Lue keskustelun säännöt.
Miten päästä yli läheisen kuolemasta?
Pippin
15.07.2023 |
2 viikkoa mennyt. Tunnen olevani ihan rikki, ihan hukassa. En tiedä mitä tehdä.
Miten te olette selvinneet rakkaan kuolemasta? Tarvitsen kipeästi vinkkejä.
Kommentit (18)
Osanotto.
Ajan kanssa tilanne varmaan helpottuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaikki ei selviä. Eräs isä teki itsemurhan kun poikansa jäi junan alle.
Osanottoni.
Itse kävin puhumassa mt-hoitajan kanssa, koska sain samaan syssyyn post traumaattisen stressireaktion. Auttoi kyllä valtavasti. Omasta puolisosta ei ollut tukemaan eikä lohduttamaan suruni keskellä. Pahimman yli kun pääsin, niin aika sekä palaaminen töihin auttoivat.
Kyllä siinä menetyksessään ja surussaan kokolailla yksin on. Vaikka ymmärtääkin elämän kiertokulun, niin lopullisuus pysäyttää. Ja se, että surevaa ihmistä karttaan aivan suotta. Sitä jää yksin, kun muut eivät osaa kohdata toisen surua.
Mutta totta on, että aika auttaa. Ja surutyö on tehtävä, vaikka tuntuu, että tukehtuu sen alle. Jos voit, puhu jollekin. Tai kirjoita tuntosi. Tai maalaa, liiku. Minulle liikunta oli myös hyvin suurta terapiaa tuolloin.
Yritä muistaa syödä ja juoda. Se tahtoo helposti unohtua...
Tässä yhteiskunnassa kuolema on lakaistu niin piiloon, ettei tavallisesti ihmisillä ole keinoja pärjätä siitä aiheutuvan surun kanssa. Kuolema on kuitenkin osa tätä elämää, halusimme tai emme. Meistä jokainen kuolee ajallaan ja suurin osa kohtaa kuoleman useasti elämänsä aikana. Ja silti ollaan ihan kyvyttömiä sen kohdatessa.
Vierailija kirjoitti:
Osanottoni.
Itse kävin puhumassa mt-hoitajan kanssa, koska sain samaan syssyyn post traumaattisen stressireaktion. Auttoi kyllä valtavasti. Omasta puolisosta ei ollut tukemaan eikä lohduttamaan suruni keskellä. Pahimman yli kun pääsin, niin aika sekä palaaminen töihin auttoivat.
Kyllä siinä menetyksessään ja surussaan kokolailla yksin on. Vaikka ymmärtääkin elämän kiertokulun, niin lopullisuus pysäyttää. Ja se, että surevaa ihmistä karttaan aivan suotta. Sitä jää yksin, kun muut eivät osaa kohdata toisen surua.
Mutta totta on, että aika auttaa. Ja surutyö on tehtävä, vaikka tuntuu, että tukehtuu sen alle. Jos voit, puhu jollekin. Tai kirjoita tuntosi. Tai maalaa, liiku. Minulle liikunta oli myös hyvin suurta terapiaa tuolloin.
Yritä muistaa syödä ja juoda. Se tahtoo helposti unohtua...
Tämä oli hyvä kirjoitus. Mutta et voi käsittääkään miten paljon kuolevaa ihmistä kartetaan. Itselläni on vakava sairaus, joka johtaa kuilemaan 2-12 kk kuluessa. Aika vähissä ovat olleet kavereiden, tuttujen ja sukulaisten yhteydenotot sen jälkeen kun kuulivat tilanteestani. Ei tullut edes hyvää juhannusta whatsappeja, kuten aikaisempina vuosina 🥲
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aika tekee tehtävänsä. Voi myös osallistua johonkin sururyhmään jakamaan ajatuksiaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Osanottoni.
