Oletteko huomanneet parisuhteissanne kaavaa? Sama dynamiikka tai samat kehitysvaiheet.

Mä en taas ymmärrä, kun puhutaan jostain 7 vuoden kriisistä. Meillä on pahin kriisi ollut nyt 35 vuoden kohdalla 😅.

Mä luulen, että jos alkaa liikaa miettimään, niin itse sitä toimii alitajuisesti saman kaavan mukaan, kuten ap on tehnyt.

Toivotan hyvää suhdetta nykyisen kanssa 😊

Vierailija kirjoitti:

Mä en taas ymmärrä, kun puhutaan jostain 7 vuoden kriisistä. Meillä on pahin kriisi ollut nyt 35 vuoden kohdalla 😅.

Mä luulen, että jos alkaa liikaa miettimään, niin itse sitä toimii alitajuisesti saman kaavan mukaan, kuten ap on tehnyt.

Toivotan hyvää suhdetta nykyisen kanssa 😊

Sanotaan, että kriisi tulee 7 vuoden välein. Teillähän se pitää paikkansa: nyt on jo viides kriisi.

Miksi alapeukkuja aloitukselle?

En ole huomannut mitään kaavaa.

Ei meil mitään kaavaa oo, meil on kivaa.

Enpä ole huomannut.

Niinhän sitä sanotaan, että jokainen kumppani on erilainen ja se ainoa samanlainen osapuoli on itse. Jos jokin toistuu seurustelu- tai parisuhteissa, kannattaa miettiä ensin, että mitä siihen uuteen suhteeseen itsestään tuo. Uskon kyllä kuitenkin itse siihen, että omaa toimintaansa voi halutessaan muuttaa, mutta kyllähän se tietysti ensin vaatii sen itsereflektoinnin.

Toivon teille onnea ja rakkautta tuleviin vuosiin!

.

Eikö muita?

Parisuhdeleirillå kerrottiin, että rakastumisvaihe kestää puolesta vuodesta kolmeen vuoteen. Sitten vasta tajuaa, millainen toinen oikeasti on.

Mulla on aika hankala suhde ja on paljon oltu noilla leireillä. Mieheni jotenkin ei kehity tasapainoiseen suhteeseen, vaan on alkutekijöissään. Tajuan sen aina leirille ilmoittautuessa. Hän tuo sellaisia kehittymättömien ongelmien kaavaa esille siinä. Lähinnä sitä, että kaikki ongelmat on minun syytäni.

Leirillä muut yhtä kauan yhdessä olleet ovat jo oppineet elämään omalla tavallaan tasapainoisessa suhteessa. Mun mies on jäänyt siihen alkuaikojen kummalliseen riitelyvaiheeseen.

Se ei koko ajan näy suhteessamme. Luulen, että perussyy on se, että mieheni ei kestä, että mikään on hänen syynsä. Siksi vetäytyy kuoreen ja siellä itsekseen moittii minua aivan kaikesta. Miettii itsekseen, että kaikki on mun syy, mitä elämässä mättää.) Esiintyy yleensä taviksena, mutta tuo sinne kuoreen kerääntynyt kiukku purkautuu joskus aina raivona.

Tää saa mut olemaan aina varuillaan, että koska sitä alkaa tulla.

Kummallisen kehittymätön tapaus. Syynä kai se, että hän on hyvin rikkinäisestä perheestä, jossa ei tosiaankaan saanut oppia puhua asioistaan ja ongelmistaan.

Vierailija kirjoitti:

Parisuhdeleirillå kerrottiin, että rakastumisvaihe kestää puolesta vuodesta kolmeen vuoteen. Sitten vasta tajuaa, millainen toinen oikeasti on.

Mulla on aika hankala suhde ja on paljon oltu noilla leireillä. Mieheni jotenkin ei kehity tasapainoiseen suhteeseen, vaan on alkutekijöissään. Tajuan sen aina leirille ilmoittautuessa. Hän tuo sellaisia kehittymättömien ongelmien kaavaa esille siinä. Lähinnä sitä, että kaikki ongelmat on minun syytäni.

Leirillä muut yhtä kauan yhdessä olleet ovat jo oppineet elämään omalla tavallaan tasapainoisessa suhteessa. Mun mies on jäänyt siihen alkuaikojen kummalliseen riitelyvaiheeseen.

Se ei koko ajan näy suhteessamme. Luulen, että perussyy on se, että mieheni ei kestä, että mikään on hänen syynsä. Siksi vetäytyy kuoreen ja siellä itsekseen moittii minua aivan kaikesta. Miettii itsekseen, että kaikki on mun syy, mitä elämässä mättää.) Esiintyy yleensä taviksena, mutta tuo sinne kuoreen kerääntynyt kiukku purkautuu joskus aina raivona.

Tää saa mut olemaan aina varuillaan, että koska sitä alkaa tulla.

Kummallisen kehittymätön tapaus. Syynä kai se, että hän on hyvin rikkinäisestä perheestä, jossa ei tosiaankaan saanut oppia puhua asioistaan ja ongelmistaan.

Ihmisen ydin syntyy siellä lapsuudessa. Kun itsetunto ja tunnetaidot eivät pääse kehittymään niitä on vaikea korjata myöhemmin. Sinunkin kannattaisi kirjoitta läpi ihmissuhdehistoriasi. Mistä sinä jäit lapsuudessa paitsi kun yrität "väkisin" korjata toista ihmistä.

Nuorena oli, nyttemmin ei. Olin kuukausien-vuoden mittaisissa suhteissa parikymppisenä, kunnes tuli parinkymmenen vuoden mittainen suhde. Tein siitä eroa viimeiset pari vuotta ja kävin terapiassa. Siinä tuli aika selkeä käsitys siitä, millaisia muutoksia mun pitää itsessäni tehdä, jotta voin voida hyvin ja mistä vanhoista uskomuksista luopua. Eron jälkeen törmäsin täysin erilaiseen ihmiseen kuin mitä eksäni (ja sitä edeltävät) kumppanit olivat olleet ja suhdekin on dynamiikaltaan hyvin erilainen. Kyllä ihminen voi saada ensimmäisen tasapainoisen ihmissuhteensa yli nelikymppisenä, ei huonojen ihmissuhteiden historia tarkoita, että sitä on ikuisesti tuomittu samaan eikä vaihtamalla parane.