Oletko tänään syönyt mitään itse poimimaasi/ keräämääsi?
Kommentit (10)
Poimin kaupan hyllyltä täytetyn patongin ja sen söin
Eipä tässä muuta
N34, muuta, mitä- äänestänyt
Koiran kanssa lenkillä poimin samalla kypsiä vadelmia suuhuni polun varresta.
Kyllä, itse poimittuja ostoksia kaupan hyllyltä
Poimin irtsareita kaupan laareista. Hyviä on.
Horsmankukkamehua join. Ne keräsin itse eilen.
No eiliseltä mutta tomaatteja, paprikoita, rucolaa, pinaattia, vadelmia, herukoita, basilikaa, salviaa, korianteria ja rosmariinia.
Aikamoinen rahan säästö jos miettii että moiset herkut ostaisi päivittäin kaupasta. Esim tomaattien ja paprikoiden siemenet on vuodelta 19, sen jälkeen olen ottanut talteen omista kypsistä seuraavalle vuodelle. Samoin osan yrttien siemenet on vuosien takaa
Metsämansikoita (tai taisi olla ahomansikka, en osaa erottaa toisistaan), jäänyt eiliseltä yli. Oman kasvimaan mansikoita, nekin keräsin jo eilen. Oman kasvimaan herneitä, juu, eilen kerättyjä, söin aamulla pois kiponlopun, ettei mene pahaksi.
Lehtikaalia siskon kasvimaalta, omat ovat kovin pieniä vielä kerättäväksi, kun kirpat söivät niitä taimivaiheessa. Ovat kyllä jo lähteneet voimakkaaseen kasvuun.
Kohta lähden nostamaan perunoita, meillä on tänään grillauspäivä, niin keitän uusia perunoita lisäkkeeksi. Tein myös perunasalaatin omista perunoista, valkosipulista ja maustekurkuista, mutta ne ovat viimevuotisia. Kuitenkin omaa tuotantoa, ja itsekerättyjä.
Taisin yhden mustikan maistaa siinä kun myyntiin keräsin.