82-vuotias yritti ostaa kuulokkeet Gigantista Sen sijaan hänelle myytiin uusi liittymä ja satojen eurojen huolenpitopalvelu
Tuota samaa harrastaa Elisa.
Isäni meni ostamaan mokkulaa ja liittymää siihen. Hänelle valehtelivat etteivät myy niitä erikseen ilman että ostaa puhelimen samalla. Tuli sitten Nokia Lumian kanssa kotiin.
Äidille taas Elisalla möivät Doron kun lupasivat että se olisi ihan samanlainen kun entinen. Ei ollut eikä hän osannut sitä käyttää. Eivät suostuneet ottamaan sitä takaisin.
Kommentit (167)
82-vuotias asiakas osti maaliskuussa vastamelukuulokkeet Gigantista. Kassalla häneltä pyydettiin henkilöllisyystodistusta. Sen sijaan, että asiakas olisi maksanut kuulokkeet, hänelle alettiin tarjota halvempaa liittymää. Asiakkaan puhelinliittymä päivitettiin ja tabletin käyttämä liittymä purettiin. Asiakas olisi kuitenkin halunnut hoitaa liittymäasiat suoraan operaattoreiden kanssa eikä Gigantin välityksellä.
Liittymien jälkeen asiakkaalle yritettiin myydä huolenpitopalvelua. Huolenpitopalvelua tarjottiin asiakkaan tabletille, jonka liittymätiedot oli nähty henkilöllisyystodistuksen kautta. On kuitenkin huomioitava, että tabletia ei ollut ostettu Gigantista.
Gigantin huolenpitopalvelua on saatavilla kolmessa eri laajuudessa. Laajimmassa vaihtoehdossa sisältyy Microsoft 365 Family -ohjelmistot, tietoturvaohjelmisto, pilvipalvelut, tiedonsiirto vanhasta laitteesta uuteen sekä täydet tukipalvelut asiakkaalle. Suppein vaihtoehto puolestaan sisältää ainoastaan tiedonsiirron ja tukipalvelun.
Asiakas ilmaisi myyjälle useaan otteeseen, ettei halua sopimusta. Valitettavasti myyjä ei kuunnellut asiakasta, vaan päätti viedä sopimuksen loppuun. Myyjä kertoi, että sopimus olisi kolmivuotinen ja maksaisi yhteensä 356 euroa.
Antaisin myyjälle ylennyksen.
T. Henkilöstöpäällikkö.
Lopuksi myyjä ojensi sopimuksen asiakkaalle allekirjoitettavaksi. Asiakas allekirjoitti sopimuksen ja pääsi lopulta maksamaan vastamelukuulokkeet.
Asiakas on yrittänyt ottaa yhteyttä Giganttiin peruakseen huolenpitopalvelun. Gigantista vastattiin, ettei sopimusta voi peruuttaa.
Asiakas haluaa pysyä nimettömänä, jotta hänen asiointinsa Gigantin kanssa ei vaikeutuisi. Hänen henkilöllisyytensä on tiedossa toimituksen puolesta.
Onneksi ei sattunut minun tuttuni tai sukulaisen kohdalle, olisi myyjä saanut elämänsä myllyt.
Vierailija kirjoitti:
Mistä noi paskalafkat hommaa työntekijänsä? Onko niillä muuta kuolutusta kuin joku itc-asentajan perustutkinto?
Kauppakorkeakoulusta. Siellä varmasti jo ihan opetuksessa tulee vahvasti esiin, että pitää olla moraaliton ja mksimoida voitot jne.
Kilpailu- ja kuluttajavirasto (KKV) kiinnitti huomiota Gigantin huolenpitopalvelun myyntiin liittyviin epäkohtiin marraskuussa 2021.
"Silloin todettiin, ettei Gigantin toiminta ole yksiselitteisesti lainvastaista, mutta toiminnassa on useita ongelmia kuluttajan kannalta. Emme vaatineet toimenpiteitä Gigantilta, mutta kiinnitimme yrityksen huomiota näihin ongelmiin", kertoo Kilpailu- ja kuluttajaviraston erityisasiantuntija Saija Kivimäki.
KKV:n vuoden 2021 huomautuksessa todetaan erityisesti iäkkäiden kuluttajien saaneen puutteellista, epäselvää tai virheellistä tietoa huolenpitopalvelun sisällöstä. Huomautuksessa mainitaan myös, että myyntitilanteet ovat koettu painostavina ja myyntiä on jatkettu, vaikka asiakas on selvästi ilmoittanut, ettei halua huolenpitopalvelua. KKV huomautti myös siitä, että palautusoikeuden ehdot tulisi kertoa selkeästi ennen sopimuksen tekemistä.
KKV on saanut viimeisen puolen vuoden aikana noin viisi ilmoitusta, jotka liittyvät Gigantin huolenpitopalveluun. Tämä on huomattavasti vähemmän kuin kolme vuotta sitten.
Kivimäki neuvoo, että jos myyntitilanne koetaan asiattomaksi, ensisijaisesti kannattaa lähettää reklamaatio myyjälle. Reklamaatiossa tulee selvittää, mitä tapahtui ja millaisia vaatimuksia asiakkaalla on. Jos myyjän kanssa ei päästä yhteisymmärrykseen tilanteesta, asiakas voi ottaa yhteyttä kuluttajaneuvontaan.
"Kuluttajaneuvonnassa selvitetään sitten, mitä myyntitilanteessa on tapahtunut ja onko asiakkaan ymmärtämättömyyttä väärinkäytetty tai onko painostettu ostotilanteeseen."
