Lue keskustelun säännöt.
Oletko sinä tai tuttusi koskaan katunut koiran ottamista? Miksi?
05.06.2023 |
En keksi montaa huonoa puolta omistaa koiraa. Talous, puitteet, aika ja elämäntilanne täydellinen koiralle. Vapaaehtoisesti lapseton vakaa pariskunta.
- matkustaminen koiran kanssa, karanteenit esim?
- koiran oleminen mukana arjessa esim kauppareissut (lähinnä ruokakauppa)
- mitä muuta?
Minä työllistän itseni kotona ja koira olisi pääosin minun. Lenkkeilen muutenkin aktiivisesti joten koiran liikunta ei olisi ongelma. Asumme rivitalossa jossa on iso piha. Lähellä paljon ulkoilumaastoja. Talous kunnossa. Olen hirveän eläinrakas ja rakastan olla eläinmamma (minulla on kolme kissaa). Koirasta kaipaan eniten harrastuskaveria mutta myös muutenkin kaveria.
Kommentit (56)
En ole katunut, niitä on ollut jo kohta 30 vuotta.
Toki on ollut aikoja, että on käynyt mielessä harrastuksen mielekkyys, kun pentu ei meinaa millään oppia sisäsiistiksi tai aikuinen koira on yhtäkkiä alkanutkin nakertamaan sohvanreunaa tai kun on lähtenyt keskellä yötä eläinlääkäriin ja odottanut sydän syrjällään, että selviääkö se rakas lemmikki.
Koskaan ei ole lomamatkojen tekoa haitannut (koska niitä ei tehdä kuin aniharvoin, ~ kerran viidessä vuodessa) vaan silloin on hoito varattu hoitolasta ja nykyään jo aikuiset lapset tulevat meille kotiin hoitamaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen katunut! Koira on ollut monisairas jo melko pienestä asti ja nyt olen 6v hoitanut sitä kuin joku omaishoitaja. Toivon ettei elä enää montaa vuotta. Ei ole kuitenkaan niin fataalisti ja akuutisti sairas että pitäisi lopettaa. Rahaa on mennyt ell aivan tolkuttomia määriä ja jos ei olisi vakuutusta, niin olisi ollut rahapulan takia pakko lopettaa.
Koiralla on myös eroahdistus ja sairas koira ja eroahdistus on sellainen yhdistelmä että hoitopaikkoja ei ole ollenkaan joten koira sitoo meidät kotiin.
Ikinä en enää ota koiraa kun tuosta pääsen eroon. Kaikesta huolimatta on rakas.
Sisko taisi katua koiran hankintaa. Aluksi toi koiran minulle hoitoon kun oli pitkiä työvuoroja ja muita menoja ja lopuksi koira vain jäi minulle. Hän muutti siinä pari kertaa ja yhdessä asunnossa oli lemmikkikielto, mutta kun hän muutti uudestaan toiseen asuntoon johon olisi saanut tuoda lemmikin ei hän missään vaiheessa halunnut koiraansa takaisin. Veikkaan että koirasta oli liikaa vaivaa, ulkoilutukset sun muut eivät enään huvittaneet vaikka hän koiraa hankkiessa sanoi hoitavansa sen.
Pentuvaihe oli pahin, silloin tuli mietittyä mihin on lähtenyt.
Isoin ongelma koiraan liittyen liittyi kuitenkin ihmissuhteisiin: eksäni päätti kaapata koiran kokonaan itselleen eron yhteydessä. Kaikki paperille ja sopikaa hyvän sään aikana, kenelle koira kuuluu, vaikka kuinka olisitte varmoja ettei eroa tai ainakaan noin typeriä riitoja voi tulla. Enpä olisi uskonut itsekään.
