Lue keskustelun säännöt.
Oletko sinä tai tuttusi koskaan katunut koiran ottamista? Miksi?
05.06.2023 |
En keksi montaa huonoa puolta omistaa koiraa. Talous, puitteet, aika ja elämäntilanne täydellinen koiralle. Vapaaehtoisesti lapseton vakaa pariskunta.
- matkustaminen koiran kanssa, karanteenit esim?
- koiran oleminen mukana arjessa esim kauppareissut (lähinnä ruokakauppa)
- mitä muuta?
Minä työllistän itseni kotona ja koira olisi pääosin minun. Lenkkeilen muutenkin aktiivisesti joten koiran liikunta ei olisi ongelma. Asumme rivitalossa jossa on iso piha. Lähellä paljon ulkoilumaastoja. Talous kunnossa. Olen hirveän eläinrakas ja rakastan olla eläinmamma (minulla on kolme kissaa). Koirasta kaipaan eniten harrastuskaveria mutta myös muutenkin kaveria.
Kommentit (56)
En ole katunut, koska eihän noita omiaan voi katua. Mutta olen kyllä miettinyt, onko lemmikkien ottamisessa ylipäätään järkeä. Jos kaikki menee hyvin, niin kaikki menee hyvin ja sen kanssahan ihminen pystyy hyvinkin elämään. Mutta sitten kuin sattuukin kohdalla "viallinen" yksilö, niin saattaa vähän alkaa ahdistaa. Rahanmenoa se tietää tottakai, mutta suurempana huolena on itsellä ollut (koska oma talous kuitenkin ollut vakaa) koiran elämänlaadun miettiminen, hoitotoimenpiteiden vaikutus siihen jne. Toisaalta; elämässä ei mistään ylipäätään ole takeita, joten ikävienkin kokemusten jälkeen olen edelleen sitä mieltä, että lemmikit antaa enemmän kuin ottaa.
Alusta lähtien panostaisin sinuna kuitenkin myös yksinolon opetteluun ja mahdollisesti myös hoitopaikkaan/hoitolaan jne., niin sitten on kaikki ovat auki. Osa tykkää pitää lemmikit mukana kaikkialla, mutta itse taas en koe, että haluan ottaa koiria mukaan ulkomaille jne. (en käy pitkiä reissuja).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen katunut toisen koiran ottamista. Kahdesta koirasta piti olla seuraa toisilleen ja siinä samassa sen toisenkin koiran hoitaa kuin ensimmäisenkin.
Ja paskan marjat. Kahden koiran taluttaminen ei ole kaksi kertaa hankalampaa vaan viisi kertaa hankalampaa. Hoitotoimista ei meinaa tulla mitään kun toinen tulee häiritsemään ja härkkimään kun yrität vaikkapa leikata toisen kynsiä. Kouluttamiseen ja aktivoimiseen menee tuplasti se aika mitä yhden koiran kanssa. Kun uusi koira rupeaa perseilemään niin vanha koirakin taantuu taas pennun tasolle...
Mutta ap:n lähtökohdat kuulostaa oikein hyvälle, ottakaa vaan koira jos siltä tuntuu.
Meidän lapsuuden perheen koira sairastui jotenkin psyykkisesti. Oli ihan kamalan retee ja ei todellakaan arka muutoin, mutta pelot ottivat pikkuhiljaa vallan. Aluksi pelkäsi vain hieman raketteja ja ukkosta. Sitten pelko yleistyi sateeseen, tuuleen, lumiauraan, lopuksi melkein mihin tahansa ääneen, mitä ei nähnyt, mikä sen aiheutti. Me jopa muutettiin pois talosta, jossa oli peltikatto ja taloon, jossa oli alakerta, mutta eipä mainittavasti auttanut. Peloissaan koira kakkasi ja laski alleen. Eli kyllä se vaikeaa oli. Oli 90-luku eikä mitään apua tuohon ollut silloin tarjolla. Koira annettiin toiselle puolen suomea tädilleni maalle, en kyllä yhtään tiedä miten siellä meni. Kaksi kertaa näin sitä sen jälkeen. En halua itse hankkia koiraa, vaikka niistä pidänkin.
Kyllä olen katunut vaikka koiraani rakastan ja sitä hoidan hyvin, mutta se sitoo aivan liikaa, siitä tulee aivan liikaa sotkua, sitä pitää ulkoiluttaa aivan liikaa vaikka ulkoilusta pidän, ja mahdolliset sairastumiset ja ripulit yöllä. Liian raskasta ainakin yksin hoidettavaksi.
Kaikki ovat katuneet.
