Onko yleistä tai normaalia ihastua, vaikka on naimisissa?

Minä haluan rakastaa vain omaa miestäni, mutta en lakkaa ajattelemasta myös vierasta, jota tapaan työn takia monta kertaa viikossa. Näin on mennyt nyt vuosi ja liittoa kestänyt 6v.

Olen ollut pari kertaa ihastunut ja ihan itsestään on mennyt ohi. Vaimolle tai ihastuksen kohteelle en ole kertonut mitään vaan pitänyt ihastumisen omana salaisuutenani.

Naimisissa tai ei niin ihminen ihastuu ihmiseen jos ihastuu.

Aikuisena ihmisenä tajuat että tässä ei ole mitään pahaa tai väärää.



Kyllä on parempi olla näkemättä ihmistä ja keskittyä siihen parisuhteeseen jossa on.



Ruoho on aidan takana vihreämpää mutta jos sinne menee niin niitä vihreitä laitumia katselee taas.



Jos parisuhde toimii nykysen kanssa niin paskaan saattaa haksahtaa. Joten parempi ehkä jäädä vaan katselemaan niitä vihreitä maisemia etäältä kuin mennä syömään. Tavallinen tallaaja se tuttu tyyppikin on ja saattaa olla ihan paska sängyssä, ei tajua mitään arjen kotihommien pyörittämisestä jne.

mutta aikuisuus mitataan siinä, antautuuko tunteen vietäväksi. Perheen perustaminen on sellainen sopimus, jota ei mennä rikkomaan. Naisten ja miesten välillä on kuitenkin säpinää, sehän on ihan hauskakin asia, elämän suola. Kunhan katsot, että toimit niin, ettei ole mitään salattavaa mieheltäsi. Voithan ottaa asian yleisellä tasolla puheeksikin. Keskustelkaa ihastumistunteista. Voi olla että miehelläsikin on sellaisia toisia naisia kohtaan. Onhan tuolla kiinnostavia ja viehättäviä ihmsiä pilvin pimein. Mutta vain yhden kanssa mennään naimisiin ja vain yhteen sitoudutaan koko persoonalla. Ja sille yhdelle ollaan uskollisia, niin henkisesti kuin fyysisestikin. Ei siis aleta uskoutumaan asioissa sille toiselle miehelle, tai hakeuduta sen toisen seuraan, ei anneta aihetta mustasukkaisuudelle. Mutta tunteita saa olla, minkäs niille voi.

Sekin, että ihastuksen tunne kestää pitkään on yleistä ja normaalia.



Nykyään näyttää olevan normaalia myös se, että "seurataan sydämen ääntä" ja rikotaan oma liitto tämän ihastuksen takia.

Haluaisin vain tästä ihastuksen tunteesta eroon. Minulla on kristilliset arvot ja arvostan parisuhdettani, en halua rikkoa sitä jonkun ihastuksen tunteen takia.



Tiedän, etten ikinä haluaisi olla tuon ystävän kanssa missään parisuhteessa, se on sellaisissa asioissa aivan erilainen kuin minä, en haluaisi sellaista miestä rinnalleni.



Ystävänä mies on mitä parhain, mutten halua riutua näissä tunteissa koko elämääni. Se tuntuu väärältä.



ap

Me kaikki olemme erilaisia. Toiset ihastuu vähän väliä, toiset ei koskaan. Toiset ihastuu ohimenevästi, toiset pysyvästi. Tunne on vain tunne - tunne ei ole oikea tai väärä.



Sinä selvästi tappalet tuota tunnetta vastaan ja uskallan väittää, että siinä on se syy, miksi et pääse ihastumisestasi eroon. Kyllähän sinä tiedät, että jos patoat vihasi, niin sieltä se muhii. Tämä sama ilmiö on nyt.



Otapa itsellesi aikaa ja ryve oikein tuossa ihastumisen tunteessa. Maistele sitä ja mieti, mitä sinä oikein tunnet. Älä kiellä, äläkä torju sitä.



Tule kertomaan, kun ihastus menettää otettaan.

kyllä minä ainakin välillä ihastun muihinkin miehiin, en silti ole koskaan pettänyt tai edes ajatellut eroavani. Aikaa myöten on ihastukset laantuneet, joku o tosin vienyt useamman vuodenkin aikaa, joku mennyt parissa kuukaudessa.

lähes viikottain ja näen aika harvoin. Me ollaan kaikki naimisissa, ja kaikilla lapsia. Tätä on kestäny yli 20v. tilitetään ja päivitetään meidän elämää, yleensä perjantai iltapäivisin soitetaan. Lisäksi mulla on kolmas ihastus jonka kanssa matkustan päivittäin töihin, tätä kestänyt 2v. ja halataan vaan hyvästellessä. Kenet tahansa noista 3:sta miehestä voisin ottaa, ja olla onnellinen, mutta olen naimisissa, ja monta lasta, tosin vanhin jo yli 10. Jos mun miehelle joskus jotain sattuu, on hyvä tietää ettei ole/jää yksin. Kenekään näistä kanssa en ole harrastanut seksiä. Mutta viettäny aikaa satoja tunteja.

