Kolumni: Pyöräilystä on tullut Helsingin pyhä lehmä
POIS tieltä risut ja männynkävyt. Pois tieltä asukkaat, yrittäjät ja kaikki muu turha väki. Täältä tulee uusi uljas Helsinki. Me teemme niin kuin haluamme, eikä meidän tarvitse kysyä keneltäkään mitään. Meillä on oikeus siihen, sillä me olemme oikeassa.
Näinkin voisi nähdä kaupungin asenteen Esplanadien hämmästyttävässä kokeilussa. Eikä välttämättä ole kauhean väärässä.
Helsingin päätös Esplanadien kokeilusta hakee röyhkeydessään vertaistaan. Jos tämä on uutta helsinkiläistä hallintokulttuuria, niin Kafka olisi ylpeä. Päätökset muuttuvat asian valmisteluksi, oikaisuvaatimukset katoavat ja kun ne löytyvät, ne jätetään käsittelemättä. Lopullisen päätöksen tekee virkamies. Toki päätöksen takana on kaupunkiympäristölautakunta, mutta vastuunkantajia ei ole näkynyt eikä kuulunut.
Kun koko homma on leimattu kokeiluksi, demokraattisia päätöksentekoprosesseja on voitu kätevästi keventää. Kaupunki sanoo kaiken menneen muodollisesti oikein. Jepjep.
VOI VAIN ihmetellä, kuinka tyhminä kaupunkiympäristön päättäjät pitävät helsinkiläisiä sanoessaan, että kysy on kokeilusta. Kun katsoo Esplanadin töiden laajuutta ja käsittämätöntä nupukivetyksen asfaltointia, jokainen ymmärtää, ettei tätä kokeilua ole ollut tarkoitus purkaa. Ei kai kukaan oikeasti usko, että kahden vuoden päästä jos ja kun kokeilu on osoittautunut katastrofiksi, kaupunki lähettää armeijan miehiä hakkaamaan asfalttia pois nupukivistä.
Kun tällainen päätös tehdään huomioimatta museovirastoa, yrittäjiä, asukkaita tai pelastuslaitosta ja tekemättä vaikuttavuusselvityksiä, herää väistämättä kysymys, miksi ihmeessä näin on menetelty.
Valitettavasti on vaikea löytää muita vastauksia kuin yksi: vallankäyttö oman ideologian toteuttamiseksi. Ideologian, jossa yksityisautoilu on ajettava mahdollisimman ahtaalle ja pyöräilystä on tullut kaupunkisuunnittelun pyhä lehmä. Jokainen voi päätellä tykönään, mistä ideologiasta on kyse. Asiasta vastaavan kaupunkiympäristölautakunnan puheenjohtaja on muuten apulaispormestari, jonka nimen perässä lukee lyhenne vihr.
Pyöräily Helsingin keskustassa on hieno asia, mutta jostain syystä halutaan aina unohtaa, että se on pääasiassa terveiden nuorten ja keski-ikäisten kantakaupunkilaisten tai lähellä kantakaupunkia asuvien luksusta.
Muotisana inklusiivisuus ei sovi pyöräilyyn alkuunkaan. Se sulkee ulkopuolelleen valtavan joukon ihmisiä: iäkkäät, monet pitkäaikaissairaat, fyysisesti huonokuntoiset, liikuntarajoitteiset jne. Mutta ehkä näillä ihmisillä ei ole sijaa uudessa uljaassa Helsingissä. Ei, koska he usein tarvitsevat yksityisautoa liikkumiseensa.
Mutta toisaalta, kun ei välitetä yrittäjistä, eikä asukkaistakaan, niin miksi välitettäisiin vähän huono-osaisemmistakaan. Ihan loogistahan se on.
PYÖRÄILYN ja yksityisautoilun vastakkainasettelua tulisi välttää ja hyvässä kaupunkisuunnittelussa niitä pitäisi pystyä kehittämään rinnakkain, mutta kun ei ole tahtoa, niin ei ole keinojakaan. Helsingin kaupunki ei edes yritä, vaan tuntuu tekevän kaikkensa vastakkainasettelun pahentamiseksi.