Kirppusäkeistä ei ole muuta kuin vaivaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koiran pentuaikana tuli pari kehitysvaihetta, jolloin ajattelin, että apua mihin olen sitoutunut. Ensinnäkin pentu oli todella arka ja meni varmaan kuukausi ennen kuin ulkoilu alkoi sujumaan, koska koira pelkäsi ihan kaikkea. Oli turhauttavaa käydä sen kanssa ulkona, kun kaikkien muiden koirat vaikuttivat olevan luonnostaan iloisia ja sosiaalisia. Jälkeenpäin ajateltuna olisi pitänyt vain olla kärsivällinen, ottaa rennosti ja luottaa prosessiin, koska myös hitaammin lämpenevä koira kyllä tottuu ihan kaikkeen, kun sille vaan antaa mahdollisuuden tutustua pelottaviin asioihin uudestaan ja uudestaan.
Toinen katumuksen paikka tuli silloin, kun pentu alkoi saamaan itsevarmuutta ja sitten mentiinkin toiseen ääripäähän, eikä se enää totellutkaan yhtään mitään! Tämä osui samaan aikaan hampaiden vaihtumisen kanssa, jolloin pentu myös puri ihan kaikkea - myös minun käsiäni. Jälkeenpäin tarkesteltuna tämäkin vaihe kesti vain pari viikkoa, mutta silloin se tuntui ikuisuudelta. Jos olisin silloin tiennyt, että sekin on vain ohimenevä kehitysvaihe, niin en olisi ollut itse niin stressaantunut.
Nyt on vaikea enää edes muistaa noita ajanjaksoja, enkä voisi edes kuvitella elämää ilman koiraa. En tiedä, mitä edes tein ennen koiraa?! En varmaan mitään muuta kuin möllötin tietokoneella.
Katso vastaukset niistä edellisistä ketjuista, joissa ihmettelet samaa asiaa hieman eri sanakääntein
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Katso vastaukset niistä edellisistä ketjuista, joissa ihmettelet samaa asiaa hieman eri sanakääntein
Linkkaa toki, mielellään luen vaikken itse aloitusta kirjoittanut. Ap
En ole katunut. Rahaa menee paljon ja on mennyt eläinlääkäriin myös. Kannattaa miettiä sitä jos koiralle sattuu jotain et tarvii ell palvelua niin on siihen pesämunaa. Hammaskivet pitää poistaa ajoittain myös ja rokotukset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaverini on katunut. Koira oli koko aikuisikänsä sairas, eli tarvitsi säännöllistä lääkehoitoa ja paljon lääkärissä käyntejä. Kuitenkaan sitä ei voinut lopettaa, koska vastuullinen omistaja, kaveria ei jätetä jne jne. Mitään normaalia elämää lemmikin kanssa ei ollut, vaan ne hoitotoimenpiteet olivat siinä arjessa mukana koko ajan. Rahaa paloi hirveästi, hoitoon sitä ei voinut antaa juuri kellekään yms. Nyt jo edesmennyt, RIP hänelle.
Jos oot vaarassa masentua tai elät muuten kädestä suuhun, jolloin ei voisi huoltaa koiran hampaita säännöllisesti tai joku yllättävä eläinlääkärikulu veisi vararikkoon, niin sitten en suosittele koiran hankintaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Monet kerrat olen katunut. Koira nyt 2,5v, oltiin ilman koiraa tämän ja edellisen välissä noin reilu 3,5v. Oli helppoa kun pystyi lähtemään minne vaan ja kuinka pitkäksi aikaa vaan vaikka 5min varoitusajalla. Nyt täytyy järkätä hoitopaikka ja vaikka mieluummin olisin ilman koiraa, säälittää se silti jättää koirahoitolaan. Luonne ei myöskään ole yhtä ihana kuin edellisellä joten en ole niin vahvasti kiintynyt tähän. Edellinen oli sellainen once in a lifetime koira ja sen ihanuudella oli iso vaikutus siihen että tämä otettiin. Olisi pitänyt lopettaa siihen edelliseen. No, tämä on ihan ehdottomasti tämä on viimeinen koira joka meillä tulee olemaan.
Mun koirassa harmittaa/huolettaa:
-irtoavan karvan määrä (jatkuva siivous)
-luotettavan hoitajan löytäminen lomamatkojen ajaksi
Nämä nyt pelkästään lähinnä. Ulkoilusta ei ole vaivaa, kävisin kävelyllä joka tapauksessa. Koira on ollut hyvin terve ja muutenkin melko vaivaton. Tuota aloituksen kauppa-asiaa en ymmärrä, koska en ota koiraa kauppareissuille mukaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse en ole katunut koskaan, mutta tiedän monta jotka ovat katuneet.