Ihastuminen on ohimenevää. Itse en ole ollut ihastunut muihin miehiin 10 vuotisen liittomme aikana. En muutenkaan ole koskaan ihastunut herkästi, vaan todella harvoin.

aikana todella ihastunut toiseen mieheen ja lievästi ihastunut lukemattomia kertoja. Ihan normaalia on ja varmasti aika yleistäkin. Itsehän sitten valitsee, tekeekö ihastuksensa suhteen mitään vai ei. Minä en tee, mulla on kuitenkin erittäin hyvä mies joten miksi pilata avioliittoa.

älä syyttele itseäsi tuosta tunteesta tai taistele sitä vastaan. Mitä enemmän taistelet, sitä enemmän tunne tosiasiassa saa valtaa.



Sen sijaan voisit antaa tunteen olla ja elää omaa elämäänsä. Anna siis asian olla, mutta jätä se omaan arvoonsa. Keskity omaan avioliittoosi ja muihin elämäsi tärkeisiin asioihin. Hyvässä lykyssä huomaat, että tunne menee itsekseen ohi.



Toisekseen voisit miettiä, täyttäkö tuo tunne jotain tarvetta elämässäsi. Edustaako mies sinulle jotain, jota kaipaat - ehkä seikkailua, rohkeutta, turvaa, ystävyyttä...? Näitä asioita voi löytää muualtakin.



Tsemppiä, et ole epänormaali. :)

Naimisissa 7 vuotta, yhdessä 12 vuotta, ei syrjähyppyjä tai edes läheltä piti -tilanteita. Tilaisuuksia olisi toki ollut, mutta ei ole tehnyt edes mieli tarttua niihin.



Ihastun aina joskus. Nykyään osaan jo nauttia kivasta tunteesta, pidän huolen etten lähde sen perässä minnekään... Menee ohi yleensä kun ihastuksen kohde katoaa näköpiiristä.



Paitsi sit se yksi, joka ei katoa minnekään koska kuuluu lähipiiriin. Ihastusta on takana tuo kymmenisen vuotta mikä sinullakin, ja minulla on aika vahva kutina ettei ko. mies myöskään suhtaudu minuun ihan neutraalisti. Asiasta ei ole puhuttu eikä puhuta eikä sille tehdä mitään. Tilanne on tämä ja se on kestettävissä - tunnehan on kumminkin mukava eikä inhottava ;)



Mieskin on sitoutunut tahollaan. Omalta puoleltani katson, että välillämme on sanaton sopimus: vetoa on, mutta siihen reagoiminen on ehdottoman kiellettyä. En tietenkään voi tietää, mitä mies asiasta ajattelee, koska en voi kysyä. Avaamalla suuni ottaisin turhan monta riskiä (joko mies olisi tietämätön koko jutusta ja vaivaantuisi iäksi tai sitten asia tulisi enemmän olemassa olevaksi ja virheiden vaara kasvaisi).



Elämä on valintoja. Minä olen omani tehnyt.

minä ajattelen kaikesta vähän samoin, tosin minulla ei tämä ihastus ole kestänyt vielä kuin vuoden. Hankalimpia kohtia on työn puolesta matkustamiset samalla autolla, joskus reissuväsymys meinaa johtaa liian avoimeen puhumiseen.



Ja missään tapauksessa en vaihtaisi miestäni, perhettäni ja elämääni mihinkään.

ja liitto on todella hyvä enkä missään tapauksessa halua rikkoa perhettäni. Kymmenen vuotta kestänyt "ihastus" tai käytäisin jo voimakkaampaakin sanaa, en voi olla tapaamatta häntä koska kuuluu ystäväpiiriin ja olen puhunut hänen kanssaan kaikki asiat maan ja taivaan väliltä. kaikki paitsi sen että tunnemme toisiamme kohtaan niin valtavaa sielujensympatiaa että se on kipeää ja tuskallista. Nyt viimeisen vuoden ajan se on tuntunut niin kipeältä että olen melko neuvoton. eli jotain muutosta tapahtunut. Aiemmin sain vain paljon hyviä energioita ja iloa tästä mutten enää.

jos ruokkii tuollaisia unelmia niin totta kai siitä seuraa ongelmia ja lopulta ero tuntuu ainoalta vaihtoehdolta. missä AIKUISUUS. nykyään ihmiset elävät vanhempiensa taloudellisella tuella jopa yli kolmekymppisiksi ja tässä seuraus, ei vastuusta tietoakaan.

sen ihastuksesi kohde on ihastunut sinun mieheesi ;)