Miksi minun tulee kova ikävä kirjojen ja joidenkin hyvien tv-sarjojen henkilöitä?
Kun hyvä kirja loppuu, niin jää kova, jotenkin kaihoisa, ikävä niitä sen kirjan henkilöitä kohtaan. Kuin jotkut tärkeät läheiset ihmiset olisi riistetty pois elämästä. Luen paljon ja luen aika nopeasti, välillä jopa päivässä kokonaisen kirjan. Koskaan ei mene paria päivää pidempään. Eli en vietä kuin hetken kunkin kirjan henkilöiden parissa. Silti kova kaipaus heitä kohtaan iskee. Sana käy välillä joidenkin harvinaisen hyvien tv-sarjojen kohdalla, joita on katsonut jaksot putkeen lyhyen ajan sisällä.
Muistan jo lapsuudesta tuon kun tuli kova ikävä kirjan henkilöitä kohtaan. Eikä pystynyt hetkeen aloittamaan uutta kirjaa edes, kun tuntui, että se kaipuu on jotenkin surtava ensin pois, ennen kuin pystyy kohtaamaan uuden kirjan uusia henkilöitä.
En ole mikään yksinäinen ihminen vaan perhettä, läheisiä ja ystäviä on kyllä.
Mistä tämä johtuu?
Kommentit (17)
Vierailija kirjoitti:
outoa. onko sulla kavereita?
On. Montakin ystävää. Ja puoliso ja lapsia. Ja oma lapsuudenperhe tietenkin myös, useampi sisarus. Ja paljon työkavereitakin.
Ap
Johtuu siitä, että osaat eläytyä, tuntea empatiaa. Itsekin olen ollut kauan suruissani, kun Elizabeth Georgen kirjojen suomentaminen loppui. Samastuin kai jotenkin Haversiin, tai ainakin toivoin olevani samanlainen kuin hän.
Olen verrannut henkilöhahmoa ja sen näyttelijää oikeassa elämässä. Erilaisia, niin hyvässä kuin pahassa. Mutta tottakai se on niin. Ellei heillä ole salainen alterego, pahispuoli, joka vastaa näyttejiän roolia.
Olen kuullut tuollaisesta, mutta itselleni ei tule ikävä kirjan henkilöitä. Ehkä olet jotenkin intensiivinen ihminen, menet täysillä mukaan kaikkeen mitä teet.
Tuttu tunne, ikävä jää ja alakuloinen olo. Minäkin muistan tämän jo lapsuudesta.
Olen aika herkkis tunteiltani ja eläydyn vahvasti. Niin ehkä aloittajakin 😊
Sulla ei ole oikeita ihmisiä elämässäsi?
Kuin minä. Jään kaipaamaan sitä kirjan elämää ja päähenkilöä, mikäli kirja on kolahtanut. Haikeus kestää onneksi vain hetken.
Sama täällä! Välillä tulee elettyä vielä pitkän kirjan maailmassa ja tunnelmissa. :)
En tiedä mistä johtuu, mutta koen saman usein. Olen meinannut jättää kirjoja, pelejä ja sarjojen päätös jaksoja katsomatta, koska tiedän haikeuden iskevän rankasti.
Mulla sama, mutta mulla ei juuri oikeita ihmissuhteita ole. Tunnen voimakkaammin fiktiivisistä hahmoista kuin oikeista ihmisistä. Pienestä pitäen olen eläytynyt tarinoihin äärettömän voimakkaasti.
Minulla iskee ankeus kun katson jotain vanhempaa sarjaa ja sitten huomaan että näyttelijät oikeassa elämässä ovat jo kuolleet tai hyvin vanhoja.
Samoja tapoja! Jos katson hyvän elokuvan ja siinä hyviä hahmoja, niin kahlaan läpi kaikki foorumit ja luen keskustelut heistä. Näin heidän tarinansa ikäänkuin jatkuu.
Imdb oli tässä suhteessä hyvä mutta meivät lopettamaan sen foorumin! Kirjoilla varmaan foorumeita myös?
Minä eläydyn kirjoihin ja elokuviin niin rankasti, että itken monesti silmäni turvoksiin ja pääni kipeäksi. Olenkin lopettanut tämän vuoksi tunteellisten kirjojen ja elokuvien katsomisen. Nykyään harrastan vain positiivisiksi tietämiäni teoksia.
Tuttu tunne niin kirjoista kun sarjoista. Osa korealaisista sarjoista on ollut niin hyviä, että on saattanut vaatia jopa parinkin viikon netflix-tauon sen jälkeen, mikään uusi ei ole vain tuntunut hyvältä sen jälkeen. Olen herkkä ja eläydyn tosielämässäkin muiden tunteisiin helposti. Nykyään oppinut irroittamaan itseäni näistä helpommin hokemalla ettei tämä ole minun suru tms eikä siihen tarvitse niin täysillä mennä mukaan. Myötätuntoinen voi olla vähemmälläkin empatialla, olematta kuitenkaan kylmä.
Sama. Joitakin sarjoja/leffoja olen katsonut monta kertaa uudestaan vain siksi, että on niin kurja olla ilman niitä hahmoja. Kirjojakin olen joitain lukenut uudestaan samasta syystä.
Minäkään en ole oikeassa elämässä aivan yksin. On puoliso ja läheiset välit lapsuuden perheeseen.
Joku aiemmin kommentoi, että tuntee vahvemmin fiktiivisiä hahmoja kuin oikeita ihmisiä kohtaan ja täytyy sanoa, että mulla on sama. Itsekin kirjoitan ja keksimieni hahmojen iloihin ja suruihin eläydyn vahvemmin kuin oikeiden ihmisten, samoun muiden keksimien hahmojen tunteisiin.
Ei ole käynyt noin.