Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Natisenko turhasta?

Vierailija
03.05.2023 |

Olen seurustellut mieheni kanssa vuoden. Emme asu yhdessä, mutta mies on luonani paljon. Mies osti uuden asunnon joka valmistuu toukokuussa ja hän pääsee muuttamaan siihen. Hän halusi säästää ja irtisanoi oman asuntonsa helmikuussa niin että muutti väliaikaisesti luokseni maalis- ja huhtikuuksi.
Minulla on jonkun verran parempi palkka kuin miehellä, joka ei hänkään ole mitenkään pienituloinen. Minulla on myös itseni lisäksi lasta elätettävänä sekä hyvin stressaava työ (miehellä ei suurempia vastuita omassa työssään).
Tuntuu että nämä kaksi kuukautta ovat olleet aivan käsittämättömän rankkoja: Mies on elänyt täysin minun hoidokkina. Hän ei ole osallistunut mihinkään yhteisiin kuluihin, ei ole ostanut edes ruokaa. Ei siivonnut kertaakaan, ei pessyt pyykkejä tai tehnyt ruokaa. Minun ruokakustannukseni ovat melkein tuplaantuneet, mies kun syö yksin enemmän kuin minä ja lapset yhteensä. Ennen kun tein ruoan, siitä riitti minulle ja lapsille pariksi päiväksi- nyt vaikka tekisin millaisen satsin, mies vetää kaiken napaansa. Usein jos ruokaa jää yksi annos, kysyy voiko ottaa sen evääksi (ei tule edes mieleen että mitäpä jos MINÄ haluan ottaa sen evääksi töihin). Jos käymme ulkona syömässä, mies ei tarjoudu koskaan maksamaan minun ruokaani, (mitä nyt itse ainakin tekisin jos asuisin ilmaiseksi toisen luona). Se että pyykkään ja siivoan miehen jäljiltä kotona tuntuu oikeasti aika uuvuttavalta, kun toinen ei koskaan tarjoudu auttamaan tai kysy mitä voisi tehdä. Päin vastoin, mies on napissut kuinka meidän ulkovarastossa on liikaa tavaraa eikä hän mahdu kunnolla säilyttämään pyöräänsä siellä tyyliin "koska siivoat varaston"- Tähän olen vastannut että hän voi aivan hyvin itse siivota sen kuten hän voisi myös kotonakin auttaa (ei ole tapahtunut). Siivouspäivinä joista olen hyvissä ajoin miehelle ilmoittanut, hän on todennut että pysyy silloin sitten poissa. Kaiken huippu oli nyt se että mies pahoitti mielensä kun en pitänyt yhtä päivää tällä viikolla vapaata töistä auttaakseni häntä muutossa. Minulla on todella kova kiire töissä enkä meinaa ehtiä töitä + kotihommia hoitaa ja nyt sitten pitäisi vielä ottaa vapaata ja auttaa häntä muutossa.

Nämä tuntuu varmaan pieniltä jutuilta, mutta olen tällä hetkellä jopa miettinyt eroa. Mies käyttää mielestäni minua hyväkseen ja käyttäytyy käsittämättömän itsekeskeisesti ja moukkamaisesti. Napisenko siis aivan turhasta vai olenko oikeassa?

Kommentit (68)

Vierailija
1/68 |
03.05.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

No urpåhan toi äijä on, ei kahta sanaa, ei muuta kuin luiskaan vaan koko tyyppi.

Vierailija
2/68 |
03.05.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ja sinä sitten tyydyit tilanteeseen puhumatta asiasta mitään.

Olisit voinut tuoda asian esille, osoittaa hänelle miten sinulta menee ruokaan yms. huomattavasti enemmän rahaa kuin ennen ja ylipäätään ilmoittaa, ettei kämppäsi ole mikään täysihoitola. 

Hän hyväksikäytti tilannetta, koska annoit sen tapahtua. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/68 |
03.05.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Käytännön asioista pitää sopia etukäteen, ja olet kyllä sinäkin aika hömppä, kun et pyydä mieheltä ruokarahaa, jonka hänen pitäisi kyllä tajuta antaa pyytämättäkin. Mutta, hyvä ettet ottanut sitä vapaata muuton takia, en minäkään olisi.

Vierailija
4/68 |
03.05.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Siis te ette keskustelleet noista asioista ennen kuin hän muutti luoksesi? Etkä vieläkään saa suutasi auki?

Vierailija
5/68 |
03.05.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

heivaa mäkeen mieslapsi, kyllä aikuisen ihmisen pitäisi jo tajuta osallistua asuinkämppänsä kotitöihin ja talouden hoitoon ilman että siitä pitää erikseen sanoa ja jankata. tuskin meininki tästä muuttuu.

Vierailija
6/68 |
03.05.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ja sinä sitten tyydyit tilanteeseen puhumatta asiasta mitään.

