Ex oli mulle ja lapsillemme liittomme aikana oikeasti kamala, nyt eron jälkeen

Kun etäisyyttä häneen ja yhteydenpito minimissä, olen alkanut epäilemään itseäni. Olen alkanut kyseenalastamaan näitä meillä sattuneita asioita. Tai en ehkä niitä sattuneita asioita, enkä sitä minkälainen oli minulle, isänä liittomme aikana. Vaan sitä, että olisi edelleen samanlainen. Olen alkanut ajatella, että ehkä hän nyt on muuttunut. Parempi, onnellisempi, tasasempi. Ehkä minä vaan olin hänelle niin täysin väärä, ja siksi elämämme oli aika karseeta. Siksi hän oli kireä myös lapsille. Nyt arki ei kuluta yhtä paljon, lapset eivät ole siinä jatkuvasti ja ennen kaikkea minä olen pois. On uusi täydellinen rakkaus, aikuisten välinen suhde ilman kasvatusvastuuta.

Tämä ajatukseni estää minua esimerkiksi tekemästä hänestä, tai lapsistamme huoli-ilmoitusta. Aiemman toiminnan perusteella siihen todella olisi aihetta. Tai ottamasta muuten yhteyttä viranomaisiin. Tai ottamasta asianajajaa selvittämään asioitamme.
Nyt tätä uutta isää on kestänyt pian kaksi kuukautta.
Tai no, osittain uutta, onhan tässä ollut jotain välillä. Lähinnä minua kohtaan. Mutta myös yhtä lasta.

Mutta, todella epäilen itseäni, huomaan että vähättelen kokemaani. Ihmiset joille asioista kerron reagoivat aivan toisin. Tämä hämmästyttää minua.