Mutta niinhän se on aina ollut. Vankkumaton usko johonkin ideologiaan johtaa tunnelinäköön, jonka päässä siintää vain oman maailmankuvan ihanuus. Kun nähdään vain, mitä halutaan nähdä, käy niin kuin Espan tapauksessa.
Vaikuttamismahdollisuuksia muille ei haluttu antaa. Eikä annettu. Mitä turhaan. Muuthan ovat väärässä.
Kommentit (42)
Hah hah, vihervassut asialla siellä ja hesalaisille ihan oikein!
Ei tyhmiltä alamaisilta eli kaupunkilaisilta kuulukaan kysyä mitään. Väärässä ovat, ja eivät valveutuneita, kuten punavihereliitti.
Helsingin pyöräteiden ja muun pyöräilyä tukevan infrastruktuurin taso ei ole kaksinen. Se tukee lähinnä siirtymistä jalankulkijasta pyöräilijäksi muutaman korttelin tai kilsan parin matkalla, ei vaihtoehtona vaihtaa useamman kilometrin matka autosta pyörään. Vain harvat asuvat baanojen vaikutusalueella. Muualla joutuisaa etenemistä heikentää mm. ihmeelliset himmelit isoissa risteyksissä, kun pyörätien yksisuuntaisuuden vuoksi järjestellään reitit.
Ja kenraali Talvelle ei kiihkeinkään kannattaja voi mitään. Viime talvena mm. kyseiset isot baanat olivat ajoin ajamattomassa kunnossa.
Helsinki on jo menetetty. Vihreät ja ulkomaalaiset saavat pitää hyvänään. Täysjärkisille suosittelen mahdollisimman nopeaa pakoa.
Jaa-a. Miten minusta tuntuu, että valtaosa Helsinkiläisistä on ihan tyytyväisiä nykytilanteeseen. Sitten on Espoon autoilukaupungin päristelijät, jotka valittaa.
Aina kun vaikka Hesarissa kirjoitetaan pyöräilystä tulee paikalle useita ukkoja jotka väittävät että pyöräilevät ympäri vuoden ja se on ihan helppoa.
Nauran silloin kovaa ja katson ikkunasta ulos kun räntää tulee vaakasuoraan.
Vierailija kirjoitti:
Jaa-a. Miten minusta tuntuu, että valtaosa Helsinkiläisistä on ihan tyytyväisiä nykytilanteeseen. Sitten on Espoon autoilukaupungin päristelijät, jotka valittaa.
"Minusta tuntuu" on tyypillinen punavihreä päätöksentein peruste. Ainakaan Katajanokalla ei olla kovin iloisia.

Ne on niitä vihreiden maksettuja desantteja...
Vierailija kirjoitti:
Helsingin pyöräteiden ja muun pyöräilyä tukevan infrastruktuurin taso ei ole kaksinen. Se tukee lähinnä siirtymistä jalankulkijasta pyöräilijäksi muutaman korttelin tai kilsan parin matkalla, ei vaihtoehtona vaihtaa useamman kilometrin matka autosta pyörään. Vain harvat asuvat baanojen vaikutusalueella. Muualla joutuisaa etenemistä heikentää mm. ihmeelliset himmelit isoissa risteyksissä, kun pyörätien yksisuuntaisuuden vuoksi järjestellään reitit.
Ja kenraali Talvelle ei kiihkeinkään kannattaja voi mitään. Viime talvena mm. kyseiset isot baanat olivat ajoin ajamattomassa kunnossa.
Noita baanoja ehkä aurattiin useammin mutta metrikin sivuun niin siellä oli edessä ensin se aurausvalli jäätynyttä lunta ja sitten auraamatonta kinosta johon muutama urhea oli ehkä tallonut kulku-uraa ja jos kaksi käveli samaan aikaan samalla kävelytiellä niin toinen sai väistää kohdatessa kinoksen kautta. Ylivoimaisesti suurin osa helsingin kävelyteistä siis ei ole mitään baanoja. Meilläkin lähin tiheästi aurattu jalankulkuväylä on parin kilometrin päässä.
