Miten lohduttaa/auttaa lasta kun on isää ikävä?

Ehkä sekin jo lohduttaisi, jos voisi vaikka puhua isän kanssa puhelimessa tai kirjoittaa / piirtää kirjeen, lähettää oman kuvan tms.?

Kertoa samalla, että ikävöiminen on ihan normaali tunne. Seuraavana päivänä voisi sitten soittaa isälle ja kertoa sille oma ikävä.

toki ois kiva päästä syliin ja tehdä asioita, mutta kommunikoida voi vaikka välimatkaa olisikin.Skypessä näkee myös naaman ja voi esitellä viime aikojen asikaansaannoksia jms.

Tai anna kuva vaikka ihan unikaveriksi! Tai jotain muuta isästä muistuttavaa. Kuusivuotias ei ole ollenkaan liian iso sellaisiin turvan luojiin.



Juttele isästä. Kerro, että ikävä tarkoittaa sitä, että isä on lapselle rakas. Se on siis oikeastaan hyvä tunne. Lapsella saa olla ikävä, kuuluukin olla. Kerro se hänelle.



Jutelkaa isästä päivittäin. Ihan siis sellaista arkista, mitä isä tekee tänään ja mitä poikaa omasta päivästään kertoo isälle. Soittakaa, kirjoittakaa kirjeitä, korttejä, sähköpostia. Voisiko lapsi jutella isän kanssa skypessä vaikka hetken joka ilta? Meillä lapset toivottavat kaukana asuvalle mummille skypen kautta hyvää yötä ja usein mummi lukee iltasadun.

soittakaa isälle. laittakaa kirje, piirustuksia. Pyydä että isäkin lähettäisi lapselle kirjeen, kortin tms. eli isi ja lapsi on kirjeenvaihdossa ja soittelevat toisilleen usein. Se helpottaa ikävää.

että osaa itsekin nimetä tunteensa isän ikäväksi. Ja varmasti aina jossain kehitysvaiheissa se isän merkitys on suurempi.



Katselkaa valokuvia isästä. Samalla siinä tulee juteltua isästä. On varmasti lapsesta mukavaa. Voi toki myös nostaa ikävää hetkellisesti, mutta ajattelisin, että lopputulos on kuitenkin se, että kuvista saa lohtua ja saa sitä isän ikävää purettua.

Onko kavereilla paljon isä-poikaharratuksia tms. säännöllistä yhteistä ajanvietettä, joista poika kokee jäävänsä paitsi?

Olisiko ketään miespuolista sukulaista tai tuttavaa joka voisi olla harrastuskaverina? Sellainen voisi vähän paikata tyhjiötä.

Kirjeenvaihto isän kanssa voisi tosiaan olla myös sellainen mukava säännöllinen juttu, jonka avulla tuntee että on isälleen tärkeä.

tulee ikävä?

Sekin voi auttaa kun konkreettisesti merkitään kalenteriin milloin on taas isänsä kanssa.

omilla lapsillani itkettävät ikävän hetket ovat yleesä pidemmän isä-oleskelun jälkeen. Lapsi ikään kuin siirtyy hitaasti, parin päivän viiveellä kotiin. Sitten helpottaa hetkeksi- ikävä ei lopu, mutta sen hoitoon riittää yhteydenotto isään.



Tärkeää on, ettet hermostu tai osoita kärsimättömyyttä isän ikävän yllättäessä "vaikka juuri siihen perusteellisesti paneuduttiin" ja uusi puuska iskee pian taas.

siis kilometrimäärä ja onko kuintenkin samassa maassa? Sitä vaan, että voisiko kuitenkin miettiä useammin tapaamistakin.

4-6 kertaa vuodessa kuulostaa aika harvalta, kun lapselle isä kuitenkin vaikuttaa merkitykselliseltä.

Kiitos hyvistä vinkeistä. Pitää jaksaa lohduttaa:)



Totta kai lapsi saa soittaa isälleen, skype on käytössä ja sovittu aika joka sunnuntai-iltapäivä soittaa isälle. Ja viikollakin saa soittaa aina kun itse haluaa. Yöllä sen ikävän iskiessä ei kuitenkaan viitsisi soittaa ja herättää...



