Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Tuntuu että olen ihan turhasta vihainen ystävälleni.. mutta silti ottaa päähän
22.09.2010 |
Ja oikeastaan sanan vihainen on täysin väärä, pettynyt on lähempänä oikeaa fiilista.
Ollaan oltu ku paita ja peppu viimiset viitisen vuotta... (eikä olla ees vanhoja, alle kaksvitosia) ollaan kestetty ilot ja surut vaikka pahimmillaan ollaan asuttu 300 km päässä toisistamme, aina on pidetty päivittäin yhteyttä mesen tai fb:n kautta tai vähintään soiteltu/tekstailtu.. ja ihan oikeesti päivittäin!! Olin hänen tukenaan kun hän sai esikoisensa, olin hänen tukenaan kun erosi lapsen isästä, löysi uuden, erosi taas, harrasti todella outoja yhden illan juttuja...
Nyt hänellä on ollut mies elämässään jo pitemmän aikaan, ehkä n. 1 ja puoli vuotta. Ystäväni on muuttunut tosi paljon tän miehen myötä, peruu mun kanssa sopimiaan tapaamisia koska tää mies saikin yllättäen vapaapäivän ja pitää sit olla kotona... tai ei edes pidä vaan tosiaan on mielummin miehen kanssa kuin minun kanssani.
Sitten tuli muutto reilu kuukausi sitten toiselle paikkakunnalle, vain n. 15 km päähän, mutta KAIKKI yhteydenpito katkesi tyystin. Ei enää jokailtaisia mesekeskusteluja, aina jos puhuttiin puhelimessa se olin MINÄ joka soitti ja puhelu päättyi ennenkuin ehti alkaakaan kun lapsi huutaa taustalla ja sovitaan et soitellaan vähän myöhemmin-.. ja turha toivoakaan että mulle soitettais.
Mesessä joskus törmätään vaihdetaan kuulumiset ja sitten jo pitääkin painua yöpuulle kun ystäväni sai monen monen vuoden jälkeen töitä.
Kai mä sit vaan olen ihan hiton kateellinen hänen perhe-elämästään kun itse asun keskustassa yksin, mulla on suhde mieheen joka pettäny mua, en saa ehkä ikinä lapsia ja ystäviä nolla jos ei työkavereita lasketa mukaan.
Mietiskelen vain tässä että onkohan tää ohimenevää vai kannattaisko luopua tästä kys. ystävästä kun ei enää energiakaan riitä siihen et yritän järkätä sitä että voitais nähdä tai edes vaihtaa kuulumisia kauemmin kuin 2 min.. Ja ohimenevällä tarkoitan sitä että kai se uutuudenviehätys siitä ah-niin-ihanasta-perhe-elämästä joskus hiipuu? :D
Ku jotenkin en osaa edes ikävöidä häntä enää ku tuntuu et siitä on niin kauan ku mä oon kuullu mitä sen elämään kuuluu, saati hänen poikansa, minun kummipoikani elämään.
Jotenki äärimmäisen turhauttavaa... :(
Kommentit (3)
tilanne about 5 vuotta sitten. Tosin toisinpäin, eli mä löysin elämäni miehen, muutettiin tosi nopeasti yhteen ja mentiin kihloihinkin suht nopealla aikataululla kun esikko ilmoitti tulostaan. MISSÄÄN VAIHEESSA en unohtanut ystävääni, pidin häneen yhteyttä säännöllisesti, puhuin myös muistakin kuin paskavaipoista ja elämäni onnesta.
Kun olin hänen vuoronsa löytää onni, hän teki samalla tavalla kuin sinun ystäväsi, oli niin onnesta sekaisin että unohti ystävänsä, kaikki ne joita hänellä oli. ja kuinkas kävikään... erosivat vähän reilu puoli vuotta sitten... ja kyllä on taas ystävyys ja olkapää "kelvannut" kun yh:n arki hänen mukaan on yhtä helvettiä.
joten ymmärrän ap sua täysin, en mäkään jaksanut olla pomppupallo jota käytetään silloin kun tarvitaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on oikeastaan yksi tosi hyvä ystävä. Hänen kanssaan juttelen kyllä melkein päivittäin aina jossain välissä puhelimessa. Ja minä kyllä soitan hänelle. Mutta ei mulla ole oikeasti aikaa ja mahdollisuutta puhua aina kun hän ehkä tahtoisi tai nähdä milloin vain. Ja saatan joutua katkaisemaan äkkiä jos lapsi itkee. Saatan myös olla niin väsynyt, etten jossain välissä päiviin pidäkään yhteyttä.
Ei häntäkään sen puoleen kiinnosta nyt niin paljon minun vaippa-arkeni eikä käy meillä kylässä. Ei se mitään, tässä kohtaa ystävyyttä on hiljaisempaa, eiköhän se taas siitä sitten piristy. Elämää on toivottavasti jäljellä vaikka kuinka, ni ehditään sitä sitten myöhemminkin ystäväni kanssa enemmän tapaamaan.
Alue: Aihe vapaa
yhteyksiä katkaise, mitä sä sillä voittaisit? Pidä yhteyttä edelleen, mutta harvemmin ja vaihtakaa kuulumiset edes joskus. Ehkä tosiaan tuo on ohimenevää ja jossain vaiheessa taas voitte olla lähemmin yhdessä. Nyt ystävälläsi on elämänvaihe, jossa joskus käy noin, ystävät jäävät vähemmälle huomiolle. Ei perheellisellä mitenkään ole aikaa joka ilta istuskella koneella chattailemassa tai pölöttämässä puhelimeen. Sinunkin pitää se nyt vaan hyväksyä, ja lopettaa ystävässä roikkuminen, mutta silti voitte yhteyksissä olla.
Jos ei teillä ole mitään erimielisyyksiä ja riitoja, vaan yhteydenpito on vaan vähäistä, niin ei se ole syy katkaista ystävyyssuhdetta kokonaan.