Yleensä he, jotka katuvat, ovat ottaneet vääränlaisen koiran tarpeisiinsa, olosuhteisiinsa ja kykyihinsä nähden. Useimmiten jonkun metsästysrotusekoituksen, kun sai niin halvalla, joka sitten on aivan liian hankala oloihin, joissa ei haluta nähdä minkään asian eteen vaivaa. Myös ulkomaisen rescuen hankkineet ovat olleet pettyneitä, kun eihän niistä lopulta tiedä, mitä traumoja ja mitä ominaisuuksia niistä löytyy. Hyvesi gnaloinnilla on aina hintansa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Katso vastaukset niistä edellisistä ketjuista, joissa ihmettelet samaa asiaa hieman eri sanakääntein
Linkkaa toki, mielellään luen vaikken itse aloitusta kirjoittanut. Ap
https://www.vauva.fi/keskustelu/5140637/te-joiden-koira-seuraa-koko-aja…
Aika moni katuu jollain tasolla. Ei välttämättä niin, että toivoisi että koiraa ei olisi ollenkaan, mutta niin että ei ehkä ole uutta koiraa tulossa nykyisen jälkeen.
Muutama juttu, jota ei ehkä etukäteen niin tule ajateltua tai vaikuttaa elämään enemmän kuin osaa varautua:
- Matkustaminen ulkomaille tosiaankin. Karanteenit voi olla siis viikkoja tai kuukausia, eikä ne karanteenipaikat ole mitään kodinomaisia olosuhteita. Koiraa ei saa tavata sinä aikana. Yhtään isompi koira matkustaa ruumassa, eikä tiedä reissun aikana minne on menossa. Käytännössä koiran kanssa ei matkustella, vaan sille pitää etsiä hoitaja...
-Mikä ei ole niin helppoa kuin kuvittelisi. Joko vaadit, että jonkun kaverin elämä pyörii sinun eläimesi ympärillä lomasi ajan (vieläpä sinun kotonasi tai sitten otatte riskin, että koirasi ikävissään tuhoaa kaverin kodin) tai sitten koira joutuu hoitolaan reissun ajaksi. Tappaa hyvin matkustushalut, kun tietää että koira istuu hoitolassa häkissään itkemässä perään.
-Koira ei ehkä ole yhteensopiva sinun nykyisen sosiaalisen elämäsi kanssa. Vaikka valmistautuisit kuinka, et tiedä, miten homma tulee toimimaan. Voitko ottaa koiran mukaan kun menet kyläilemään, etenkin kaukana asuville kavereille? Aika moneen kotiin koiravieraat eivät ole tervetulleita (karva/allergiat/kissat/koriste-esineet). Ajattelet varmaan nyt, että ainakin niillä kavereilla voi kyläillä, joilla on itselläänkin koiria. Mutta et voi olla varma - jos koirat eivät tulekaan toimeen, teillä voi olla rähinä päällä joko oman tai vieraan koiran toimesta, ja vaikka kouluttamalla voi teoriassa tehdä vaikka mitä, niin ihmisillä on rajallinen jaksaminen. Käytännössä yhteydenpito vähenee sellaisten kavereiden kanssa, joita ei voi nähdä helposti.
Nämä siis vaikuttavat elämään, vaikka koira olisi luonteeltaan ja terveydeltään ihan kymppi ja omaan elämään soveltuva.
Kadun koiran lomahoitajaksi suostumista.
En ole katunut, mutta itse olenkin aina ollut sillä asenteella että koira on koira, rakas, mutta silti koira. Ei tarvitse olla huippukallista ruokaa tai hierontoja, enkä sellaisissa käy itsekään. Uskon myös että koiran tulee saada elää kivutonta koiranelämää. Mikäli siis tarvitsisi jatkuvaa lääkitystä kipuun, nivelrikkoon, psyykkeeseen, sydänlääkkeitä jne, olen kyllä vienyt suoraan piikille. Aikanaan koiramme sai leukemian ja meille ehdotettiin lääkitystä joka olisi tuonut muutaman kuukauden lisää, oli helppo sanoa ei kiitos ja päästää muru ansaituille ikiunille. Kauhulla olen katsonut kun ystävällä koira jolla muutaman kuukauden välein koira saa haavaumia ja turvotuksia ja taas etsitään mikä ruokavalion luutos auttaisi. Mutta meitä omistajia on todella erilaisia ja katsotaan asioita eri kulmista. Mieti rotu tarkkaan ja juuri omaan arkeen sopiva. Älä ota esim. rotua jolla on vaativa turkki jos et sitä ole valmis hoitamaan ja maksamaan trimmauskuluja.
Mikä tämä koira karanteeni homma on ulkomaille matkustaessa?
Ai niin emme käy baareissa tai makaa viikonloppuaamuisin sängyssä krapulassa. Ap