutaan ylioipstokaupungissa joten opettajaehdotkkaita varmaan löytyy.
Onko kenelläkään mitään kommenttia noista muista kysymyksistäni?
Siis perusteellisemmin ja paremmin samaa asiaa kuin koulussa. Yksi tunti viikossa voisi hyvinkin riittää. Voisitte saada helposti opettajan laittamalla yliopiston ilmoitustaululle ilmoituksen.
Jos kaupungissanne on yliopistolla englannin kielen laitos, käykää laittamassa sinne ilmoitustaululle ilmoitus asiasta.
t. englannin ope itsekin
Hyödyllisintä olisi varmaan, että tukiopetusta käytäisiin samoja asioita Siis perusteellisemmin ja paremmin samaa asiaa kuin koulussa. Yksi tunti viikossa voisi hyvinkin riittää. Voisitte saada helposti opettajan laittamalla yliopiston ilmoitustaululle ilmoituksen.
Hankin jossain vaiheessa tukiopetusta omaa lastasi nuoremmille lapsille, mutta se oli vähän hyödytöntä. Olivat vielä liian lapsellisia. Sinun lapsellesi voi toimia, mutta tajuaako hän, että se varsinainen raaka työ hänen on tehtävä itse? Eli opeteltava niitä sanoja ulkoa? Opiskeltava sitä kielioppia tosi tarkkaan? Tehtävä ehkä kaavamaisia kirjallisia tehtäviä niin kauan kunnes sanat ja rakenteet jäävät mieleen?
Paha juttu vielä, jos lapsi on seiskalla ja on juuri alkanut samaan syssyyn ruotsi.. Sekoittaa heikkojen oppilaiden päät varsin tehokkaasti, kun pitää opetella kahden kielen sanoja ja rakenteita.
kokeilkaa jotain hauskempaa. Pelejä, jotain tietokoneella tai pleikalla pelattavia, ihan opetusohjelmia tai vaikka vain jotain muuta, jossa joutuu lukemaan ohjeita ja vastaamaan. Näissä on paljon erilaisia, netistäkin voi löytyä. Periaatteessahan tuossa voisi käyttää englanninkielisten lasten alkeisopetustakin, silloin tarjontaa on vielä enemmän.
Kirjat tietysti, alkeiskirjojakin on olemassa. Olisiko kiinostunut musiikista, kääntäkää laulujen sanoja?
kielioppi ja muut tulevat kyllä sitten kunhan saat lapsen ensi innostumaan kielestä.
Jos vaikka britti yliopisto-opiskelijapoika tulisi pelaamaan futista poikasi kanssa alkuun?
Itse vihasi juuri tuota kieliopin pänttäämistä suomalaisen opettajan kanssa ja tuloksen olivatkin aivan keskinkertaisia. Nuorena aikuisena vasta ymmärsin että opin itseasiassa kieli aika helposti ja nykyään puhun täysin sujuvasti neljää kieltä. Mutta siis kuutosen verran taisin saksaa "osata" vielä lukiossakin.
tosin suomen kirjoittaminen ei vissiin vieläkään suju edelliseen kirjoitukseen viitaten :)
Jos kävisi tunteja esim. kaksi kertaa viikossa, niin toisella tunnilla kannattaisi käydä läpi niitä asioita, joita koulussakin sillä hetkellä käsitellään. Näin pysyisi ajantasalla niissä asioissa, joita koulussa opetetaan juuri nyt. Tämä voisi auttaa selviytymään kokeista ja tunneista paremmin.
Toisella tunnilla voisi tehdä jotain "vapaampaa" tai kerrata esim. aikaisempia juttuja tai opiskella englantia ihan muuten esim. jonkun kirjan (ei koulu) tai pelin kautta. Toisaalta
aihe voisi olla joku sellainen, josta poikasi on muutenkin kiinnostunut.
Opetuspaikkana tulisi olla jokin "rauhallinen" paikka. Joko teillä kotona tai opettajan kotona. Hälyistä kirjastoa en suosittele, ellei siellä ole erillisiä ns. opintohuoneita
tuo ajatus fudiskaverista on tosi hyvä, mutta rehellisesti sanoen epäilen, että pojan lähtötaso on liian huono siihen. Pitää osata edes jotain, että voi lähteä keskusteluun mukaan. Ja joo, olisin tosi tyytyväinen, jos tulokset olisivat "aivan keskinkertaisia". Se oli siis huomattava edistys näihin nykyisiin kuutosiin.
