Luulen liikoja itsestäni ja kärsin siitä.
Minua vaivaa todellinen kiusallinen vaiva, nimittäin kuvittelen jokaisesta miehestä että ovat ihastuneet minuun vaikka eivät olisikaan. Ryhdyn sitten kuin mikäkin ihastunut teinityttö kikattelemaan yms. Lopulta käy niin että minulle nauraa kaikki ympäriinsä kun olen niin nolo. En vaan mahda asialle mitään. Varatut naiset olen karkoittanut ympäriltäni jotka olivat hyviä ystäviä. En itsekään tykkäisi jos kaverini vikittelisi minun miestä. En ole edes mikään kaunotar. Joskus jos en saa joltain pahaa aavistamattomalta mieheltä "osoitusta ihastustaan minuun" niin pistän välit poikki sen kummemmin selittelemättä.
Minä kärsin tästä asiasta ihan oikeasti. Mitä minun pitäisi tehdä ja antakaa jotkut diagnoosit mistä voi olla kyse?
Tämä ei ole trolli, haluan saada tuollaiset asiat päästäni pois. Nuorempana annoin suunnilleen jokatoiselle kun halusin niin kovasti olla haluttu.
Kommentit (5)
Katsooa Googlesta Huomionhakuinen persoonallisuustyyppi.
Tällainen ihminen nimen omaan käyttäytyy hyvin viettelevästi ja korostetun seksuaalisesti ja kuvittelee ihmissuhteet läheisemmäksi kuin ne todellisuudessa ovat (siis vastakkaista sukupuolta kohtaan) yksi näkyvin oire on jatkuva tarve vietellä ja flirttailla ja seksuaalinen kanssakäyminen tavalla tai toisella
Rajojen asettaminen. Opettele tunnistamaan milloin huomaat meneväsi tuohon moodiin ja vetäydy paikalta. Pidä päiväkirjaa. Päiväkirjan avulla näet onko käytökseen tullut muutosta.
Huomionhaku voi kummuta lapsuudesta. Jouduitko valehtelemaan saadaksesi huomiota? Oliko lapsuuden koti kylmä?
.