Lapsen huoneessa on kuva isästä.

Seuraava tapaaminen on sovittu - joulu.



Isästä puhutaan ja isälle on lähetetty piirroksia ja askarteluja.



Joku kirjoitti että ikävä on pahin vierailun jälkeen... ja niinhän se taitaa olla, ennen kuin taas sopeutuu kotiin.



Isä muutti ulkomaille, joten emme voi noin vain muuttaa perässä.



t.ap

Tarkoitan siis, että puhelut, kirjeet, kuvien katsominen, juttelu helpottavat sitä ikävää ja tekevät siitä yölläkin helpommin käsiteltävän ja siedettävämmän. Siitäkin huolimatta, että alkuun voi tuntua että sillä kaikella vain lietsoo enemmän ikävää. Tästä on tuoreita tutkimuksia (en osaa nyt mainita mitään) ja tähän ikävän käsittelyyn perustuu tänä päivänä käytetty menetelmä lasten päivähoitoon sopeutumisesta.



Kerran viikossa skypesoitto kuulostaa minusta vähältä. Lapsi ei välttämättä osaa ikävässään itse pyytää useammin soittoja, se on liian suuri vastuu lapselle. Lapsen ei tarvitse tunnistaa keinoja, jotka helpottaisivat hänen oloaan. Se on aikuisen tehtävä.



Soittakaa isälle joka ilta! Lyhyt skype puhelu, jossa saa kertoa ikävän ja päivän puuhien kohokohdat. Se ei sido ketään liikaa. Ja jos jostain syystä puhelu ei onnistu (kaikilla on joskus menoa), niin sitten kirjoitatte isälle sähköpostia. Avaa lapselle oma sähköpostiosoite ja pyydä isää kirjoittamaan lapselle siihen.



Välimatkaa on niin paljon ja seuraava tapaaminen niin kaukana, että isä on saatava todellisemmaksi muilla keinoin.

Up! Ketjun aloituksesta on jo aikaa, mutta itse olen samaisessa tilanteessa kuin ap pikapuoliin ja huolestuttaa tosi paljon lapsen puolesta. Kiinnostaisi tietää, miten olette helpottaneet lapsen ikävää, tai miten arki on lähtenyt sujumaan isän lähdettyä. Meillä 4vee tytär, isä muuttaa ulkomaille. Voivat nähdä ehkä 2-4 krt vuodessa, tosin muutaman viikon kerralla.

Kerrot että isä jätti ja ei välitä. Kyllä totuus vie ikäväntunteet. Eipä sääli itseään vanhempana kun ei hukannut aikaa tuhertamiselle jonkun kusipää, vellihousu petturin perään.

[quote author="Vierailija" time="05.10.2010 klo 11:39"]Lapsi on 6v. ja isä asuu aika kaukana eli tapaamisia ei voi kovin usein järjestää. Noin 4-6 kertaa vuodessa. Tosin kesällä oli yli kolme viikkoa isän luona ja nyt syyslomalla oli viikon, siis viime viikon.


Nyt poika parina viimeisenä yönä herännyt yöllä itkemään että on isää ikävä... mitä tehdä? Se itku on niin sydäntä särkevää... Miten lohduttaa/auttaa pientä?


Aikaisemmin ei ole ollut tällaisia kohtauksia. Johtuuko iästä vai siitä että juuri oli isänsä luona??


Ja ei, ei ole mahdollista muuttaa lähemmäs.
[/quote] voi ei :( teidän lapsenne isä sentään on elossa. Tyttäreni isä (entinen mieheni) kuoli tytön ollessa 7v. Nyt on 13 mutta itkee vieläkin joskus isäänsä. Kuolisi kuulemma sen puolesta että ei olisi kuollut.

Minua helpottaa kun ajattelen tai muistelen mitä kivaa olen tehnyt isän kanssa