Koko kysymys tuntuu minulle hullulta. En ole katunut päivääkään, koiran hankinta on yksi elämäni parhaimmista päätöksistä. Lemmikkini on tuonut älyttömästi kaikkea positiivista elämääni; uusia ihmisiä koiratapaamisten kautta ja kuntoni (myös psyykkinen) on kohentunut huomattavasti. Toki tarkemmin ajateltuna ymmärrän, jos joitain kaduttaa, kun koira on haastava/ monisairas tai jos omat resurssit ei riitä. Myös epäselvistä oloista hankituilla koirilla on omat ongelmansa. Uskallan myös väittää, että osa katuvista ei ole suhtautunut hankintaan realistisesti ja syyttää lemmikkiä monista omistajan aiheuttamista ongelmista. Näitähän on pilvin pimein koronan vuoksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Koko kysymys tuntuu minulle hullulta. En ole katunut päivääkään, koiran hankinta on yksi elämäni parhaimmista päätöksistä. Lemmikkini on tuonut älyttömästi kaikkea positiivista elämääni; uusia ihmisiä koiratapaamisten kautta ja kuntoni (myös psyykkinen) on kohentunut huomattavasti. Toki tarkemmin ajateltuna ymmärrän, jos joitain kaduttaa, kun koira on haastava/ monisairas tai jos omat resurssit ei riitä. Myös epäselvistä oloista hankituilla koirilla on omat ongelmansa. Uskallan myös väittää, että osa katuvista ei ole suhtautunut hankintaan realistisesti ja syyttää lemmikkiä monista omistajan aiheuttamista ongelmista. Näitähän on pilvin pimein koronan vuoksi.
Kyllä. Lisäksi ihmettelen, miksi AP kysyy täältä... Kysy ennemmin eri rotujen FB-ryhmistä, jolloin saat vastaajasta jonkinlaisen mielikuvan profiilinsa perusteella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koko kysymys tuntuu minulle hullulta. En ole katunut päivääkään, koiran hankinta on yksi elämäni parhaimmista päätöksistä. Lemmikkini on tuonut älyttömästi kaikkea positiivista elämääni; uusia ihmisiä koiratapaamisten kautta ja kuntoni (myös psyykkinen) on kohentunut huomattavasti. Toki tarkemmin ajateltuna ymmärrän, jos joitain kaduttaa, kun koira on haastava/ monisairas tai jos omat resurssit ei riitä. Myös epäselvistä oloista hankituilla koirilla on omat ongelmansa. Uskallan myös väittää, että osa katuvista ei ole suhtautunut hankintaan realistisesti ja syyttää lemmikkiä monista omistajan aiheuttamista ongelmista. Näitähän on pilvin pimein koronan vuoksi.
Kyllä. Lisäksi ihmettelen, miksi AP kysyy täältä... Kysy ennemmin eri rotujen FB-ryhmistä, jolloin saat vastaajasta jonkinlaisen mielikuvan profiilinsa perusteella.
Niinpä! Tänne vastailijat saattaa olla ties mitä moniongelmaisia, joiden mielipiteellä ei oikeassa elämässä olisi sulle mitään arvoa tai samaistumispintaa. Tää on pitkäaikaistyöttömien ja mt-ongelmaisten likakaivo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole katunut. Toki joskus tekisi mieli lähteä taas lentomatkalle etelään perheen kesken, mutta koska ei ole tuttuja hoitajia viikoksi, pitäisi koira laittaa koirahotelliin, eikä raaski. Joten ehkä se harmittaa. Parin päivän kylpylälomille on saatu tuttu hoitaja kotiin.
Koiran kanssa on matkustettu kyllä jo kahdesti Eurooppaan pitkälle automatkalle ja se on ollut helppoa. Mitään karanteeneja ei tarvita, kunhan hoitaa passin koiralle kuntoon (käytännössä rabies pitää olla voimassa) ja ennen Suomeen tulos hoitaa heisimatolääkkeen paikallisen eläinlääkärin valvomana (15 minuutin visiitti, tabletti suuhun ja leima passiin). Suomeen ei haluta tuoda heisimatoa Euroopasta, joten varotoimenpide.
Mitä tulee kotosalla kaupungilla/kaupoissa/ravintolassa käymiseen, koira saa nukkua sen aikaa rauhassa kotona. Ei koira pidä ylimääräisestä stressitilanteesta, mikä on ihmisille nautintoa, ei sitä välttämättä ole koiralle. Lenkitykset tai muut koiran kanssa touhuamiset eivät koskaan ole harmittaneet, saapahan itsekin enemmän liikuntaa ja ohjelmaa. Koira antaa enemmän sisältöä kuin veisi sitä elämästä pois.