Olisit voinut tuoda asian esille, osoittaa hänelle miten sinulta menee ruokaan yms. huomattavasti enemmän rahaa kuin ennen ja ylipäätään ilmoittaa, ettei kämppäsi ole mikään täysihoitola. 

Hän hyväksikäytti tilannetta, koska annoit sen tapahtua. 

Siis tämähän on täysin totta. Minä oletin (tyhmänä) että on itsestäänselvyys että jos meillä asutaan, tietenkin kuluihin osallistutaan ja sitten kun tajusin jonkun ajan päästä että näin ei miehen mielestä ole, olin jo sen verran v*ttuuntunut että en jaksanut asiasta enää sanoa vaan ajattelin että katsotaanpa meinaako se tosissaan elää mun siivellä kaksi kuukautta. Ja itseasiassa hyvä että tämä tapahtui koska nyt tajuan millainen mies on. Ja olemme siis molemmat yli 40-v emmekä mitään nuoria enää. Luulisi tuon ikäisellä miehellä olevan jo tajua asioista vaan ei. Tiedän että on typerää olettaa asioita, mutta jos toinen on näin moukka eikä oikeasti ymmärrä itse asioita, mistä kaikesta hänen kanssaan sitten saisikin jatkossa vääntää. Onneksi tämä täyshoitola leikki päättyy tällä viikolla ja niin taitaa päättyä koko parisuhdekin.

AP

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/68 |
03.05.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mies on röyhkeä ja sinä nössö. Nyt lasket miehen syömiset, sähkön ja veden ja kerrot lukemat ja annat tilinumerosi. Ei se ole tyhmä, joka pyytää vaan se, joka antaa.

Vierailija
8/68 |
03.05.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

En jaksa tai koe tarvetta lukea tätä pidemmälle: "Mies on elänyt täysin minun hoidokkina. Hän ei ole osallistunut mihinkään yhteisiin kuluihin, ei ole ostanut edes ruokaa. Ei siivonnut kertaakaan, ei pessyt pyykkejä tai tehnyt ruokaa."

Tuo on jo sellainen, että mitä helvettiä? Aivan sama paljon mies tienaa verrattuna sinuun tai millaiset vastuut on töissä, mutta ei kukaan aikuinen ihminen toimi noin. Siis ainakaan kukaan, joka arvostaa pisaraakaan sitä ihmistä jonka luona punkkailee.

Jos tarina on ylipäätään totta, niin et natise turhasta vaan ihmettelen miten tuollaisia on edes olemassa ja miksi kerrot siitä tänne? 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/68 |
03.05.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja sinä sitten tyydyit tilanteeseen puhumatta asiasta mitään.

Olisit voinut tuoda asian esille, osoittaa hänelle miten sinulta menee ruokaan yms. huomattavasti enemmän rahaa kuin ennen ja ylipäätään ilmoittaa, ettei kämppäsi ole mikään täysihoitola. 

Hän hyväksikäytti tilannetta, koska annoit sen tapahtua. 

Siis tämähän on täysin totta. Minä oletin (tyhmänä) että on itsestäänselvyys että jos meillä asutaan, tietenkin kuluihin osallistutaan ja sitten kun tajusin jonkun ajan päästä että näin ei miehen mielestä ole, olin jo sen verran v*ttuuntunut että en jaksanut asiasta enää sanoa vaan ajattelin että katsotaanpa meinaako se tosissaan elää mun siivellä kaksi kuukautta. Ja itseasiassa hyvä että tämä tapahtui koska nyt tajuan millainen mies on. Ja olemme siis molemmat yli 40-v emmekä mitään nuoria enää. Luulisi tuon ikäisellä miehellä olevan jo tajua asioista vaan ei. Tiedän että on typerää olettaa asioita, mutta jos toinen on näin moukka eikä oikeasti ymmärrä itse asioita, mistä kaikesta hänen kanssaan sitten saisikin jatkossa vääntää. Onneksi tämä täyshoitola leikki päättyy tällä viikolla ja niin taitaa päättyä koko parisuhdekin.

AP

Ota oppirahana. Muistat loppuelämän ajan miten ei pidä toimia. Miehestä on nyt hyvä päästä eroon, onneksi ette muuttaneet yhteen vaan oli vain väliaikainen ratkaisu. Vältit luodin pintaraapaisulla.

Vierailija
10/68 |
03.05.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

En jaksa tai koe tarvetta lukea tätä pidemmälle: "Mies on elänyt täysin minun hoidokkina. Hän ei ole osallistunut mihinkään yhteisiin kuluihin, ei ole ostanut edes ruokaa. Ei siivonnut kertaakaan, ei pessyt pyykkejä tai tehnyt ruokaa."