Itse kävin puhumassa mt-hoitajan kanssa, koska sain samaan syssyyn post traumaattisen stressireaktion. Auttoi kyllä valtavasti. Omasta puolisosta ei ollut tukemaan eikä lohduttamaan suruni keskellä. Pahimman yli kun pääsin, niin aika sekä palaaminen töihin auttoivat.
Kyllä siinä menetyksessään ja surussaan kokolailla yksin on. Vaikka ymmärtääkin elämän kiertokulun, niin lopullisuus pysäyttää. Ja se, että surevaa ihmistä karttaan aivan suotta. Sitä jää yksin, kun muut eivät osaa kohdata toisen surua.
Mutta totta on, että aika auttaa. Ja surutyö on tehtävä, vaikka tuntuu, että tukehtuu sen alle. Jos voit, puhu jollekin. Tai kirjoita tuntosi. Tai maalaa, liiku. Minulle liikunta oli myös hyvin suurta terapiaa tuolloin.
Yritä muistaa syödä ja juoda. Se tahtoo helposti unohtua...Tämä oli hyvä kirjoitus. Mutta et voi käsittääkään miten paljon kuolevaa ihmistä kartetaan. Itselläni on vakava sairaus, joka johtaa kuilemaan 2-12 kk kuluessa. Aika vähissä ovat olleet kavereiden, tuttujen ja sukulaisten yhteydenotot sen jälkeen kun kuulivat tilanteestani. Ei tullut edes hyvää juhannusta whatsappeja, kuten aikaisempina vuosina 🥲
Outoja tuttuja ja sukulaisia sulla. Sisareni luona käytiin ja viimeset viikot oli saattohoidossa niin sielläkin aina meistä joku oli.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Osanottoni.
Itse kävin puhumassa mt-hoitajan kanssa, koska sain samaan syssyyn post traumaattisen stressireaktion. Auttoi kyllä valtavasti. Omasta puolisosta ei ollut tukemaan eikä lohduttamaan suruni keskellä. Pahimman yli kun pääsin, niin aika sekä palaaminen töihin auttoivat.
Kyllä siinä menetyksessään ja surussaan kokolailla yksin on. Vaikka ymmärtääkin elämän kiertokulun, niin lopullisuus pysäyttää. Ja se, että surevaa ihmistä karttaan aivan suotta. Sitä jää yksin, kun muut eivät osaa kohdata toisen surua.
Mutta totta on, että aika auttaa. Ja surutyö on tehtävä, vaikka tuntuu, että tukehtuu sen alle. Jos voit, puhu jollekin. Tai kirjoita tuntosi. Tai maalaa, liiku. Minulle liikunta oli myös hyvin suurta terapiaa tuolloin.
Yritä muistaa syödä ja juoda. Se tahtoo helposti unohtua...Tämä oli hyvä kirjoitus. Mutta et voi käsittääkään miten paljon kuolevaa ihmistä kartetaan. Itselläni on vakava sairaus, joka johtaa kuilemaan 2-12 kk kuluessa. Aika vähissä ovat olleet kavereiden, tuttujen ja sukulaisten yhteydenotot sen jälkeen kun kuulivat tilanteestani. Ei tullut edes hyvää juhannusta whatsappeja, kuten aikaisempina vuosina 🥲
Olen pahoillani.
Ja olet oikeassa, en käsitäkään. Tuntuu puolestasi todelta pahalta, että olet jäänyt ulkopuolelle juuri silloin, kun tarvitsisit läheisimpiä ihmisiä kaikista eniten. Toivottavasti viisastuvat tahoillansa pian. Ehkä heillä on päällä ns. mind block eli ovat puolestasi järkyttyneitä mutta eivät tiedä, miten kohdata sinut, mitä puhua sinulle. Jos tulee eteesi tilaisuus, niin kerro miltä sinusta tuntuu nyt ja mitä heiltä toivoisit.
Aurinkoisen kauniita kesäpäiviä sinulle ja kaikkea hyvää tilanteestasi huolimatta. Haluaisin, jos voisin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Osanottoni.