Gigantin kaupallisten palvelujen myyntipäällikkö Jani Nordqvist pahoittelee tapahtunutta ja kertoo, että tilanteeseen suhtaudutaan vakavasti.
"Jos asiakas tuntee tulleensa huijatuksi, olemme epäonnistuneet myyntitilanteessa. Toivomme, että asiakas ottaisi meihin yhteyttä, jotta voimme korjata tilanteen yhdessä", kommentoi Gigantin kaupallisten palvelujen myyntipäällikkö Jani Nordqvist.
Isäni (+80-V.) meni valittamaan, että kännyn puhelut toimii huonosti.
Hän tuli liikkeestä pois uuden 24-kk määräaikaisen laajakaistasopimuksen kanssa, johon sisältyi langaton reititin. Sillä 4G netin kautta yhteyden ottamalla alkaa puhelut luistaa!
Ha! Muistan kun menin Giganttiin ostamaan yhtä tiettyä tuotetta. Sitä ei ollut hyllyssä, niin pyysin työntekijää hakemaan sen varastosta. Tämön jälkeen työntekijä saattoi minut näyttöpäätteelle, jossa työntekijä aloitti ihan ihmeellisen pakkomyynnin minulle, en enää edes muista mitä kaikkea se tyrkytti. Sanoin monta kertaa, että tulin hakemaan vain tätä enkä osta yhtään mitään muuta, johon työntekijä sanoi että heidän on pakko tyrkyttää näitä asiakkaille ja jatkoi sitä tyrkyttämistä. Lopulta kun olin sanonut sata kertaa ei kaikkeen, pääsin kassalle. Vieläkin ärsyttää niin paljon, että olin maksava asiakas ja jouduin jonkun pakkofeissauksen kohteeksi silti. Sen jälkeen en ole Gigantissa käynyt enkä ylläty että tuo myyntistrategia aiheuttaa hämminkiä vanhuksille! Inhottaa kun kaikissa kauppapaikoissa ohjeistetaan työntekijät tuputtamaan lisämyyntiä asiakkaille, se on molemmille osapuolille lopulta tympeää.
Ostin viime viikolla Gigantista muutaman kympin sähkövatkaimen ja minulle yritettiin laitteen arvoon nähden ihan ylihintaista hajoamisturvaa ja tosiaan myös vielä tuota kännykkäliittymää. En ikinä mene enää Giganttiin, sellaista tuputusta harrastavat. Ärsyttää.
Prismassakin myydään vastamelukuulokkeita. Tuolta kannattaa mielummin ostaa. Mitään ei tyrkytetä, mutta toisaalta mitään apua tai palveluakaan ei ole tarjolla, joten pitää tietää mitä on ostamassa.
Aina ne Gigantissa tarjoaa näitä huolenpitosoppareita. En ikinä ota. Kotivakuutus korvaa isommat ja muut menee omaan piikkiin. Tuollaiset sopparit tulevat lopulta todella kalliiksi. On myös tykytetty liittymiä ynm.
Myyjillä on henkilökohtaiset provikat ja ne pistetään pakkomyymään ihmisille kaikkea mahdollista. Vanhukset on helppo kohde. Rikosilmoitus näistä pitäisi tehdä.
Vanhoja ihmisiä petkutetaan. Suomiko rehellinen ja rehti maa? Nuoret jui pit siellä myymässä joka marketin edustallakin jotain - ihan tyrkyttämällä ja pakottamalla. Puhun niille heti vain saksaa ja niiden on pakko lopettaa kun eivät ymmärrä sanaakaan, yrittävät rallienglannilla jolloin repeän nauruun. Yäk tuommoista meininkiä. Iäkkään on paras ottaa joku nuorempi ihminen mukaan mennessään ostamaan jotain teknillisiä laitteita. Näin teen minä. N73
Vierailija kirjoitti:
Ostin viime viikolla Gigantista muutaman kympin sähkövatkaimen ja minulle yritettiin laitteen arvoon nähden ihan ylihintaista hajoamisturvaa ja tosiaan myös vielä tuota kännykkäliittymää. En ikinä mene enää Giganttiin, sellaista tuputusta harrastavat. Ärsyttää.
Niitä hajoamissuojavakuutuksia ei tod kannata ottaa!
Always be closing. Kauppa se on joka kannattaa.
Vierailija kirjoitti:
Ostin viime viikolla Gigantista muutaman kympin sähkövatkaimen ja minulle yritettiin laitteen arvoon nähden ihan ylihintaista hajoamisturvaa ja tosiaan myös vielä tuota kännykkäliittymää. En ikinä mene enää Giganttiin, sellaista tuputusta harrastavat. Ärsyttää.
Kannattaa sanoa, että edellinen määräaikainen sopimus on vielä voimassa, eikä sitä voi irtisanoa kesken sopimuskauden. Näin olen itse sanonut ja se on jopa ollut totta.
Mä jätin ostokseni kassalle kun ei voinut edes sauvasekoitinta ostaa ilman että näyttää henkkarit. Muka takuuta varten mutta kummasti kaikki muut liikkeet antaa sen takuun myös ilman henkkareita.
Vierailija kirjoitti:
Antaisin myyjälle ylennyksen.
T. Henkilöstöpäällikkö.
Hyvä kello kauas kuuluu, huono paljon kauemmaksi.,..
Mistä noi paskalafkat hommaa työntekijänsä? Onko niillä muuta kuolutusta kuin joku itc-asentajan perustutkinto?