Luokanopettajat?
Olen miettinyt luokanopettajaa mahdollisena ammattina. Onko alaluokilla esim. 1-2 luokilla kovin haastavaa? Onko noinkin nuoret lapset nykyään niin hankalia kuin puhutaan vai onko opettajana toimiminen kivaa jos se on ihtohimo?
Kommentit (4)
Älä. Ovat vielä paljon hankalampia kuin puhutaan. On näet vaitiolovelvollisuus.
On haastavaa. Itse olen erityisope, tykkään haasteista ja nautin työstä ainakin silloin, kun minulla on resurssia keskittyä niihin haastavimpiin. Meillä siis on vielä erityisluokat, mutta todellakaan kaikki tarvitsijat eivät niihin mahdu, vaan ovat sitten yleisopetuksen luokissa joissa opettajan pitäisi ehtiä keskittymään muihinkin välillä. Nykyään ei ole yleisopetuksen luokkaa, jossa ei olisi vähintään yhtä sellaista jonka paikka olisi pienemmässä luokassa suuremmalla aikuisresurssilla.
Koko koululaitos on nykyisin sellainen paikka, mihin ei todellakaan kannata hakeutua töihin. Eikä sinne kohta menijöitä olekaan, ainakaan sellaisia, jotka haluavat tehdä työnsä kunnolla.
Ei jaksa taistella tuulimyllyjä vastaan. Ei saa vaatia mitään - läksyjen tekemistä, hyvää käytöstä, tunnilla kuuntelemista osallistumisesta puhumattakaan. Pitää vain ymmärtää. Ja ymmärtää antaa se viitonen todistukseen etteivät raukat syrjäydy. Eivät välttämättä osaa lukea tai kirjoittaa, laskeminen on täysin ulottumattomissa, mutta hyväksytty arvosana on kurssista annettava.
Kuka tuollaista työtä jaksaa ja haluaa tehdä? Heikommalla työmoraalilla ehkä, toivottavasti sellaisia kouluihin löytyy.
Fiksut vanhemmat opettanevat lapsensa jatkossa itse, tai sitten yksityiskoulut alkavat räjähdysmäisesti lisääntyä. Ei tämä näin voi jatkua tai Suomelle käy tosi heikosti. Olen järkyttävän onnellinen, ettei ole omia lapsia!
On haastavaa sekä lasten että huoltajien kanssa. Joinakin vuosina saattaa olla helpompaa, kun sattuu toimiva ryhmä, mutta saattaapa olla ihan hewlettiäkin siihen saakka, kunnes saat koko ryhmän taipaleelle.
On se kieltämättä välillä kivaakin joskus. Harventuvaan tahtiin kylläkin.