Vierailija kirjoitti:
Mikä tämä koira karanteeni homma on ulkomaille matkustaessa?
Itseäni kiinnostaa kuka edes harkitsee koiran mukaan matkalle ottamista? Jos nyt puhutaan jostain parin viikon etelänlomasta? Vai mikä tämä juttu on?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Koko kysymys tuntuu minulle hullulta. En ole katunut päivääkään, koiran hankinta on yksi elämäni parhaimmista päätöksistä. Lemmikkini on tuonut älyttömästi kaikkea positiivista elämääni; uusia ihmisiä koiratapaamisten kautta ja kuntoni (myös psyykkinen) on kohentunut huomattavasti. Toki tarkemmin ajateltuna ymmärrän, jos joitain kaduttaa, kun koira on haastava/ monisairas tai jos omat resurssit ei riitä. Myös epäselvistä oloista hankituilla koirilla on omat ongelmansa. Uskallan myös väittää, että osa katuvista ei ole suhtautunut hankintaan realistisesti ja syyttää lemmikkiä monista omistajan aiheuttamista ongelmista. Näitähän on pilvin pimein koronan vuoksi.
Meille oli rotu tuttu useamman samanrotuisen oman koiran kautta, kasvattaja tarkkaan valittu, koiranomistajan arki hyvin tuttu. Sitä oli vaan itse yllättäen niin tottunut siihen koirattomaan arkeen niinä vuosina kun sellaista ei ollut, että ero tuntui aika merkittävältä. Oli itsekin ihmisenä muuttunut ja tottunut siihen arkeen jossa sai olla ja mennä vapaasti. Mutta näillä korteilla pelataan nyt. Koira hoidetaan hyvin vaikka sitä ei rakastakaan ihan niin paljon kuin sitä edellistä mutta kiva se on silti ja tuo se iloakin elämään. Mutta en kiellä etteikö elo olisi helpompaa ilman sitä.
T.13
Olen katunut, hävettää myöntää. Tuntuu pahalta, kun koira joutuu olemaan yksin, eikä ole seuraa lajitovereista koska ei ole rahaa ottaa toista, toki joskus käydään koirapuistossa. Tuntuu jotenkin väärältä omistaa eläin vain omaksi ilokseni, vaikka siitä huolehdinkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaduin miehen ottamista. Täysin väärä minulle eikä voinut mitenkään kouluttaa omiin tarpeisiin sopivaksi. Lisäksi hengitys haisi ja karvanlähtö oli kamalaa.
Mulle riittää banaanikärpäset seuraksi.
En varsinaisesti, mutta enää mulla ei ole koiria eikä tule. Olihan niitä parikymmentä vuotta, 2 suurimman osan aikaa. Enkä mä kokenut varsinaisesti mitenkään raskaaksi sinkkuna koiria pitää, en matkustele yms muutenkaan, etätyö jne. Mutta silti päätin, kun pari vuotta sitten viimeinen kuoli, että en ota uusia. Että nyt päälle nelikymppisenä haluan vapaampaa elämää kuin se kotielämä, johon sinkku koiranomistajuus pakottaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen katunut tätä nykyistä, neljäs koira joka minulla on.
Rotua mainostetaan aktiivisena harrastuskaverina ja itsenäisenä, koska olen elämäni ollut koirien kanssa ja tosiaan useamman omankin kouluttanut, kuvittelin että pärjäisin. No en pärjää. 1,5-vuotias uros jonka käytös luokattoman huonoa ja purutyynynä toimin päivittäin. Kaksi eri ongelmakoirakouluttajaa käynyt pohtimassa ongelmiamme, toinen jopa rotuun erikoistunut, eikä mitään apua. En uskalla jättää koiraa mihinkään hoitoon, vieraiden saapuminen on tuskallista, kun koira ei käyttäydy. Arki on kaikin puolin stressaavaa ja monina päivinä tekisi vaan mieli jäädä sänkyyn makaamaan kun en vaan jaksaisi taas yhtä päivää tämän hunnin kanssa. Pikkupennusta asti ollut hankala, mutta kuvittelin että kyllä se tasaantuu kun on vaan määrätietoinen itse ja koiralle tulee ikää. Ei näytä siltä.
