Lue keskustelun säännöt.
Vauva-arki ja ahdistus
Pelokas
30.05.2023 |
Olen rv 37+2. Mitä lähemmäs laskettua mennään, sitä enemmän pelottaa ja ahdistaa tulevaisuus. Vauva tuli hieman yllätyksenä ehkäisyn ja jälkiehköisyn petettyä, vaikka miehen kanssa asiasta oltiin kyllä puhuttu ja että jossain vaiheessa lasta haluamme yrittää. Missään vaiheessa en kuitenkaan ole aborttia edes miettinyt ja kovin olen kiintynyt jo pikkuiseen masussani ja toisaalta odotankin hänen tapaamistaan innolla.
Lähinnä ehkä ahdistaa tulevaisuus, olin ajatellut hakea opiskelemaan uudelle allalle, sillä olen tällä hetkellä matalapalkkaisella alalla, samoin kuin mieheni. Nyt tuntuu siltä, että en voi mennä opiskelemaan taloudellisista syistä, en koe jaksavani sekä vauva-arkea, opiskelua ja vielä töitä siinä ohessa. Tuntuu että olen täysin jumissa tällä nykyisellä alalla, hintojen ja elämisen kulujen noustessa hirmuista vauhtia.
Olen myös henkisesti aivan loppu, raskaus on ollut vaikea alusta asti ja raskauden puolivälin jälkeen ahdistus ja paniikkioireet kävivät niin sietämättömäksi etten saanut enää nukutuksi, jouduin sairaslomalle ja minulla aloitettiin lääkityskin. Kaiken lisäksi mieheni tekee pitkää päivää töissä, joten olen paljon yksin kotona ja ajatukset kiertävät kehää. Oma äitini on minulle suuri tuki ja turva, mutta asuu toisella paikkakunnalla, joten häntäkään en kovin usein näe. Nyt olen viettänyt raskausvapaalla siellä useita päiviä, ja aina tulee kamala itku kun palaan kotiin ja olen yksin ajatusteni kanssa.
En tiedä mitä oikein haen tällä erittöin sekavalla tekstillä, sitä kuuluisaa vertaistukea varmaankin. Jonkun sanomaan, että ongelmani kuulostavat naurettavan pieniltä ja toisilla menee paljon paljon huonommin. Ehkä myös helpottamaan oloani, saamalla tämän kaiken sanotuksi edes jollain tasolla tänne palstalle. Kiitos jos jaksoit lukea loppuun.
Kommentit (10)
Lämmin halaus täältä sinulle!
On ihan normaalia etä loppuraskaudessa alkaa hirvittää ja pelottaa tuleva.
Ihana että sinulla on läheinen äiti. Voitko vaikka soittaa hänelle jos ei hänen tapaaminen onnistu jatkuvasti?
Onko sinulla muita äitiystäviä tai ystäviä?
Kun ajatukset alkavat kiertämään kehää, niin kannattaa tietoisesti pysähtyä juuri tähän hetkeen, hengittää rauhallisesti ja huomata että juuri nyt kaikki on ihan hyvin. Usein ihminen hätäilee ja murehtii joko mennyttä tai tulevaa ja ei sitten huomaakaan nykyhetkeä juuri nyt, että kaikki on ihan ok.
Itsekin olen kova murehtimaan ja hätäilemään. Nykyhetkeet keskittyminen usein auttaa.
Elämä kantaa, luota siihen.
T.äiti minäkin
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Puhu neuvolassa? Yleensä neuvolan psykologeilla on hyvin aikoja ja saisit suhteen psykologiin luotoa jo ennen vauvan syntymää, se helpottaa olennaisesti avun vastaanottamista sitten kun vauva syntyy.
Jos äitisi on sinulle noin läheinen niin voisiko hän tulla asumaan teille ensimmäisiksi viikoiksi?
