Elämäsi huonoin vuosi? Entä paras?
Huonoin vuosi oli 2014, avioero.
Paras vuosi oli 2018, sain lapsen.
Kommentit (14)
Huonoin vuosi on parhaillaan menossa. Vaikea avioero.
Parasta en nyt osaa sanoa.
Yksi pahimmista vuosista minulle oli 2004. Aloin muiden murheiden lisäksi silloin saada neurologisia oireita, joista päättelin että minulla on varmuudella MS-tauti.
Erikoisesti yksi parhaimmista vuosistani oli 2013, jolloin lopulta sain MS-diagnoosin. Sain sen todella rajun pahenemisvaiheen myötä. Olin tosi helpottunut ja iloinen, kun pahenemisvaiheen vammat alkoivat parantua nopeasti yksi toisensa jälkeen (olin luullut niiden jäävän pysyviksi). Tämän helpotuksen takia olin loppuvuoden keskimääräistä onnellisempi.
Myös uskoon tulemiseni ja heti sen jälkeinen aika, eli 2010-2011, oli yksi parhaistani.
Viime vuosi 2022 oli hyvä myös. Energisyyteni ja mielialani kohosivat selittämättömästi hieman.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Paras 2019, avioero huonosta miehestä.
Huonoin 2014 kun lapsi sairasti vakavasti. Siinä oli hirveä huoli lapsesta ja talous kaatui täysin.
Syntymävuoteni 1961,parasta vuotta ei ole tullutkaan
Paras vuosi 2021: sain lapsen.
Huonoin vuosi 2023: toinen lapseni kuoli juuri ennen syntymäänsä.
Huonoin oli viime vuosi, kun kuulin lapsen sairastavan parantumatonta syöpää. Parasta en osaa sanoa... Kaikki ne vuodet, jotka oon saanut viettää lasten kanssa. Niin ja vuosi 1999, kun tapasin mun elämäni rakkauden, jonka kanssa ollaan yli 20 vuoden jälkeen palattu yhteen.
Huonoin vuosi joko 2020,2021,2022 tai 2023. Näihin on mahtunut lapsen vakava sairaus, koronarajoitukset jotka tuhosivat yrityksen ja henkilökohtaisen talouden, oma burnout, oma vakava sairastuminen, toisen vanhempani vakava sairastuminen, pahimmat parisuhdeongelmat 20 vuoden liiton aikana, lapsen huumeongelman, ja vaikka mitä muuta. Parasta en enää muista, nämä kaikki viime vuosien haasteet saivat minut menettämään muistini ja ajattelukykyni. Aivot tuntuvat olevan yhtä mössöä ilman yhtään järkevää ajatusta.
Noin vuonna 2000 olin incelöitynyt opiskelija ja elämä hanurista. Vuosi 2019 oli hyvä, menin naimisiin.
Viime vuoden syksystä lähtien on ollut yksi huonoimmista ikinä. Ei juuri valopilkkuja ja edessä pelkkää pimeää.
Huonoin vuosi 2005, paras 1976. Kaipaan takaisin lapsuuteni huolettomiin vuosiin.
Huonoin 2005, parisuhde rakoili
Paras 2006, ostimme ihanan kodin
Esim. 1995: erehdyin menemään Mäkkäriin töihin, tutustumaan ex-vaimoon ja muutin Salpakankaalle. No, Mäkkäriin töihin ja alkoi mennä rahallisesti huonommin kuin työttömänä. Ex-vaimoon tutustuminen oli virhe, koska nainen oli hirveä kontrollifriikki, draamakuningatar ja omaan napaan tuijottava narsisti, joka oli tottunut saamaan tahtonsa läpi valittamalla ja vinkumalla. Luoja sitä draamaa, ja oli ihan pimeästä suvustakin koko likka. Myös Salpakankaalle muutto oli kanssa yksi viimeinen vikaliike. Vuosi 95 oli hyvä Leijonille ja lätkäkansalle, ei minulle.
2004. Kaikki meni pitkin vittua, mikä vaan suinkin pystyi menemään pitkin vittua. Alkoholismi ja katastrofi katastrofin perään. On ihme, että olen yhä elossa ja kävelen omin jaloin.
Elämäni huonoin vuosi tais olla koko 80-luvun loppu ja 90-luvun alku. Sekoilin parisuhteiden kanssa, ja tapasin vain kusipäisiä äijiä. Se oli kaikki masennusta siitä että tuli ero ekasta poikaystävästä. Onneksi se kaikki on takanapäin, enkä halua koskaan enää sellaista. Nyt on hyvin.