Harrastuskentällä tämä on kiva kaveri, mutta elo muuten onkin yhtä helvettiä. En tiedä uskallanko ikinä tämän jälkeen ottaa koiraa, vaikka aiemmat yksilöt olenkin onnistunut kouluttamaan.
Pitkäikäinen rotu, joten varmaan sellainen 15 vuotta tässä vielä lusittavana.
Joten mietin ainakin rotua tarkkaan. Yksi koiristani oli myös hyvin sairas, joten kannattaa etsiä kattavasti tietoa perinnöllistä sairauksista ym. ennen rotuvalintaa. Itsellä meni yhtenä vuotena 10 tuhatta euroa yhden koiran hoitoihin, vakuutus korvasi 3000€ ja sitten oli katto täynnä.
Vierailija kirjoitti:
Olen katunut tätä nykyistä, neljäs koira joka minulla on.
Rotua mainostetaan aktiivisena harrastuskaverina ja itsenäisenä, koska olen elämäni ollut koirien kanssa ja tosiaan useamman omankin kouluttanut, kuvittelin että pärjäisin. No en pärjää. 1,5-vuotias uros jonka käytös luokattoman huonoa ja purutyynynä toimin päivittäin. Kaksi eri ongelmakoirakouluttajaa käynyt pohtimassa ongelmiamme, toinen jopa rotuun erikoistunut, eikä mitään apua. En uskalla jättää koiraa mihinkään hoitoon, vieraiden saapuminen on tuskallista, kun koira ei käyttäydy. Arki on kaikin puolin stressaavaa ja monina päivinä tekisi vaan mieli jäädä sänkyyn makaamaan kun en vaan jaksaisi taas yhtä päivää tämän hunnin kanssa. Pikkupennusta asti ollut hankala, mutta kuvittelin että kyllä se tasaantuu kun on vaan määrätietoinen itse ja koiralle tulee ikää. Ei näytä siltä.
Harrastuskentällä tämä on kiva kaveri, mutta elo muuten onkin yhtä helvettiä. En tiedä uskallanko ikinä tämän jälkeen ottaa koiraa, vaikka aiemmat yksilöt olenkin onnistunut kouluttamaan.
Pitkäikäinen rotu, joten varmaan sellainen 15 vuotta tässä vielä lusittavana.
Joten mietin ainakin rotua tarkkaan. Yksi koiristani oli myös hyvin sairas, joten kannattaa etsiä kattavasti tietoa perinnöllistä sairauksista ym. ennen rotuvalintaa. Itsellä meni yhtenä vuotena 10 tuhatta euroa yhden koiran hoitoihin, vakuutus korvasi 3000€ ja sitten oli katto täynnä.
Etkö voisi miettiä koirasta luopumista paremmin sen kanssa pärjäävien käsiin? Molemmat olisitte varmaan onnellisempia.
Vierailija kirjoitti:
En ole katunut, mutta minulle kävi vähän hassusti, ja liikunta VÄHENI koiran ottamisen jälkeen. Otettiin pienehkö, mutta aktiivinen seurakoira. Se jaksaa pitkiäkin lenkkejä, mutta on HIDAS, koska haistelee (tietysti). Eli heti kun päästään hyvään lenkkivauhtiin, tulee pysähdys. En muista, koska olisi tullut hiki koiran kanssa lenkkeillessä. Ennen koiraa tein pitkiä, reippaita kävely ja juoksulenkkejä.
Toki voisin nytkin tehdä omat lenkit lisäksi, mutta kun on tehnyt koiran kanssa jo kolme käpyttelylenkkiä enivei, niin ei vaan jaksa ja ehdi enää, kun on muutakin elämää. Voi kuulostaa keksityltä ongelmalta, muttei ole.
Tämä voi olla jotain mikä tapahtuu yllättävän monelle. Koirasta puhutaan usein aktivoivana lemmikkinä, mutta sehän riippuu ihan ihmisen omista elintavoista. Varmaan jos tapana normaalisti olisi mennä jääkaapin kautta sohvalle iltaisin, koira aktivoi hyvinkin paljon.