Helsingissä pyöräilylle yritetään väkisin tunkea ajoneuvon roolia, eli pyöräilijät laitetaan autotielle tientukkeeksi tai otetaan autoilta kaistoja pyörille. Mistä sitten seuraa valtavat ruuhkat. Eikä suurin osa pyöräilijöistä edes uskalla ajaa noilla ajoneuvojen väylillä.
Muualla Suomessa pyöräilijät käyttävät kevyen liikenteen väyliä, mikä on ylivoimaisesti toimivin systeemi sekä liikenteen sujuvuuden että turvallisuuden kannalta.
Tuon kirjoituksen luettuani tajusin lopultakin että mikä tämä sinnemäen utopia on: Lasten liikennekaupunki.
Eli keskustan kadut täynnä kävelijöitä ja pyöräilijöitä ja ei sitten muuta toimintaa koska noissa lasten liikennekaupungeissa ei ole taloja, liikkeitä, yrityksiä, etc. Siihenhän tämä kehitys näyttää olevan suunnattu kun yritysten toimintaedellytyksistä tai edes asukkaista ei piitata pätkääkään, vain siitä että kadut väännetään väkisin autottomiksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jaa-a. Miten minusta tuntuu, että valtaosa Helsinkiläisistä on ihan tyytyväisiä nykytilanteeseen. Sitten on Espoon autoilukaupungin päristelijät, jotka valittaa.
"Minusta tuntuu" on tyypillinen punavihreä päätöksentein peruste. Ainakaan Katajanokalla ei olla kovin iloisia.
Olet varmasti tietoinen, että henkilöautolla liikkuu selvästi alle puolet?

Eikä täällä Pohjois-Helsingissä. Pyöräilykausi taas aloitettu ja tuntuu, että pyöräily on vuosi vuodelta vaikeampaa. Kaikki kadut auki ja tiet järkyttävässä kunnossa. Perusasiat pitäisi saada kaupungissa kuntoon ensin. Epäilen, että nämä pyöräilystä vouhkaavat vihreät eivät pyöräile itse koskaan.
Vierailija kirjoitti:
Aina kun vaikka Hesarissa kirjoitetaan pyöräilystä tulee paikalle useita ukkoja jotka väittävät että pyöräilevät ympäri vuoden ja se on ihan helppoa.
Nauran silloin kovaa ja katson ikkunasta ulos kun räntää tulee vaakasuoraan.
Oulussa pyöräillään oikeasti ympäri vuoden. Siellä myös autoillaan ahkerasti ja hyvin onnistuu molempien kulkupelien huomiointi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jaa-a. Miten minusta tuntuu, että valtaosa Helsinkiläisistä on ihan tyytyväisiä nykytilanteeseen. Sitten on Espoon autoilukaupungin päristelijät, jotka valittaa.
"Minusta tuntuu" on tyypillinen punavihreä päätöksentein peruste. Ainakaan Katajanokalla ei olla kovin iloisia.
Olet varmasti tietoinen, että henkilöautolla liikkuu selvästi alle puolet?
Niin? Niiden henkilöautolla liikkuvien mielipiteelläkö ei sitten ole väliä? Bussit seisovat muuten samoissa ruuhkissa kuin henkilöautot. Viihtyisää?
Eipä tuohon ole mitään lisättävää. T. Helsinkiläinen
Vierailija kirjoitti:
Aina kun vaikka Hesarissa kirjoitetaan pyöräilystä tulee paikalle useita ukkoja jotka väittävät että pyöräilevät ympäri vuoden ja se on ihan helppoa.
Nauran silloin kovaa ja katson ikkunasta ulos kun räntää tulee vaakasuoraan.
Yksi talvinen maanantaiaamu kävin kävelyllä joskus kymmenen tienoilla. Oli satanut koko aamun hiljakseen lunta joten oli helppo laskea kehä ykkösen vierellä pyöräilleiden määrä siinä hyvin auratulla pyörätiellä pikku lumikerroksesta. Kymmeneen mennessä se oli 6 pyörää eri suuntiin. Oli kaunis ja kohtalaisen leuto aamu joten luulisi että porukka on pyöräilee töihin jos sitä kerran harrastaa.
Helsinki on kyllä pyöräilyn kannalta painajainen invraa pitäisi kehittää vielä huomattavasti.
Vihreys on sairaus.