Itse kävin puhumassa mt-hoitajan kanssa, koska sain samaan syssyyn post traumaattisen stressireaktion. Auttoi kyllä valtavasti. Omasta puolisosta ei ollut tukemaan eikä lohduttamaan suruni keskellä. Pahimman yli kun pääsin, niin aika sekä palaaminen töihin auttoivat.
Kyllä siinä menetyksessään ja surussaan kokolailla yksin on. Vaikka ymmärtääkin elämän kiertokulun, niin lopullisuus pysäyttää. Ja se, että surevaa ihmistä karttaan aivan suotta. Sitä jää yksin, kun muut eivät osaa kohdata toisen surua.
Mutta totta on, että aika auttaa. Ja surutyö on tehtävä, vaikka tuntuu, että tukehtuu sen alle. Jos voit, puhu jollekin. Tai kirjoita tuntosi. Tai maalaa, liiku. Minulle liikunta oli myös hyvin suurta terapiaa tuolloin.
Yritä muistaa syödä ja juoda. Se tahtoo helposti unohtua...Tämä oli hyvä kirjoitus. Mutta et voi käsittääkään miten paljon kuolevaa ihmistä kartetaan. Itselläni on vakava sairaus, joka johtaa kuilemaan 2-12 kk kuluessa. Aika vähissä ovat olleet kavereiden, tuttujen ja sukulaisten yhteydenotot sen jälkeen kun kuulivat tilanteestani. Ei tullut edes hyvää juhannusta whatsappeja, kuten aikaisempina vuosina 🥲
Olen pahoillani.
Ja olet oikeassa, en käsitäkään. Tuntuu puolestasi todelta pahalta, että olet jäänyt ulkopuolelle juuri silloin, kun tarvitsisit läheisimpiä ihmisiä kaikista eniten. Toivottavasti viisastuvat tahoillansa pian. Ehkä heillä on päällä ns. mind block eli ovat puolestasi järkyttyneitä mutta eivät tiedä, miten kohdata sinut, mitä puhua sinulle. Jos tulee eteesi tilaisuus, niin kerro miltä sinusta tuntuu nyt ja mitä heiltä toivoisit.
Aurinkoisen kauniita kesäpäiviä sinulle ja kaikkea hyvää tilanteestasi huolimatta. Haluaisin, jos voisin.
^ halaisin, niin siinä pitäisi lukea.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Osanottoni.
Itse kävin puhumassa mt-hoitajan kanssa, koska sain samaan syssyyn post traumaattisen stressireaktion. Auttoi kyllä valtavasti. Omasta puolisosta ei ollut tukemaan eikä lohduttamaan suruni keskellä. Pahimman yli kun pääsin, niin aika sekä palaaminen töihin auttoivat.
Kyllä siinä menetyksessään ja surussaan kokolailla yksin on. Vaikka ymmärtääkin elämän kiertokulun, niin lopullisuus pysäyttää. Ja se, että surevaa ihmistä karttaan aivan suotta. Sitä jää yksin, kun muut eivät osaa kohdata toisen surua.
Mutta totta on, että aika auttaa. Ja surutyö on tehtävä, vaikka tuntuu, että tukehtuu sen alle. Jos voit, puhu jollekin. Tai kirjoita tuntosi. Tai maalaa, liiku. Minulle liikunta oli myös hyvin suurta terapiaa tuolloin.
Yritä muistaa syödä ja juoda. Se tahtoo helposti unohtua...Tämä oli hyvä kirjoitus. Mutta et voi käsittääkään miten paljon kuolevaa ihmistä kartetaan. Itselläni on vakava sairaus, joka johtaa kuilemaan 2-12 kk kuluessa. Aika vähissä ovat olleet kavereiden, tuttujen ja sukulaisten yhteydenotot sen jälkeen kun kuulivat tilanteestani. Ei tullut edes hyvää juhannusta whatsappeja, kuten aikaisempina vuosina 🥲
Outoja tuttuja ja sukulaisia sulla. Sisareni luona käytiin ja viimeset viikot oli saattohoidossa niin sielläkin aina meistä joku oli.
