Kolumni: Pyöräilystä on tullut Helsingin pyhä lehmä
POIS tieltä risut ja männynkävyt. Pois tieltä asukkaat, yrittäjät ja kaikki muu turha väki. Täältä tulee uusi uljas Helsinki. Me teemme niin kuin haluamme, eikä meidän tarvitse kysyä keneltäkään mitään. Meillä on oikeus siihen, sillä me olemme oikeassa.
Näinkin voisi nähdä kaupungin asenteen Esplanadien hämmästyttävässä kokeilussa. Eikä välttämättä ole kauhean väärässä.
Helsingin päätös Esplanadien kokeilusta hakee röyhkeydessään vertaistaan. Jos tämä on uutta helsinkiläistä hallintokulttuuria, niin Kafka olisi ylpeä. Päätökset muuttuvat asian valmisteluksi, oikaisuvaatimukset katoavat ja kun ne löytyvät, ne jätetään käsittelemättä. Lopullisen päätöksen tekee virkamies. Toki päätöksen takana on kaupunkiympäristölautakunta, mutta vastuunkantajia ei ole näkynyt eikä kuulunut.
Kun koko homma on leimattu kokeiluksi, demokraattisia päätöksentekoprosesseja on voitu kätevästi keventää. Kaupunki sanoo kaiken menneen muodollisesti oikein. Jepjep.
VOI VAIN ihmetellä, kuinka tyhminä kaupunkiympäristön päättäjät pitävät helsinkiläisiä sanoessaan, että kysy on kokeilusta. Kun katsoo Esplanadin töiden laajuutta ja käsittämätöntä nupukivetyksen asfaltointia, jokainen ymmärtää, ettei tätä kokeilua ole ollut tarkoitus purkaa. Ei kai kukaan oikeasti usko, että kahden vuoden päästä jos ja kun kokeilu on osoittautunut katastrofiksi, kaupunki lähettää armeijan miehiä hakkaamaan asfalttia pois nupukivistä.
Kun tällainen päätös tehdään huomioimatta museovirastoa, yrittäjiä, asukkaita tai pelastuslaitosta ja tekemättä vaikuttavuusselvityksiä, herää väistämättä kysymys, miksi ihmeessä näin on menetelty.
Valitettavasti on vaikea löytää muita vastauksia kuin yksi: vallankäyttö oman ideologian toteuttamiseksi. Ideologian, jossa yksityisautoilu on ajettava mahdollisimman ahtaalle ja pyöräilystä on tullut kaupunkisuunnittelun pyhä lehmä. Jokainen voi päätellä tykönään, mistä ideologiasta on kyse. Asiasta vastaavan kaupunkiympäristölautakunnan puheenjohtaja on muuten apulaispormestari, jonka nimen perässä lukee lyhenne vihr.
Pyöräily Helsingin keskustassa on hieno asia, mutta jostain syystä halutaan aina unohtaa, että se on pääasiassa terveiden nuorten ja keski-ikäisten kantakaupunkilaisten tai lähellä kantakaupunkia asuvien luksusta.
Muotisana inklusiivisuus ei sovi pyöräilyyn alkuunkaan. Se sulkee ulkopuolelleen valtavan joukon ihmisiä: iäkkäät, monet pitkäaikaissairaat, fyysisesti huonokuntoiset, liikuntarajoitteiset jne. Mutta ehkä näillä ihmisillä ei ole sijaa uudessa uljaassa Helsingissä. Ei, koska he usein tarvitsevat yksityisautoa liikkumiseensa.
Mutta toisaalta, kun ei välitetä yrittäjistä, eikä asukkaistakaan, niin miksi välitettäisiin vähän huono-osaisemmistakaan. Ihan loogistahan se on.
PYÖRÄILYN ja yksityisautoilun vastakkainasettelua tulisi välttää ja hyvässä kaupunkisuunnittelussa niitä pitäisi pystyä kehittämään rinnakkain, mutta kun ei ole tahtoa, niin ei ole keinojakaan. Helsingin kaupunki ei edes yritä, vaan tuntuu tekevän kaikkensa vastakkainasettelun pahentamiseksi.
Mutta niinhän se on aina ollut. Vankkumaton usko johonkin ideologiaan johtaa tunnelinäköön, jonka päässä siintää vain oman maailmankuvan ihanuus. Kun nähdään vain, mitä halutaan nähdä, käy niin kuin Espan tapauksessa.
Vaikuttamismahdollisuuksia muille ei haluttu antaa. Eikä annettu. Mitä turhaan. Muuthan ovat väärässä.
Kommentit (42)
Yrityksiä siirtyyy Helsingistä jatkuvasti naapurikuntiin. En ihmettele.
Helsingin ideologinen johto ei edes yritä parantaa julkisia yhteyksiä kun kaikki tarmo laitetaan häiriintyneeseen vimmaan estää yksityisautoilla liikkuminen kokonaan.
Ideologian kannalta on yhdentekevää vaikka matka tällaisen pikkukaupungin laidalta toiselle kestää julkisilla tunnin kunhan yksityisauton 15 minuuttia saadaan venytettyä puoleentoista tuntiin.
HS sitten julkaisee viikoittain "tutkimuksia" joissa todistellaan miten loistavasti julkinen liikenne toimii kun kaikki matka-ajat mitataan säteittäin Helsingin rautatieasemalta.
Pääkaupungin koko väestö on siis töissä asematunnelin Alepassa eikä kenelläkään ole koskaan tarvetta liikkua työn, vapaa-ajan, harrastusten tai ostosten takia mihinkään muualle kuin muutamaan ydinkortteliin.