Tuo on jo sellainen, että mitä helvettiä? Aivan sama paljon mies tienaa verrattuna sinuun tai millaiset vastuut on töissä, mutta ei kukaan aikuinen ihminen toimi noin. Siis ainakaan kukaan, joka arvostaa pisaraakaan sitä ihmistä jonka luona punkkailee.

Jos tarina on ylipäätään totta, niin et natise turhasta vaan ihmettelen miten tuollaisia on edes olemassa ja miksi kerrot siitä tänne? 

Minulla on takanani vaikea parisuhde lasteni isään (olemme siis eronneet vuosia sitten jo) ja ero hänestä sai minut ajattelemaan että vaadinko parisuhteessa liikaa jne. Olen sitten vakuutellut tässä nykyisessä suhteessa itselleni ettei täydellistä ihmistä tai parisuhdetta ole ja kaikissa suhteissa on omat haasteensa ja en minäkään täydellinen ole. Oikeastaan vasta nyt mittani on oikeasti tullut täyteen ja silmät avautuneet sen suhteen että ehkä olen nyt antanut kävellä ylitseni tässä suhteessa ja olla hyväksikäytettävä. Ja nyt kun valituksen makuun päästiin, minua ärsyttää suunnattomasti ettei koko vuoden yhdessäolon aikana mies ole ostanut minulle kertaakaan kukkia, synttärilahjaa, ei itseasiassa yhtään mitään, pienintäkään huomionosoitusta siitä että hän arvostaa minua. 

AP

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/68 |

Olen vähän samoilla linjoilla tämän kanssa. Ihmettelen että tuollaisia miehiä on. Aivan moukka. Ja ihan ok että kirjoitit sen tänne, koska kun luet tuon oman aloituksesi, voit toimia sen pohjalta niinkuin sinulle jatkossa on parasta, enkä usko että mies kuuluu enään sinun jatkoon.

Vierailija
12/68 |
03.05.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ap, olet hyväksikäytetty hölmö, oma vikasi kun et heivannut ukkoa pihalle.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/68 |
03.05.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ap, kiitos kun jaoit kokemuksesi.

Parempaa jatkoa sinulle ja lapsillesi.

Vierailija
14/68 |
03.05.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En jaksa tai koe tarvetta lukea tätä pidemmälle: "Mies on elänyt täysin minun hoidokkina. Hän ei ole osallistunut mihinkään yhteisiin kuluihin, ei ole ostanut edes ruokaa. Ei siivonnut kertaakaan, ei pessyt pyykkejä tai tehnyt ruokaa."

Tuo on jo sellainen, että mitä helvettiä? Aivan sama paljon mies tienaa verrattuna sinuun tai millaiset vastuut on töissä, mutta ei kukaan aikuinen ihminen toimi noin. Siis ainakaan kukaan, joka arvostaa pisaraakaan sitä ihmistä jonka luona punkkailee.

Jos tarina on ylipäätään totta, niin et natise turhasta vaan ihmettelen miten tuollaisia on edes olemassa ja miksi kerrot siitä tänne? 

Minulla on takanani vaikea parisuhde lasteni isään (olemme siis eronneet vuosia sitten jo) ja ero hänestä sai minut ajattelemaan että vaadinko parisuhteessa liikaa jne. Olen sitten vakuutellut tässä nykyisessä suhteessa itselleni ettei täydellistä ihmistä tai parisuhdetta ole ja kaikissa suhteissa on omat haasteensa ja en minäkään täydellinen ole. Oikeastaan vasta nyt mittani on oikeasti tullut täyteen ja silmät avautuneet sen suhteen että ehkä olen nyt antanut kävellä ylitseni tässä suhteessa ja olla hyväksikäytettävä. Ja nyt kun valituksen makuun päästiin, minua ärsyttää suunnattomasti ettei koko vuoden yhdessäolon aikana mies ole ostanut minulle kertaakaan kukkia, synttärilahjaa, ei itseasiassa yhtään mitään, pienintäkään huomionosoitusta siitä että hän arvostaa minua. 

AP

Ikävä sanoa, mutta hän ei ole huomioinut sinua kukkasin tai lahjoin tai muutenkaan, koska hän EI arvosta sinua mitenkään. Hän hyötyy sinusta kaikin tavoin. 

Unohdat tuollaisen ukon, mutta mielestäni hänelle pitäisi kertoa selkeä syy. Jospa ottaisi opikseen tulevaisuudessa. Ukko olisi tietenkin tarvinnut myös opetuksen, mutta olisiko järjestettävissä mitenkään, että menisit lapsinesi (vaikka jonkun tekosyyn nojalla=remontti asunnossa tms.) hänen luokseen lokkeilemaan edes viikoksi pariksi. Eläisit lapsinesi herroiksi, jättäisit tietenkin kotityöt tekemättä ja pitäisit kukkaronnyörit kiinni tuon ajan. Olisi ihan oikein tuollaiselle. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/68 |
03.05.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En jaksa tai koe tarvetta lukea tätä pidemmälle: "Mies on elänyt täysin minun hoidokkina. Hän ei ole osallistunut mihinkään yhteisiin kuluihin, ei ole ostanut edes ruokaa. Ei siivonnut kertaakaan, ei pessyt pyykkejä tai tehnyt ruokaa."