En ole vielä saattohoidossa, vaan käyn mökillä, ravintoloissa, konserteissa ja matkustelen kotimaassa. Olen vielä niin hyvässä fyysisessä kunnossa, että voisin tavata ystäviä edelleen ihan missä vaan. Mutta aina löytyy syy miksei heille sovi eivätkä koskaan pyydä minua mihinkään mukaan vaikka muita ystäviämme pyytävätkin. En keksi mitään muuta syytä kuin tämä tautini.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Osanottoni.
Itse kävin puhumassa mt-hoitajan kanssa, koska sain samaan syssyyn post traumaattisen stressireaktion. Auttoi kyllä valtavasti. Omasta puolisosta ei ollut tukemaan eikä lohduttamaan suruni keskellä. Pahimman yli kun pääsin, niin aika sekä palaaminen töihin auttoivat.
Kyllä siinä menetyksessään ja surussaan kokolailla yksin on. Vaikka ymmärtääkin elämän kiertokulun, niin lopullisuus pysäyttää. Ja se, että surevaa ihmistä karttaan aivan suotta. Sitä jää yksin, kun muut eivät osaa kohdata toisen surua.
Mutta totta on, että aika auttaa. Ja surutyö on tehtävä, vaikka tuntuu, että tukehtuu sen alle. Jos voit, puhu jollekin. Tai kirjoita tuntosi. Tai maalaa, liiku. Minulle liikunta oli myös hyvin suurta terapiaa tuolloin.
Yritä muistaa syödä ja juoda. Se tahtoo helposti unohtua...Tämä oli hyvä kirjoitus. Mutta et voi käsittääkään miten paljon kuolevaa ihmistä kartetaan. Itselläni on vakava sairaus, joka johtaa kuilemaan 2-12 kk kuluessa. Aika vähissä ovat olleet kavereiden, tuttujen ja sukulaisten yhteydenotot sen jälkeen kun kuulivat tilanteestani. Ei tullut edes hyvää juhannusta whatsappeja, kuten aikaisempina vuosina 🥲
Outoja tuttuja ja sukulaisia sulla. Sisareni luona käytiin ja viimeset viikot oli saattohoidossa niin sielläkin aina meistä joku oli.
En ole vielä saattohoidossa, vaan käyn mökillä, ravintoloissa, konserteissa ja matkustelen kotimaassa. Olen vielä niin hyvässä fyysisessä kunnossa, että voisin tavata ystäviä edelleen ihan missä vaan. Mutta aina löytyy syy miksei heille sovi eivätkä koskaan pyydä minua mihinkään mukaan vaikka muita ystäviämme pyytävätkin. En keksi mitään muuta syytä kuin tämä tautini.
En minä tuollaisten kanssa haluiskaan lähteä mihinkän. Sellaisten vaan jotka vilpittömästi haluaa olla tekemisissä.
Lähivuosina ollut paljon kuolemia lähipiirissä, viimeisimpänä alle 10-vuotias lapsi tapaturmaisesti. Aika ja puhuminen, tunteiden sanoittaminen, itkeminen -ne ovat itselläni auttaneet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Osanottoni Puhuminen ja aika auttavat. Tuossa aiemmin mainittiinkin myös sururyhmät. Itku on myös sellainen joka auttaa todella paljon. Anna itkun tulla ihan vapaasti. Sitä ei tarvitse pelätä tai pidätellä, saati piilotella. Kovasti toivon Sinulle voimia surusi kanssa Selviät sen kanssa elämässä eteenpäin. Ihan varmasti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Osanottoni.
Itse kävin puhumassa mt-hoitajan kanssa, koska sain samaan syssyyn post traumaattisen stressireaktion. Auttoi kyllä valtavasti. Omasta puolisosta ei ollut tukemaan eikä lohduttamaan suruni keskellä. Pahimman yli kun pääsin, niin aika sekä palaaminen töihin auttoivat.
