Lue keskustelun säännöt.
Oliko muiden vanhemmilla vaikeuksia hyväksyä aikuistumistasi ja kotoa poismuuttamistasi?
24.07.2023 |
Omalla kohdallani tästä on jo yli kymmenen vuotta aikaa, mutta jäi kyllä mieleen mikä säätäminen siinäkin asiassa oli. Vanhemmilleni oli jostain syystä ihan hirveä asia, että edes harkitsin opiskelemista toisella paikkakunnalla (ja kyllä, olin tässä vaiheessa ihan täysi-ikäinen ihminen), ja heidän mielestään minun olisi pitänyt mennä oman kaupungin ammattikorkeakouluun ja jatkaa asumista kotona, vaikka kyseisessä amk:ssa ei ollut edes tarjolla opiskelualaa, mistä olin kiinnostunut.
Ja lisäksi on jäänyt mieleen, että siitä vasta meteli nousi, kun menin peräti ilmoittamaan muuttaneeni osoitettani, koska -vanhempieni mielestä- tottahan toki opiskelijan (eli minun) postien pitää tulla lapsuudenkotiin, eikä sinne missä oikeasti asun opintojeni aikana.
Kommentit (12)
Toihan on ihan järkyttävää!
Itsellä on 4 lasta maailmalla ja olen ollut vain onnellinen että olen saanut antaa juuret ja siivet. Ylpeyttä siiitä että haluavat ja osaavat itsenäistyä.
Eikä nuo mihinkään kadonneet, viestittelemme usein ja tapaammekin suunnilleen kerran kk - yhden perheen kanssa joka viikko kun lähellä asuvat (heidän ehdoillaan ja aikataulujen mukaan). Nyt oli opiskelijakuopus ja esikoisen perhe lomailemassa meidän luonamme ulkomailla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No ei, omat vanhemmat heitti minut ulos kotoa. Siinä sitten muutin omilleni kahta kättä heiluttaen. oli rankkaa, mutta selvisin.
Minun kotoa muuttamisestani puhutana edelleen hylkäämisenä.
Siis että hylkäsin äitini ja teini-ikäisen pikkusiskoni kun muutin kotoa
Olen yli 50 nyt ja edelleen tuosta yritetään syyllistää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Haikea vaihe se on.
Jos lastaan rakastaa.
Kertokaa vielä, olitteko noihin aikoihin j ännätyttöjä? -Ap-
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vähän etäisesti asiaa sivuten. - Opiskelen (miehenä) alaa, jossa sukupuolijakauma on suunnilleen työssäolevista noin 60% on nykyisin naisia. Opiskelijoista luultavasti nykyisin vieläkin suurempi osa.
On ollut hieman hämmentävää kuulla kun naiskolleega(t) ovat ensin kysyneet, että miten lähipiirini on suhtautunut opiskelupaikkani valintaani. Olen vastannut, että hyvinhän he. Tai ei ainakaan kenelläkään ole ollut mitään erityistä valittamista. Joku on saattanut huomauttaa, että eikö tämä ala ole Steinerin jälkeen aika harvinainen. Saattaa olla. Mutta en ole ainoa Steinerin käynyt enkä tuon perusteella opiskelupaikkaani valinnut.
Mutta mutta se mikä on hämmentänyt on, että kun osa naisista -tai en ole ainakaan muiata kenenkään miehen- avautuneen vastaavata on se, että kuinka heidän kumppaninsa tai nykyisin ex-kumppaninsa on saattanut tehdä erilaisia temppuja ja konsteja, joilla olisivat saaneet naisen luopumaan naisen omasta haavesta jatkaa opiskelujaan lukion jälkeen.
Eräskin heistä avoimesti kertoi kuinka hänen kumppaninsa oli sitä mieltä, että hänen (naisen) tulisi lukion jälkeen ainakin aluksi paikallisessa ammattikorkeassa. Ja sitten kun sieltä on valmistunut vois mahd. jatkaa opintojaan yliopistolla
- Sinänsä toki opintojen jatkaminen lukion jälkeen saattaakin olla fiksua mutta ellei ammattikorkeasta löydy sitä "omaa juttua/ alaa" niin voisi sitä nyt ainakin yrittää kannustaa ja tsempata "hakijaa" eikä yritttää saada häntä muuttamaan suuntaansa, niinkuin osalla "kumppaneita" on ilm tarkoitus
Vierailija kirjoitti:
Haikea vaihe se on.
Jos lastaan rakastaa.
Lasta voi myös rakastaa olemalla kannustava muuttoon eikä syyllistä siitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei suinkaan. He olivat ylpeitä, kun muutin sitten ulkomaille muutamaksi vuodeksi.
Kyllä mun äidille oli vaikeaa. Kertoili näkevänsä esim. painajaisia, joissa hän oli laivassa ja minä pienessä veneessä ja kuinka minun veneeni lipui kauemmas, vaikka hän yritti huutaa minua tulemaan luokseen. . . Ehkä olisi voinut jättää mainitsematta minulle noista unistaan, tuntui meinaan aika syyllistävältä.
Ei ollenkaan vaan olivat tyytyväisiä, jos itse olin tyytyväinen.