Tuo on jo sellainen, että mitä helvettiä? Aivan sama paljon mies tienaa verrattuna sinuun tai millaiset vastuut on töissä, mutta ei kukaan aikuinen ihminen toimi noin. Siis ainakaan kukaan, joka arvostaa pisaraakaan sitä ihmistä jonka luona punkkailee.

Jos tarina on ylipäätään totta, niin et natise turhasta vaan ihmettelen miten tuollaisia on edes olemassa ja miksi kerrot siitä tänne? 

Olen vähän samoilla linjoilla tämän kanssa. Ihmettelen että tuollaisia miehiä on. Aivan moukka. Ja ihan ok että kirjoitit sen tänne, koska kun luet tuon oman aloituksesi, voit toimia sen pohjalta niinkuin sinulle jatkossa on parasta, enkä usko että mies kuuluu enään sinun jatkoon.

Siis jep! Kyllä nämä teidän kommentit ja vastaukset ovat toimineet erinomaisina silmienavaajina. Olen luonteeltani vaan tosi kiltti ja sellainen että tyhmänä ajattelen että jotkut asiat jotka minulle on itsestäänselviä (kuten että toisen hoidokiksi ja elätiksi en ikinä alkaisi, en koskaan kehtaisi elää kenenkään toisen rahoilla vaan jos olisin nyt miehen asemasssa, ilman muuta hoitaisin oman osuuteni ihan pyytämättäkin), ovat sitä myös miehelle. En voi muuta sanoa kuin että olen ollut aivan idiootti enkä takuulla tällaiseen enää suostu jatkossa. 

AP

Vierailija
16/68 |
03.05.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Siis mistä näitä moukkia sikiää?? Mies on röyhkeyden lisäksi vielä mitä ilmeisimmin pihi ja tyhmä, kun ei tajua että jossain vaiheessa sinullakin ap tulee mitta täyteen. Vai kuvitteleeko hän olevansa jotenkin niin uskomattoman ihana mies että passaat häntä ihan vain siitä ilosta? Ja aivan kuten ap sanoo itsekin, jos minä olisin miehen housuissa, varmistaisin että ainakin tarjoudun ostamaan ruokaa, tekemään sitä tai saati tarjoaisin aina kun ollaan ulkona syömässä. Tuo sinun ukkosi ap on kyllä aivan käsittämättömän moukka!!!

Vierailija
17/68 |
03.05.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kai nyt aiot pyytää rahat kuitenkin ettet ihan tyhmä ole?

Vierailija
18/68 |
03.05.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kai nyt aiot pyytää rahat kuitenkin ettet ihan tyhmä ole?

Tiedätkö, mietin asiaa ja ajattelin että nyt kun mies tällä viikolla meiltä sitten pois muuttaa, aion olla vaan tyytyväinen siihen ja kärsiä nyt mahdolliset taloudelliset tappiot. Kyse on kuitenkin enemmän siitä että olen nyt vaaan tyytyväinen että miehen todellinen luonne paljastui ja mitään tulevaisuuden yhteenmuuttosuunnitelmia on turha tämän miehen kanssa tehdä. Enemmän kuin se että olen nyt miehen elämän kustantanut parin kk ajan, minua ärsyttää se että mies ei itse oma-aloitteisesti missään vaiheessa ottanut puheeksi tai tarjonnut minkäänlaista korvausta taikka ollut omatoimisesti halukas kantamaan kortensa kekoon saman katon alla kun asuttiin. Siis sen sijaan että mies joskus olisi tämän parin kk aikana kiittänyt siitä että voi asua meillä, hän on lähinnä valittanut siitä että olen järjestänyt hänelle liian vähän vaatteille kaappitilaa, nuorin lapseni on riehunut ja käynyt miehen hermoille tai muuta harmitusta mitä mies on joutunut meillä (ilmaiseksi) asuessaan kestämään. 

AP

Vierailija
19/68 |
03.05.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kyllä natiset nyt turhaan, kun et asialle aio tehdä yhtään mitään. Miten et heti ensimmäisestä kauppakäynnistä mitään perinyt mieheltä? Käsittämätön olet kyllä.

Opettele puolustamaan itseäsi, älä ole lapanen.

Vierailija
20/68 |
03.05.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

No mut hei, eipä tarvitse seurustella enää toista vuotta tuollaisen kanssa. Onneksi tuli tässä kohtaa ilmi.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kolme seitsemän yhdeksän