Haluan saada rivit suoraksi, jyrähtelee pääministeri Petteri Orpo Orpo ei kertonut viikonlopun neuvotteluista juuri mitään.
Kommentit (6)
Petteri jyrähti: jokainen voisi hieman rauhoittua.
No ootellaan syksyyn. Aika hiljaista kuitenkin ollut oppositiossa. Siellä varmasti keräillään mehevää matskua
Ihan niin kuin sieltä koskaan mitään asiaa muuta kuin samojen propagandapuheiden toistoa olisi edellisen hallituksen velanotosta, vaikka äänestivät 95% edellisen hallituksen velanoton puolesta oppositiosta käsin eli hyväksyivät ne. Lisäksi olisivat halunneet ottaa vielä enemmän velkaa koronatukina jaettaviksi.
No yritetään:
"Meillä on hyvä hallitusohjelma. Meillä on nollatoleranssi rasismille. Meillä on nollatoleranssi köyhyydelle. Sotesta ja köyhimpien palkansaajien sekä työttömien tuista pitää leikata, jotta köyhyys voidaan puolittaa."
Petteri voi haluta ihan mitä haluaa. Aina ei saa kaikkea. Hallitus nitisee liitoksissaan sitä ei voi kiistää. Juuri äsken uutisissa rkp; n edustaja sanoi että erokin hallituksesta on mahdollista. Kokoomuksenkin yksimielisyys on vain pakosta.
Petteri on jyrähdä, vaan vikisee. Ei mitään arvovaltaa hänellä.
Rauhotu jo