Lue keskustelun säännöt.
Haluan takaisin lasteni elämään
01.10.2010 |
Olen etä-äiti, jonka lapset asuu toisella puolella suomea. Nyt kuulin ex:ltä, että 4-vuotiaamme ei pysty puhumaan minusta ja lähtee huoneesta jos minusta puhutaan. Kun soitan hänelle, häntä ei huvita jutella. Itken päivittäin ikävääni kaikkia lapsiani kohtaan ja alan nähdä uuden parisuhteeni vähemmän arvokkaana kuin olemiseni lasteni luona. Nykyinen mieheni ei kuitenkaan tajua ikävääni ja pitää minua henkisesti otteessaan. Minusta kuitenkin tuntuu, että kuolen sisältä ja jokainen hetki poissa lasten elämästä on hukkaan heitettyä aikaa.
Miten ihmeessä saan itselleni jämäkkyyttä ja voimaa? Eihän tuo 4-vuotiaan käytös ole todellakaan normaalia. Lähdin lasten luota kesän alussa ja nyt alkaa ilmetä tuollaisia oireita. Ennen aina kun soitin lapsi sanoi, että äiti tulee heti joo heihei nähdään heti, mutta nyt ei mitään. Ei halua puhua. olen jo huolissani hänen psyykensä toiminnasta ja oma ikävä tekee minusta lähes työkyvyttömän.
Kommentit (16)
mä oon aina ollu sitä mieltä, että miestä voin vaihtaa, mutta lapsia en. Eli yksikään mies ei minua erottaisi lapsistani,sillä olisin ihan samanlainen kuin sinä: ikävöisin lapsiani ihan kauheesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
minkälainen äiti jättää lapsensa jonkun uuden miehen takia? Lapsi puolustaa omaa psyykeään äidin hylättyä hänet kieltämällä äidin olemassolon.
toisen miehen perään? Onko nyt hyvä mieli?
En ymmärrä, miten olet voinut missään vaiheessa laittaa uuden rakkauden lasten edelle??
Tottakai lapset reagoivat tuollaiseen irtirepäisyyn. Ja reaktio ei todellakaan voisi olla positiivinen. Ajattele, minkä hylkäämiskokemuksen olet pakottanut lapsesi kokemaan. Siitä hän kärsii loppuikänsä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
lukemattomien etäisien kanssa, jotka ovat jättäneet perheensä tai tulleet jätetyiksi syystä tai kolmannesta. En voi käsitellä edes tuon tuskan määrää, en osaiai edes kuvitella miten voisimme ikinä erota, vaikka niinkin voi käydä.
Sinuna kannattaa varmasti hakeutua ainakin vertaistesi ihmisten joukkoon jakamaan kokemuksia ja tehdä kaikkesi, että saisit kasvaa lastesi mukana tulevassa elämässä. He eivät kyllä unohda, jos jatkat rakastamista kauempaakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos ei, niin lapsiraukat, jotka oma äiti hylkää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä vaan tuomitaan heti.
Minä olen etä-äiti. Tytär oli 4 v ja poika 6 v, kun he jäivät isällensä. Minulla oli tuolloin kovat syöpähoidot päällä, konttasin sängyn ja vessan väliä oksentamassa lähes vuoden. Lisäksi minulle paljastui tuolloin, että miehelläni oli ollut jo yli puoli vuotta toinen nainen, johon hän kertomansa mukaan oli "äärimmäisen rakastunut".
En olisi jaksanut fyysisesti hoitaa lapsiani. Lisäksi poika oli juuri mennyt 1. luokalle kouluun, hänelle oltiin suositeltu starttiluokkaa. Mutta minä pääätin, että poika meneen kouluun (olen kasvatustieteiden maisteri). Tiesin että hän kyllä pärjää siellä. Olin oikeassa.
Mutta minulla ei olisi ollut varaa jäädä asumaan silloiseen asuntoomme. Enkä halunnut, että poika joutuu vaihtamaan heti koulua.
Joten minä muutin pois kodistamme. Lapset jäivät sinne isänsä kanssa.
Voin tavata lapsia milloin vaan haluan. Exäni tuo heidät minulle ja hakee myös. Minulla ei ole autoa, ja välimatkaa on kuitenkin jotain 50 km.
Ens viikolla voit sitten taas haluta jotakin muuta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
junttikin tietää, että se on kasvatustieteen.
huono trolli.
on jättänyt perheensä uuden miehen vuoksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minäkin olen etä-äiti, mutta en omasta tahdostani vaan oikeuden määräämänä. En ole hylännyt lapsiani vaan asun heidän lähellään.
Älä jää kirjoittelemaan tänne, jossa näköjään saa vastata kuinka ilkeästi tahansa. Pahoitat vain suotta mielesi. Suosittelen lämpimästi Eroperhe.net-palstaa. Siellä saat asiallisempaa tukea etkä mitään ilkeitä kommentteja, jotka kumpuavat vastaajien tietämättömyydestä. Eroperheessä on jopa oma suljettu osionsa etä-äideille, jotka valitettavasti eivät tänäkään päivänä saa ymmärrystä osakseen.
Toivotan sinulle hyvää matkaa kasvun tiellä :)
Sanotaan, että lähdin pakoon raukkamaisesti tilanteessa, jossa minun olisi pitänyt olla lasteni kanssa. Valitsin lähes vieraan miehen lasteni sijasta ja muutin huitsinnevadaan. Sehän se on totuus. En kaipaa kauniita sanoja enkä lässytystä, kun asiat on niin kuin ne on. En kai tänne kirjottaisi jos en olisi valmis laittamaan päätäni vadille.
Nykyinen mieheni on luonteeltaan narsistinen ja osaa suostutella lähes kenet tahansa tekemään mitä tahansa, jonka olen huomannut sitten myöhemmin. Nytkään hän ei ole valmis päästämään minua, vaikka näkee minun kärsivän suunnattomasti ja mikä pahinta lapset kärsii. Minä olen läksyni oppinut tästä ainoasta hairahduksesta jonka olen tehnyt elämässäni. Enkä ole pyrkimässä lähivanhemmaksi. Ex mieheni on 1000 kertaa parempi vanhempi kuin minä ja on sen jo useasti todistanut. Kaikki odottavat minua takaisin, mutta en pääse uudesta miehestäni, en tiedä miten hänet jättäisin. Jätin tänään jo kerran ja seurustelen hänen kanssaan taas, enkä tajua miten se nyt näin meni...
ap
asia, ettei lapsi pysty käsittelemään äitinsä hylkäämistä milloinkaan ja siitä jää ikuinen trauma.
Miten ihmeessä olet ylipäätänsä hylännyt lapsesi? Kysehän todellakin on selkeästä hylkäämisestä, koska asut toisella puolella Suomea. Vastenmielistä.