Pitääkö teoriani paikkaansa?

Äitiäni ei ole ikinä pahemmin kiinnostanut mitkään vaikeuteni, esim. isä sai rauhassa harjoittaa jokaviikkoisia rähinäkännejä ja mullakaan ei ollut kavereita oikeastaan koskaan, lisäksi olin pienestä asti pakko-oireinen eli pelkäsin että otan veitsen ja tapan jonkun tai vahingoitan jotakuta unissani. Äiti oli aina kovin reagoimaton. Hän on ollut sosiaalityöntekijä koko ikänsä, joten onkohan hän ammattinsa puolesta niin turtunut kaikkeen, ettei mikään liikuta häntä? Työssään hän on kuitenkin ilmeisesti hyvä, piittaa kyllä muiden asioista.