En itse tajunnut olevani masentunut!

ja kieltäytyy ammattiavusta ehdottomasti-



MUTTA lähipiiri syö rauhoittavia, kun ei muuten jaksa riehumista kuunnella päivästä toiseen

olla sitten joku muukin kuin masennus. Ei kannata liikaa luottaa omaan ja kaverin kyökkipsykologian taitoihin.. NIssä on usein niin paljon tunnetta mukana että kenestä vaan saa vaikka minkä narsistin. Ja ihmisellä on taipumus myös nähdä omat ongelmansa siinä läheisessä. MItä enemmän itse on jättänyt kohtaamatta, sen sairaammalta se läheinen voi tuntua. perhe joka napsii rauhoittavia koska joku jäsen riehuu ei ole terve perhe. Tuollaisessa perheessä kaikki kilpailee siitä kuka saa olla uhri.

t. nro 2

luultavasti masentunut vuosia. Koska olen masentuneen äidin lapsi, ei sitä omaa oloaan ensin edes tajunnut mitenkään epänormaaliksi. Lisäksi olen kanssa viimeiseen saakka ollut pirteä, mitä mustempi suo sen enemmän ponnistelin.Kävin joskus jopa terapiassa, sielläkin olin niin reipas, ettei terapeutti tajunnuit koko masennusta- itse vaan ihmettelin, miksi mulla on sellainen olo että huijaan itseäni. Koska elin koko ajan yli voimien, aloin kanssa sairastella ja voida tosi huonosti- mitään fyysistä ei löytynyt.

Tajusin masennukseni itse vuosien jälkeen, kun tein elämässäni suuria muutoksia- apua olen hakenut vaistomaisesta vaihtoehtohoidoista ja lukenut lukuisia itsehoito-oppaita. Kun aloin toipua hämmästyin kuinka helposti arjen työt alkoivat sujua, ennen en jaksanut juuri mitään- kun muutimme- en jaksanut kahteen vuoteen (- täysin absurdia, mutta näin on) mennä takapihallemme kuin muutaman kerran. JOtain kertoo myös kumppanistani se, että hän ei huomannut yhtään mitään ongelmaa. Tälläkin palstalla, kun olen tilittänyt jotain, muut äidit halveksuivat että miten niin et muka jaksa. NO en jaksanut- en pystynyt- enkä todellakaan ymmärtänyt kuinka huonosti vopin. Luulin että olen jotankin laiska, b-luokan ihminen tai jotain. Yritin aina vaan kovemmin- ja elämä tuntui aina vaan kauheammalta. Olin siis jotenkin itsetuhoinen- ja luulenkin ettänuo vuodet ovat lyhentäneet elin-ikääni vuosia.

Vasta kun kirjojen(!) avulla sain rakennettua omanarvontuntoni ja itsetuntoni kohdalleen tajusin kuinka surkeaa elämäni oli ollut- ja silloin osasin tietysti myös hakea apua ja ymmärtää ihan erti lailla. Kun olin masentunut, yritin tauotta auttaa itseäni- en vain tiennyt että pahensin tilannettani- olisin tarvinnut tukea- sitä en ymmärtänyt. Eikä kukaan läheisitäkään omilta ongelmiltaan osannut mua auttaa. Että onnellinen se masentunut jolla on myötätuntoiset, auttavat läheiset.

mutta olinkin siis masentunut.

Aina tein kaiken ja autoin muita minkä ehdin, kuuntelin toisten huolia vaikka kukaan ei jaksanut kuunnella mua, onneksi sain nyt avun.



