Isovanhempani

Äitini vanhemmat ovat olleet yhteyksissä minuun koko lapsuuteni ja rakastavat minua aidosti.



Isäni vanhemmat taas...eivät, täytän perjantaina vuosia ja soitin kummallekin. Vastaanotto oli jäätävä, varsinkin 'mummoni' osalta: hän kertoi selvästi ettei tahtonutkaan koskaan olla yhteyksissä kanssamme ja että on MINUN vikani ettemme ole olleet yhteyksissä,mikä nyt on ihan absurdi väite,sillä olen täyttämässä 18, eli lapsi vielä, minunko tehtäväni on pitää vauvasta lähtien yhteyttä isovanhempiini?



Ukkini joka on vasta tämän vuoden puolella alkanut parantaa tapaansa,olin kylmä, hän aloitti iloisena puhelun joka kesti 3 minuuttia, jolloin kerroin täyttäväni 18 ja että tahtoisin hänen jollain tavalla muistavan minua, jolloin ukkini lyhyt ilo lapsenlapsensa uudelleen löytämisestä lytistyi..



Oloni on ollut puheluista lähtien itkuinen ja syyllinen,katkera ja vihainen. Päällimmäisenä tunne syyllisyys kylmyydestäni ukkiani kohtaan..



En tiedä minne tämä olisi teidän lukijoiden mielestä pitänyt kirjoittaa mutta oli pakko päästä purkamaan tunteitani edes jollekin hieman aikuistuneemmalle porukalle...



Teinkö mitään väärin ja kaikenlaiset neuvot otetaan vastaan ukin ja minun välieni korjaamista varten, 'mummooni' en ole enää vastedes yhteydessä..