Äitini rakastaa lastani enemmän kuin minua - onko normaalia?

Miten olet vielä noin kiinni äidissäsi ja jopa mustasukkainen omalle lapsellesi? Ei aikuisena enää haeta mitään tunnustuksia äidiltä. Välit voivat olla etäisetkin.

Ehkä hän kompensoi sitä että ei ollut sinua kohtaa yhtä lämmin. Joskus isovanhemmat hieman hurahtavat lapsenlapsista.

Kysy siltä, helvetti, että rakastatko myös minua.

Tai aikuistu ja hyväksy, että äitisi ja sinun suhde on eri asia kuin äitisi ja lapsesi suhde.

On normaalia, mutta fiksu isovanhempi ei sano ääneen, jos rakastaa jotain toista omaa lastaan enemmän

Joo joo! Pyörittelen silmiäni

Ole iloinen lapsesi puolesta. Ehkä äidilläsi oli esim. synnytyksenjälkeinen masennus, jota ei koskaan todettu.

Vierailija kirjoitti:

Ehkä hän kompensoi sitä että ei ollut sinua kohtaa yhtä lämmin. Joskus isovanhemmat hieman hurahtavat lapsenlapsista.

Olisin tullut sanomaan samaa. Ei ehkä "kehtaa" olla noin hellä ja rakastava sinua kohtaan. Ehkä haluaa ihmisenä olla hellä ja rakastava, mutta kynnys muuttua semmoiseksi tytärtä kohtaan, jolle on aina ollut etäinen, on liian suuri.

Nauti, että lapsesi on saanut ihailevan ja välittävän aikuisen elämäänsä :)

Jos hänellä on sinun lapsuudessasi ollut haastavaa oman jaksamisen tms kanssa? Ei ole jaksanut vaikka olisi haalunnut osoittaa rakkautta sinulle? Tai et vaan muista? Isovanhempana voi ottaa kirsikat kakusta ja silloin jää energiaa myös osoittaa ja sanoittaa rakkautta.

Ihmiset muuttuu ikääntyessään. Varmasti on rakastanut ja rakastaa suakin, mutta ei ole osannut ilmaista sitä ja ehkä muutenkin elämä on ollut kireämpää kuin eläkeläisenä. Ja nyt sitten lapselle lässytys on vaan luontevampaa kuin aikuiselle.

Minusta sinun ei kannattaisi ajatella, että kumpaa äitisi rakastaa enemmän, vaan huomata, että äitiys ja isovanhemmuus ovat kaksi eri roolia. En nimittäin usko, että äitisi olisi rakastanut sinua vähemmän kuin nyt sinun lastasi, vaan silloin kun olit lapsi, äitisi huolehti ja oli vastuussa sinusta, niin kuin sinä olet nyt sinun lapsestasi. Et varmaan itsekään ihan samalla tavalla hellittele ja puhu lapsellesi kuin isovanhempi tekee. Nämä ovat roolieroja. Äiti rakastaa lastaan, mutta kantaa myös lapseen liittyvät murheet, kun taas isovanhemman ei sitä tarvitse tehdä.

Minkä ikäinen olet? 15v? Mietippä ite mikä on normaalia ja mikä ei. Ristus sentään näitä aloituksia. Ps. Nyt kannattaa sitten katkeroitua ja kyynisoitua loppu iäksi....niin ja syytä vanhempiasi kaikesta missä epäonnistut, niinhän muutkin ovat tehneet.

Oma tarinani on vastaava kuin sinun. Katkaisin yhteydet äitiini. En voinut katsella tuollaista.

Nukkeikäiset on halutuimpia. Sinäkin hankit lapsen joka olisi jotain muuta kuin itsenäinen ja oman tahdon omaava teini joka menee omia menojaan.

Olisit vain iloinen, että menneisyydestä on opittu. Parempi elämä lapsellasi ja sinulla tukiverkko. Itselläni sama tilanne ja olen vain tyytyväinen, kuin kauhuskenaarioni hirviömummosta eivät toteutuneet.

Äitisi on vain tottunut kävelemään ylitsesi ja sivuuttamaan sinun tarpeesi, koska hänelle vain hänellä itsellään on merkitystä.

En päästäisi lapsen lähelle ollebkaan koska ei ole tervettä seuraa.

Ihmisen käyttäytymiseen vaikuttavat monet asiat, elämänlaatu, ympäristö, elinolosuhteet jne.

Ja kun olit lapsi, hänen elämänsä oli toisenlainen, ehkä työntäyteinen, taloudellisia huolia, parisuhdeongelmia, työssä haasteita, vähemmän elämänkokemusta jne.

Ihminen muuttuu aikojen saatossa ja sitä kutsutaan henkiseksi kasvuksi ja ehkä äitisi on vain parempi isoäiti, kuin äiti, kun sinä äitinä otat vastuun lapsestasi ja äitisi saa vain rusinat pullasta.

Äidin ja tyttären suhde voi usein olla haastava. Ainakin meidän suvussa tämä näkyy. Minun äidillä ja minun mummolla on todella huonot välit. Minulla ja mummolla taas ollut aina hyvät välit.