Mites lapsen isä? Saatko häneltä tukea? Ja oletko neuvolassa puhunut asiasta. Olisi hyvä saada jostain vertaistukea. Netissä on chat keskustelu palstoja,esim.Valoa chat ym. Näitä itse käytän,on ahdistusta,masennusta, raskaana en ole mutta tiedän miltä ahdistus tuntuu.
Hei,
Kannattaa lähteä käymään vaikka oman kaupungin mannerheimin Lastensuojeluliiton perhekerhossa. Suosittelen lämpimästi myös tarkistamaan oman kaupungin Ev.lut seurakunnan lapsiperhe toiminnat!
Myös neuvolasta voi kysyä missä tulevat äidit voivat kokoontua. Hyvin usein erinäisiin ryhmiin voi ilmoittautua ja osallistua jo ennen lapsen syntymää. Jaksamista
Itsekseen oloon pitää vähän totutella (tai sitten mennä jonkun seuraan), korostaako se ympäristö sitä, vieras paikkakunta tai asunto. Saako tuttuja siltä paikkakunnalta, entä muut äidit. Sulle ei ehkä sovi matalapalkka-alan mies, joka tekee -liian pitkää päivää- eikä siten toimi omalla vuorollaan lapsen hoitajana ja vauva on koko ajan vain sun hoidossa. Voiko äitiä lähempänä asua. Entä jos suorittaa vähemmän vauvan kanssa ja muista pitää itsestäsi huolta myös. Pitäisikö sun joskus valita opiskelu ensin, siihen saa tuet ja lainan. Ei samaan aikaan työ ja koulu toimi oikein, ellei ne ole eri aikana, lomat välissä. Keksi jotain mieleisiäsi harrastuksia kotiin ja tee kävelylenkki päivittäin? Onko paikkakunta ankea vai onko siellä mitään. Kirjoita ideoita paperille. Pikkulapsiaika ei kestä loputtomasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ota rennosti vauva-arki ainakin, älä aseta mitään paineit ja täydellisyystavoitteita itsellesi. Ootte vaan ja öllötätte ja ulkoilemaan sitä mukaa kun siltä tuntuu. Alku voi olla aika järkytys kun kaikki muuttuu, mutta siitä pikkuhiljaa lapsen kasvaessa pääsee vauvakerhoihin tutustumaan naapuruston äiteihin (joku koti-isäkin saattaa olla). Ensi kesänä sitten jo leikkipuistoilette uusien tuttujesi kanssa. Ai niin ja pidä yöunista huoli tai ota vaikka päikkärit, muuten ei jaksa jos ei saa nukkua.
Hyvä, kun kirjoitit.
Neuvot ovat siitä hyviä, että ne voi jättää omaan arvoonsa. Sopii myös tähän viestiini.
1) Asia kerrallaan. Nyt on vauva tulossa ja se on tärkein ja isoin asia toistaiseksi. Keskity siihen.
2) Anna itsellesi ja vauvaperheellesi aikaa. Sun ei tosiaankaan juuri nyt tarvitse miettiä ammattia tai opintoja. Sanoisin, että joskus vuoden 2024 tammikuunlopulla tai parin kuukauden sisällä siitä alapohdiskella opintoja ja ammattia. Siihen saakka sun työ on huolehtia itsestäsi ja vauvasta. Ei maailma minnekään karkaa tällä aikaa. Siksi ehdotan tammikuuta, että joulu on muutenkin stressaavaa.
3) Jos tänä aikana (olen melko varma, että kun tänä aikana) saat uusia ajatuksia ja ideoita tukevaisuudestasi, kirjaa ne ylös. Sinä päivänä, kun tosissasi alat miettiä asioita katso muistiinpanot. Olisiko se sun toiveammatti sinne muistiinpanoihin piilotettuna.
4) Nauti. Ota ilo irti vauva-ajasta. Tämä on aikaa, kun saat laulaa epävireisesti lastenlauluja, mennä vauvauintiin, näyttää nuutuneelta ja olla tukka pörrössä.