Kyllä siinä menetyksessään ja surussaan kokolailla yksin on. Vaikka ymmärtääkin elämän kiertokulun, niin lopullisuus pysäyttää. Ja se, että surevaa ihmistä karttaan aivan suotta. Sitä jää yksin, kun muut eivät osaa kohdata toisen surua.
Mutta totta on, että aika auttaa. Ja surutyö on tehtävä, vaikka tuntuu, että tukehtuu sen alle. Jos voit, puhu jollekin. Tai kirjoita tuntosi. Tai maalaa, liiku. Minulle liikunta oli myös hyvin suurta terapiaa tuolloin.
Yritä muistaa syödä ja juoda. Se tahtoo helposti unohtua...Tämä oli hyvä kirjoitus. Mutta et voi käsittääkään miten paljon kuolevaa ihmistä kartetaan. Itselläni on vakava sairaus, joka johtaa kuilemaan 2-12 kk kuluessa. Aika vähissä ovat olleet kavereiden, tuttujen ja sukulaisten yhteydenotot sen jälkeen kun kuulivat tilanteestani. Ei tullut edes hyvää juhannusta whatsappeja, kuten aikaisempina vuosina 🥲
Outoja tuttuja ja sukulaisia sulla. Sisareni luona käytiin ja viimeset viikot oli saattohoidossa niin sielläkin aina meistä joku oli.
En ole vielä saattohoidossa, vaan käyn mökillä, ravintoloissa, konserteissa ja matkustelen kotimaassa. Olen vielä niin hyvässä fyysisessä kunnossa, että voisin tavata ystäviä edelleen ihan missä vaan. Mutta aina löytyy syy miksei heille sovi eivätkä koskaan pyydä minua mihinkään mukaan vaikka muita ystäviämme pyytävätkin. En keksi mitään muuta syytä kuin tämä tautini.
Siis kävimme hänen kotona ollessaankin ihan samalla tavalla kuin ennenkin. Hän itse ei aina jaksanut lähteä enää.
Joka kerta se pysäyttää kun saa kuolinuutisen, varsinkin silloin tietysti jos on joku läheinen. Se siinä ainakin minua ahdistaa että vaikka pystyn jutella surustani/tunteistani niin sitä on jotenki niin tavattoman yksin. Tai ne tunteet on kuitenkin niin omat tai omanlaiset että toisista ei saa täysin sitä tukea mitä haluaisi. Jonkunlainen perustavanlaatuinen turvattomuuden tunne.
Omalla kohdallani kuollut 3 vuoden aikana eri ikäisiä ihmisiä elämästäni nyt 25 kpl. Miten tiedot tuli heidän kuolemasta. 3 kpl.Pika puheluna: Siskon.veljen ja suhteeni,joka kesti 21-22v. Loput teksti viestinä tai s-postina. Kaikilla kiire sen jälkeen.Kukaan ei misään nimessä tällä Helsinki asiasta halua puhua,jos vahinossa jonkun kohtaa? Annetaan sen olla rauhassa ajatus maailma.Kun heitä ei kosketa.Pahin oli kun s-postina ystäväni laittoi kuvia itsestän,kun en ole F.B. Kävin kampaaja,haluan näytää hyvältä miehellenii.Sinä kai et välitä ulkonäöstäsi?Ihmiset katosi kuoleman kautta elämästä.Korona rajotukset hautajaisia väin ne lähiomaiset .Osa kuoli ulkomaailla asuvina.Aivo sumua.Hoidan latvaani pitämällä kiinni mieletön määrrä yksin ulkoilua.Unirytmi pysyy kun väsyy kävely ja ulkoilu yksin.Ihmisille on kuin spitali kun paljon menetyksiä.Syön kellon mukaan.Ei surulla ole viimeistä päivä määrää.Suru mutaa muodon ajan kanssa.ps.teksiti virheet johtuu luki häiriö.anteksi ne
Kuka on kuollut?