Minulla ja äidillä on ihan hyvät välit mutta etäiset. Muistan että äiti oli poissaoleva minun lapsuudessa. Minun äidillä ja minun tyttärellä taas on hyvät välit.

Minulla ja tyttärelläni on todella läheiset välit ja ollaan paljon yhdessä, mutta olen huomennut että ristiriitaiset. Ja se johtuu minusta. Minun on joskus vaikeaa osoittaa läheisyyttä ja kiintymystä omalle tyttärelle ja vaadin häneltä aika paljon. Ja työstettyäni asiaa, olen ymmärtänyt että se johtuu varmaan paljolti siitä, miten oma äiti on minut lapsena kohdannut. En muista siitä paljoa, mutta siitä on kuitenkin jonkinlainen muistijälki. Piti aina olla kiltti ja vaivaton ja sylissä ei hirveästi pidetty tai tehty asioita yhdessä. Äitini on varmaan saanut saman kasvatuksen mummolta, mutta mummo oli lisäksi myös väkivaltainen äitiä kohtaan.

Eli sukupolvi sukupolvelta näitä traumoja periintyy, joskin jokainen on niitä koittanut korjata ja olla parempi äiti lapsilleen, kuin oma äiti itselle. Uskon että mummon rooli on myös erilainen, eikä yhtä tiivis kuin äidin ja tyttären. Äidin roolissa painaa enemmän myös vastuu ja väsymys joka tuo huonoa piirteitä aina herkemmin esille.

Varmaan äitisi rakastaa teitä molempia, mutta hänellä on ollut omat haasteensa sinun lapsuudessa eikä ole osannut niitä käsitellä. Voit myös ottaa asian puheeksi äitisi kanssa. Mutta iloitse kuitenkin lapsen ja mummon läheisestä suhteesta- se ei ole sinulta pois.

Älä ole mustasukkainen. Monet uskovat olleensa lapsena itse kilttejä, vaikka vanhempien näkökulmasta asia voi olla joskus toisenlainen. Äideillä ja isillä on kasvatusvastuu ja sen takia täytyy myös rajoja lapsille vetää, työtä ja vastuuta lapsista on paljon.

Jos mummo rakastaa lapsenlastaan, hän rakastaa myös omaa lastaan, vaikka ei aina sitä ole sanonutkaan. Varsinkaan ennen ei sanoitettu tunteita niin paljon kuin nykyisin. Ennen ei myöskään ollut tapana kehua lapsia niinkuin nykyisin tehdään jokaisesta pienestäkin asiasta. Lasten psykiatrin mukaan liika kehuminenkin on haitallista, koska se kasvattaa lasta suorittajaksi.

Koska kehut noin itseäsi, sinulla on hyvä itsetunto, eli ei sinua kovin väärin ole kasvatettu.

Kun mummoudutaan ja vaariudutaan, on aikaa ja objektiivista näkemystä nähdä lapsen ihanuus. Sellainen sanontakin on, että mummot saavat vain iloita lapsista, kun vastuu kasvatuksesta on lasten vanhemmilla. Jotkut lasten vanhemmat eivät edes siedä sitä, että mummot neuvovat kasvatuksessa. 

Ole iloinen, että lapsilla on muitakin aikuisia elämässä, jotka rakastavat heitä. Tilanne on ajateltava lapsen kannalta. Mitä suurempi turvaverkko on lapsen ympärillä, sitä paremmin on lapsen asiat.

Eikö tuo ole ihan normaali elämää, jos lapsesi on ainokaisesi. Lapsi on sinun elämäsi keskipiste, isovanhempien, suvun ja ystävien. Jos perheeseen syntyy neljäs lapsi, kukaan ei edes korvaansa letkauta, hyvä jos onnittelevat.

Sama äitinä tai isänä. Ensimmäinen lapsi on maailman ihme, sitä palvotaan ja rakastetaan ylikaiken, sovelletaan kaiken maailman opit ja ollaan kaikki tietäviä lapsensa hoidossa ja kasvatuksessa, mikä on lapsen parasta.

Ja kun syntyy useampi lapsi perheeseen, asenteet ja ajatusmaailma muuttuu. Se mikä tepsi esikoiseen, se ei enää tepsi kolmanteen lapseen, tulee elämänkokemusta lisää, ympäristö ja elintaso muuttuvat, vanhemmilla aikaa vähemmän jne.

Sama isovanhemmilla ja suvulla.

Luulen, sinä itse tulet käyytäytymään samalla tavalla isoäitinä, poimit kirsikat kakusta.

Näin se elämässä menee.

Oikeasti ko nainen rakastaa vain itseään ja muut ihmiset ovat olemassa vain hänen tarpeitaan tyydyttämässä.

Käytös on narsistista eikä se ole hyväksi lapsellesi, koska a) lapsi ei ole muiden tarpeiden tyydyttäjä ja b) naisen käytös saa sinut voimaan huonosti ja c) et saa olla rauhassa äiti omalle lapsellesi vaan se henkinen pahoinpitelijä leijuu ympärillänne.