Jännittävää on, että ilmeisesti se nyt alkanut ruotsi menee ihan hyvin. Toki sanat menevät vähän sekaisin, mutta sillä puolella ei näy yhtä suuria ongelma kuin englannissa. Mut joo, eihän ne tietysi kuukaudessa ole mitään kovin vaikeaa ehtineet opetellakaan, joten ei ole vielä oikein voinut kärryiltä pudotakaan.
Opettajat ovat siis sitä mieltä, että olisi hyvä tahkota samat asiat kuin koulussakin? Riittääkö se sitten, eli onko siinä myös kertausta niin paljon, että tuo "puutuvan pohjan ongelma" ei seuraa mukana loputtomiin?
kielioppi ja muut tulevat kyllä sitten kunhan saat lapsen ensi innostumaan kielestä.
Jos vaikka britti yliopisto-opiskelijapoika tulisi pelaamaan futista poikasi kanssa alkuun?
Itse vihasi juuri tuota kieliopin pänttäämistä suomalaisen opettajan kanssa ja tuloksen olivatkin aivan keskinkertaisia. Nuorena aikuisena vasta ymmärsin että opin itseasiassa kieli aika helposti ja nykyään puhun täysin sujuvasti neljää kieltä. Mutta siis kuutosen verran taisin saksaa "osata" vielä lukiossakin.
Epäilen ettei toimi. Ei natiivilta opi tuossa vaiheessa. Ellei voi olla tekemisissä kymmeniä tunteja viikossa. Jos pelaa futista, jää ne sanat tosi vähiin.
Kielioppi on sitä, miten ne sanat (mitkä myös ensin pitää opetella) pannaan peräkkäin niin että kokonaisuuden ymmärtää. Turha tehdä siitä mitään erillistä mörköä.
kielioppi ja muut tulevat kyllä sitten kunhan saat lapsen ensi innostumaan kielestä.
Jos vaikka britti yliopisto-opiskelijapoika tulisi pelaamaan futista poikasi kanssa alkuun?
Itse vihasi juuri tuota kieliopin pänttäämistä suomalaisen opettajan kanssa ja tuloksen olivatkin aivan keskinkertaisia. Nuorena aikuisena vasta ymmärsin että opin itseasiassa kieli aika helposti ja nykyään puhun täysin sujuvasti neljää kieltä. Mutta siis kuutosen verran taisin saksaa "osata" vielä lukiossakin.Epäilen ettei toimi. Ei natiivilta opi tuossa vaiheessa. Ellei voi olla tekemisissä kymmeniä tunteja viikossa. Jos pelaa futista, jää ne sanat tosi vähiin.
Kielioppi on sitä, miten ne sanat (mitkä myös ensin pitää opetella) pannaan peräkkäin niin että kokonaisuuden ymmärtää. Turha tehdä siitä mitään erillistä mörköä.
mutta mä taas en ymmärrä miksi pitää väkisin survoa opetustyyliin menemään sanalistojen ja läksyjen mukaan jos kerran se ei toimi nytkään? Fudiksen tarkoitushan olisi lähinnä ensin toimia kiinnostuksen herättäjänä ja esimerkin antajana kielestä. Kaikki eivät opi saman opetuskaavan mukaan ja tärkeintä kai olisi saada lapsi kiinnostumaan aiheesta? Lukihäiriöinen, aktiivinen poika voi oppi jonkun ihan uuden jutun kautta. ihan vaan idea.
paranta motivatioita ja se kai yleensä onkin ongelma juuri motivation puute. Lukihäiriö tietysti tekee oppimisen haasteellisemmaksi.
Opetus voisi tapahtua teillä kotona tai opettajan luona. Joku nuori vastavalmistunut, perheetön, opettaja voisi helpoiten suostua tuollaiseen. Miksei opettaja voisi olla myös esimerkiksi kielen opiskelija. Olet ihana äiti, kun haluat oikeasti auttaa lastasi! : )