5) Pistä vauvan isä myös alusta alkaen hommiin. Otat omaa aikaa muutaman tunnin viikossa, isä oppii ottamaan vastuuta ja tekemään päätöksiä, syntyy lämmin ja luja side lapseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on aika lailla sama tilanne, rv 34. Toinen lapsi tulossa. 1. lapsi oli suunniteltu ja toivottu mutta olin hänen vauvavuotensa jälkeen aika loppu. Yksinäisyys oli pahinta ja aivan sietämätöntä. Toinen lapsi on tulossa nyt hieman yllätyksenä, kun oltiin siinä luulossa, etten voi lääketieteellisistä syistä mitenkään enää raskautua. Abortti ei kyllä ollut vaihtoehto itsellekään.
Mulla vaan on se ongelma, että mulla ei ole ketään tukena, ei edes sitä äitiä. Äitini on mielenterveysongelmainen ja häntä pitää tavata hyvin rajatusti, koska tapaamiset kuormittavat vain entistä enemmän. Tapaamisten jälkeen olen monta päivää aivan hajalla. Äitini kyllä haluaisi tavata lapsenlastaan. Muita sukulaisia tmv ei ole, ovat joko kuolleet tai sitten kourallinen asuu 800 km päässä enkä ole heitä koskaan sen takia edes tuntenut. Muutin tälle nykyiselle paikkakunnalle miehen vuoksi korona-aikana, eikä ole täällä yhden yhtäkään läheistä ystävää. Pari tärkeää läheistä ystävää jäi ed. paikkakunnalle, mutta heidänkin kanssaan välit alkaneet jäähtyä, kun nähdään ehkä 1-2 x vuodessa. Eivät enää sieltä suunnalta koskaan kysele kuulumisia tai ehdota kyläilyä, yhteydenpito on yksipuolista minun suunnastani. Koronan ja koliikkivauvan vuoksi ei ollut esikoisen vauvavuonna edes mitään mahdollisuutta käydä perhekahviloissa tai missään yrittämässä tutustua muihin ihmisiin.
Mieheni on osallistuva ja hyvä isä, mutta parisuhde on ihan kämppissuhde.. Mieheen ei saa enää oikein mitään yhteyttä, eikä hän osoita minkäänlaista kiinnostusta tai välittämistä minun suuntaan. Raskausaika on ollut tosi raskasta pahoinvoinnin ja mielialojen vuoksi, mieheni ei ole kertakaan kysynyt miten voin tmv. Häntä ei muutenkaan kiinnosta mitkään minun asiat, eikä hän kerro omistaankaan mitään. Tämä käytös alkoi aivan odottamatta yhteenmuuton jälkeen ja 1. lapsen tullessa, en osannut ajatella, että voisi olla tällaista..
Ainut asia missä on mitään tolkkua elämässäni, on työ. Olen työssäni hyvä, pidetty ja kehuttu ja hyvässä asemassa. Mutta kohta alkaa vanhempainvapaa eikä ole työtäkään eikä mitään niitä työkavereiden kontakteja. Kollegani ovat kaikki eri puolilla Suomea, joten mitään vapaa-ajan seuraa heistä ei ole.
Ei siis ole kertakaikkiaan ketään, jonka kanssa nähdä vanhempainvapaalla, ei ole ketään kenelle soittaa tai jutella, keskustella lapsiarjen asioista tai muusta.
Olen päättänyt, että en aio imettää, koska haluan synnytyksen jälkeen aivan välittömästi mielialalääkkeet käyttöön. Olen jatkuvasti ahdistunut ja itkuinen ja stressitasot katossa.
Aloittaja ja muut raskaana olevat tai vauvan kanssa kotona olevat yksinäiset: vaihtakaa yhteystietoja! On edes joku jonka kanssa vaihtaa viestillä kuulumisia. Siitä voi kehittyä vaikka ystävyys.
En osaa valitettavasti auttaa mutta ihmeellistä miten ikään kuin kirjoitit täysin myös minun ajatukseni. En ole vielä raskaana mutta tuota samaa juuri pelkään..