Tuo on ihan totta, että koiran kanssa eläessä on pakko laittaa joka päivä tunteja siihen koiralle tärkeään ulkoiluun, eli haistelu- ja pissatuslenkkeihin. Jos omistaja haluaa käydä salilla, pyöräillä lujaa, uida uimahallissa, joogata yms. niin niihin pitää löytää aika sitten vielä jostain muualta. Jää helposti tekemättä, ja liikunta jää sitten siihen tienlaidassa köpöttelyyn.
Tokihan koiran kanssa voi harrastaa kovatempoisestikin, mutta siihen sitten vaaditaan että molemmilla on kunto kohdillaan ja harrastuspaikkoja järkevän matkan päässä.
Itsellä on jäänyt koira hankkimatta aika paljon juuri tästä syystä. Liikun luonnossa paljon, retkeily, hiihto, avantouinti ja vaellus kuuluu harrastuksiin. Retkeilen luonnonsuojelualueilla ja kansallispuistoissa. Talvella koiraa ei tietenkään voi tuoda laduille, ja keväällä/kesällä en oikein tykkää tuoda koiraa kohteisiin joissa pesii paljon luonnoneläimiä. Pitäisi liikkua sitten enemmän talousmetsissä ja koirapuistoissa. Avantouintipaikoille ei yleensä koirat ole tervetulleita, eli jäisi todennäköisesti väliin.
Moni suhtautuu asiaan niin että koira voi odotella kotona, kun omistaja harrastaa muuta. En oikein itse koe sitä niin. Koira makaa tyhjän panttina kaikki yöt ja työpäivien aikana. Ei oma kantti kestäisi jättää sitä yksin myös omana vapaa-aikana. Mieluummin elän ilman.
Olen katunut tämän nykyisen koiran suhteen. Rotukuvauksesta poiketen se on äärettömän haukkuherkkä ja erittäin reaktiivinen. Kouluttaminen on työn ja tuskan takana, pienenpieniä edistysaskeleita tapahtuu. Se on nyt 2v. Olin suunnitellut harrastavani koiran kanssa aktiivisesti, siitä ei tule mitään tuon reaktiivisuuden takia. Ihan tavallinen ulkoilulenkkikin on monesti sille liian raskas, jos ulkona näkyy paljon liikkuvia kohteita kuten muita eläimiä, pyöräilijöitä tms.
Jos olisin tiennyt millaista tämän kanssa on, en olisi ikinä ottanut. Edeltäjänsä oli tasspainoinen ja oppivainen yksilö. Olisi pitänyt jättää siihen.
Mutta eihän tuota poiskaan voi laittaa, perheenjäsentä. Jos se siitä iän myötä vähän rauhoittuisi ja jatkuva treenauskin toivottavasti jossain vaiheessa tuottaa tuloksia.
En ole katunut. Mutta silloin jos itse tai koko perhe vatsa taudissa tai pa*** taudissa niin sillon ei hirveesti kiinnostais koiran kanssa ulos lenkille lähteä silloin on niitä hetkiä kun miettii että olisi helpompi jos koiraa ei olisi. Mutta onneksi noita tauteja on meillä harvoin.
Katuisin koiran ottamista heti ensimmäisenä aamuna kun se kinuaisi ulos kuselle. Onneksi tuo mun boa on paljon helppohoitoisempi.
En ole katunut, mutta minulle kävi vähän hassusti, ja liikunta VÄHENI koiran ottamisen jälkeen. Otettiin pienehkö, mutta aktiivinen seurakoira. Se jaksaa pitkiäkin lenkkejä, mutta on HIDAS, koska haistelee (tietysti). Eli heti kun päästään hyvään lenkkivauhtiin, tulee pysähdys. En muista, koska olisi tullut hiki koiran kanssa lenkkeillessä. Ennen koiraa tein pitkiä, reippaita kävely ja juoksulenkkejä.
Toki voisin nytkin tehdä omat lenkit lisäksi, mutta kun on tehnyt koiran kanssa jo kolme käpyttelylenkkiä enivei, niin ei vaan jaksa ja ehdi enää, kun on muutakin elämää. Voi kuulostaa keksityltä ongelmalta, muttei ole.