Kertoiko äitinne aina teidän asioistanne ihmisille, kun olitte lapsia/ nuoria?

Kuulostaa tutulta.

Kertoi myös jo aikuistuttuani joten lakkasin puhumasta hänelle mitään vähänkään yksityistä.

Todellakin. Lakkasin kymmenvuotiaana kertomasta hänelle mitään.

Sitten alkoikin keksiä kuulumisiani päästään mitä jatkaa nyt lapsenlasten kanssa, vaikkei ole edes tavannut heitä.

Ei muuta, mutta yhden asian muisti aina kertoa vieraille. Tuo meidän poika on niin ujo.

Jep. Opin jo lapsena, että kaikkea sanomaasi voidaan käyttää sinua vastaan.

Kyllä, ja suutuin hänelle kerran ehkä 12-13 v rajusti siitä. Sitten hän vähensi.

Kyllä ja meillä äiti väritti asioita negatiivisesti. Olin kerran unohtanut tyhjentää tiskikoneen, ja siitä hän kiekui pitkin kyliä vähintään seuraavat pari vuotta.

Kertoi sopivasti. Sillä tavoin, että tuli olo, että äitilleni olen tärkeä ja tekemiseni kiinnostavat häntä.

Minun äitini kertoi minusta kaiken mahdollisen. Yleensäkin asioitani ruodittiin kohtuuttoman paljon oman suvun ja naapureitrenkin kanssa. Koin äitini tosi ilkeäksi. Ja kyllä hän halusikin että voi satuttaa. Pyysi anteeksi kyllä noin vuosi ennen kuolemaansa ilkeilyjään. Ei osannut selittää syytä.

Kyllä kertoi. Kaikki vähänkin, minkä vanhemmat halusi tulkita negatiiviseksi käytökseksi laverreltiin vahvasti liioiteltuna eteenpäin ja kaikki hyvä mitätöitiin. Koskaan meitä lapsia ei puheissa kehuttu.  Puheet meistä olivat myös hyvin häpäiseviä ja kaikinpuolin loukkaavia. Jos aikuiset eivät keksineet muuta puhuttavaa, niin lapsille naureskelu ja lasten ulkonäön arvostelu, mm. finnit olivat takuuvarma puheenaihe millä saa muut nauramaan. Tämä nyt oli kaikista lievin otos mitä lapsuudessamme oli vialla.

Vierailija kirjoitti:

Kertoi myös jo aikuistuttuani joten lakkasin puhumasta hänelle mitään vähänkään yksityistä.

Tämä, vanhemmillani ei ole mitään ymmärrystä että tahdon pitää yksityisyyteni. Ovat tuttavilleen jopa juoruilleet minun sairauksistani, sitä en todellakaan siedä ja lopetin kertomasta heille miten sairauteni etenee ja millaisissa hoidoissa käyn. Tästä sain tietää kun minulle tuntematon iäkäs rouva tuli kaupassa surkuttelemaan ja valittamaan kovaa kohtaloani.

"Mikäs salaisuus se on?" on ollut ainut vastaus kun sanoin heille etten tahdo että koko kaupunki tietää yksityisasioitani, on minullakin oikeudet.

Jep! Nöyryyttävin taisi olla se kun äitini julisti pääsiäisenä koko suvulle ruokapöydässä, että minun kuukautiset alkoivat!

Isäni kertoi 12-vuotiaasta pojastaan ylpeänä sukulaisille, kuinka pojalla jo munakarvatkin kasvaa jossain juhlissa ollessamme. Hävetti.

Tuskin puhui. Ei hän ollut kiinnostunut lapsistaan, vain hänellä ja hänen kuulumisillaan oli väliä.

Yhä edelleen. Nykyään onneksi voin valita, mitä kerron edes äidille.

Vierailija kirjoitti:

Jep! Nöyryyttävin taisi olla se kun äitini julisti pääsiäisenä koko suvulle ruokapöydässä, että minun kuukautiset alkoivat!

Tätä olin tulossa sanomaan! Kuulin vahingossa, kun äitini kertoi perhetutulle, että kuukautiseni ovat alkaneet. Mitä hemmettiä tuo kellekään kuuluu?

Ei kertonut, oli hyvin hienotunteinen.

Siihen aikaan ei ollut sopivaa kerskailla lasten suorituksilla tai kehumalla ehdollistaa lasta olemaan riippuvainen vanhempien hyväksynnästä. Kasvatustyyli tähtäsi itseohjautuvuuteen ja sisäisen motivaation vahvistamiseen.

Olen todella kiitollinen äidilleni. Minusta tuli ns. menestyjä jos niin saa nykypäivänä sanoa.