Millaisella aikataululla pääset lähtemään tuttavasi kanssa pussikaljalle jos joku sitä ehdottaa?
Kommentit (7)
En koskaan ja poistan numeron kontakteista, jos joku kysyy,
Riippuu tilanteesta. Jos siis oletetaan, että on vapaapäivä tai ehdotus tulee työpäivän jälkeen, niin vaikuttaa se, miten kauas ollaan menossa, kuinka pitkäksi aikaa ja milloin olen edellisen kerran käyttänyt koiran ulkona. Parhaimmassa tapauksessa voi lähteä kahden minuutin päästä
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Riippuu tilanteesta. Jos siis oletetaan, että on vapaapäivä tai ehdotus tulee työpäivän jälkeen, niin vaikuttaa se, miten kauas ollaan menossa, kuinka pitkäksi aikaa ja milloin olen edellisen kerran käyttänyt koiran ulkona. Parhaimmassa tapauksessa voi lähteä kahden minuutin päästä
Niin ja siis oletus tietenkin on, ettei mulla ole jotai muuta sovittua ajankohdalle.
Riippuu siitä, onko miehelle jo sovittu meno vai voiko hän vahtia lasta ja lenkittää koiran. Jos ei ole hänellä jo menoa, pääsen lähtemään heti.
5 min