ap

että sitä masennusta on vaikea tajuta juuri siksi, että moni masentunut kärsii huonosta itsetunnosta ja olemattomasta omanarvontunnosta- eikä siis tajua olevansa sairas- vaan luulee olevansa huono? Ja kun ihminen luulee olevansa huono ja siis tuntee syvää häpeää (koska lähtökotaisesti ajattelee että on huonompi kuin muut eikä ansaitse hyvää, eikä kuulua joukkoon)hän yrittää ansaita olemassaolonsa? monimutkaista, mutta kuka tän asian äärellä on ollut- ehkä ymmärtää? Ja siksi tuntoo niin kohtuuttomalta nuo kehotukset auttaa itse itseään- koska masentunuthan on ponnistellut voimansa äärimmilleen saadakseen itselleen oikeuden edes elää saati tulla hyväksytyksi. Eli masentunut on yrittänyt niin paljon että voimat ovat loppuneet. Ja kun voimat loppuvat vakuuttuu siitä ettei ole elinkelpoinen. Mun mielestä masennuksella on suuri yhteys siihen ettei koe kuuluvansa tasavertaisena joukkoon- ei siis ole tärkeä, merkittävä ihminen. Joskus tämä tunne saa alkunsa masentuneen sisältä, mutta usein- joko lapsuudessa tai aikuisuudessa koetun hylkäämisen ja torjumisen seurauksena. Eläinkin masentuu kun se karkoitetaan laumasta ja hylätään (laumaeläin:)) Hylättyä, torjuttua laumaeläintä odottaa kuolema. Ehkä syvästi masentunut kokee samoin. Ymmärrän hyvin, että ihminen joka ei ole kokenut syviä hylätyksi ja torjutuksi tulemisen tunteita, syvää häpeää ja arvottomuutta, ei kertakaikkiaan kykene ymmärtämään masennuksen promblematiikasta yhtään mitään.

Tuli vain semmoinen fiilis että jos siitä tulisi parempi mieli ;)

siis virtuaalihalista :)

t. itse myös masennuksen kanssa taaplaava

että sitä masennusta on vaikea tajuta juuri siksi, että moni masentunut kärsii huonosta itsetunnosta ja olemattomasta omanarvontunnosta- eikä siis tajua olevansa sairas- vaan luulee olevansa huono? Ja kun ihminen luulee olevansa huono ja siis tuntee syvää häpeää (koska lähtökotaisesti ajattelee että on huonompi kuin muut eikä ansaitse hyvää, eikä kuulua joukkoon)hän yrittää ansaita olemassaolonsa? monimutkaista, mutta kuka tän asian äärellä on ollut- ehkä ymmärtää? Ja siksi tuntoo niin kohtuuttomalta nuo kehotukset auttaa itse itseään- koska masentunuthan on ponnistellut voimansa äärimmilleen saadakseen itselleen oikeuden edes elää saati tulla hyväksytyksi. Eli masentunut on yrittänyt niin paljon että voimat ovat loppuneet. Ja kun voimat loppuvat vakuuttuu siitä ettei ole elinkelpoinen. Mun mielestä masennuksella on suuri yhteys siihen ettei koe kuuluvansa tasavertaisena joukkoon- ei siis ole tärkeä, merkittävä ihminen. Joskus tämä tunne saa alkunsa masentuneen sisältä, mutta usein- joko lapsuudessa tai aikuisuudessa koetun hylkäämisen ja torjumisen seurauksena. Eläinkin masentuu kun se karkoitetaan laumasta ja hylätään (laumaeläin:)) Hylättyä, torjuttua laumaeläintä odottaa kuolema. Ehkä syvästi masentunut kokee samoin. Ymmärrän hyvin, että ihminen joka ei ole kokenut syviä hylätyksi ja torjutuksi tulemisen tunteita, syvää häpeää ja arvottomuutta, ei kertakaikkiaan kykene ymmärtämään masennuksen promblematiikasta yhtään mitään.

Haluaisin ottaa tästä kopioita ja jakaa kadulla! Tämä on juuri se tiivistys, jonka haluaisin kaikkien tietävän masennuksesta. Etenkin niiden kauniissa syysmetsässä kävelemisestä puhujien.

En tiedä, onko tämä sitä, mistä puhutaan epätyypillisenä masennuksena - esiintyy lähinnä yksin ollessa, seurassa ei välttämättä edes tunne oloaan niin huonoksi -> terapiassa reipastelee myös. Olen samaa laumaa teidän kanssa. Virtuaalihali täältäkin :)