paniikkihäiriöstä kärsivät

Mulla on kumilenksu ranteessa. Napauttelen sitä niin siitä tuleva kipu vie ajatukset pois paniikista.

Itselläni auttoi aikoinaan vaan pitkä ja intensiivinen terapia. Sen jälkeen olen ollut paniikeista vapaa.

En saanut. Asia ratkesi, kun paniikkihäiriö loppui.

Vierailija kirjoitti:

Mulla on kumilenksu ranteessa. Napauttelen sitä niin siitä tuleva kipu vie ajatukset pois paniikista.

Täytyypä kokeilla. Mutta kuinka tuohon sitten muut esim keskustelukumppani kiinnittää huomiota? Töissä usein keskusteluita asiakkaiden kanssa ja noissaki tilanteissa tuo ongelma ottaa mulla vallan.

Vierailija kirjoitti:

Itselläni auttoi aikoinaan vaan pitkä ja intensiivinen terapia. Sen jälkeen olen ollut paniikeista vapaa.

Kunpa pääsiski. Tavallaan tiedän mikä tuossa taustalla on (trauma) mutta en sitä pääse mihinkään avaamaan. Yrittänyt olen.

up

Parhaiten on auttanut terapian lisäksi se että TIEDÄN ahdistuksen olevan hyvin pitkälle omien katastrofiajatusten tuotos. Ei ole todellista hätää, mutta hädän kehitän päässäni ja alan stressata ja stressihormonitaso kasvaa ja hengitän pinnallisesti ja siinä vaiheessa alkaa jo huimata ja olla epätodellinen olo. Mutta kun TIEDÄN ja tiedostan että kaikki lähtee ajatuksesta ja siirtyy sen jälkeen kehoreaktioiksi, saan katkaistua alkavan ahdistuskohtauksen. Hengittelen rauhassa, maadotan itseni siihen hetkeen ja paikkaan missä olen ja etsin ympäriltäni aistikokemuksia: sinistä väriä, ääniä taustalla, hajuja, makujakin jos mahdollista, ja kosketan jotakin konkreettistä käsilläni. 

Näiden ja muutaman muun kikan opettelua olen tosin harjoittanut aika monta vuotta. Mutta vasta kun sain tietää mistä paniikkikohtauksessa on kyse ja kuinka se on vaaraton, aloin siedättämään itseäni ja uskomaan enemmän siihen että laukaisijana on väärät tulkinnat ja ajatusmallit, olen saanut asiaan korjausta. On se kuitenkin kestänyt kauan. 

Lue tai kuuntele youtubesta  "hyväksyvä havainnointi" ja "matkustajat bussisssa" noin niin kuin alkuun. Alat ymmärtää paniikin mekanismia vähitellen.

Löydä itsellesi eri tilanteisiin kannustavaa puhetta ja hyväksy tunteesi! Älä jää niihin vellomaan tai märehtimään. Tiedät, että tunteita tulee ja menee. Suuri osa tunteista on tiedostamattomia, keho-mielemme vain reagoi niihin.

Ajattele tietyissä tilanteissa tunteet pilviksi. Näin tehdessäsi voit nähdä ja kuvitella pääsi yläpuolelle erilaisia pilviä. On poutapilviä, sadepilviä ja myrskypilviä. Yhdistä tähän ajatuksen: tunteita tulee ja tunteita menee. Mikään ei ole pysyvää. Kun tuuli mielikuvissa puhaltaa, niin myrsky taittuu, pilvet kaikkoavat ja tilalle tulee auringonpaiste.

Painan keskisormea ja peukaloa yhteen ja keskityn siihen. Otan jonkun pastillin ja mietin ,että se on rauhoittava. Tiedostan ,että pääsen tilanteesta pois halutessani ja siirrän tätä ajatusta siihen kunnes tilanne ohi. Kohtaan tilanteen ja pysyn siinä aina pitempään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla on kumilenksu ranteessa. Napauttelen sitä niin siitä tuleva kipu vie ajatukset pois paniikista.

Täytyypä kokeilla. Mutta kuinka tuohon sitten muut esim keskustelukumppani kiinnittää huomiota? Töissä usein keskusteluita asiakkaiden kanssa ja noissaki tilanteissa tuo ongelma ottaa mulla vallan.

Mun auttoi vain lääkkeet, ei terapia yhtään.

Vierailija kirjoitti:

Parhaiten on auttanut terapian lisäksi se että TIEDÄN ahdistuksen olevan hyvin pitkälle omien katastrofiajatusten tuotos. Ei ole todellista hätää, mutta hädän kehitän päässäni ja alan stressata ja stressihormonitaso kasvaa ja hengitän pinnallisesti ja siinä vaiheessa alkaa jo huimata ja olla epätodellinen olo. Mutta kun TIEDÄN ja tiedostan että kaikki lähtee ajatuksesta ja siirtyy sen jälkeen kehoreaktioiksi, saan katkaistua alkavan ahdistuskohtauksen. Hengittelen rauhassa, maadotan itseni siihen hetkeen ja paikkaan missä olen ja etsin ympäriltäni aistikokemuksia: sinistä väriä, ääniä taustalla, hajuja, makujakin jos mahdollista, ja kosketan jotakin konkreettistä käsilläni. 

Näiden ja muutaman muun kikan opettelua olen tosin harjoittanut aika monta vuotta. Mutta vasta kun sain tietää mistä paniikkikohtauksessa on kyse ja kuinka se on vaaraton, aloin siedättämään itseäni ja uskomaan enemmän siihen että laukaisijana on väärät tulkinnat ja ajatusmallit, olen saanut asiaan korjausta. On se kuitenkin kestänyt kauan. 

Lue tai kuuntele youtubesta  "hyväksyvä havainnointi" ja "matkustajat bussisssa" noin niin kuin alkuun. Alat ymmärtää paniikin mekanismia vähitellen.

Tämä sama minulla. Nykyisin tulee enää harvoin kohtauksia mutta psyykkaan itseni rauhoittumaan. Monesti auttaa se, että myönnän jollekin lähellä olevalle, että minulle taitaa olla tulossa paniikkikohtaus. Siihen paniikkitunteeseen ei saa jäädä ajelehtimaan vaan ottaa tilanne omiin käsiinsä. 

Vierailija kirjoitti:

Itselläni auttoi aikoinaan vaan pitkä ja intensiivinen terapia. Sen jälkeen olen ollut paniikeista vapaa.

Kertoisitko mistä paniikki oli tullut sinuun?

Vierailija kirjoitti:

Painan keskisormea ja peukaloa yhteen ja keskityn siihen. Otan jonkun pastillin ja mietin ,että se on rauhoittava. Tiedostan ,että pääsen tilanteesta pois halutessani ja siirrän tätä ajatusta siihen kunnes tilanne ohi. Kohtaan tilanteen ja pysyn siinä aina pitempään.

Sepäs kun on tilanteita joista ei pääse pois aiheuttamatta hämminkiä. Lisää vain ahdistuksen määrää ja voimistaa oireilua.

Vierailija kirjoitti:

Mulla on kumilenksu ranteessa. Napauttelen sitä niin siitä tuleva kipu vie ajatukset pois paniikista.

Kipu? Ei kukaan normaali ihminen koe kipua kumilenksusta. Sun kaltaisille heikoille se voi siltä tuntua, mutta aidosti sairaille kumilenkki ei tuota mitään reaktiota.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Parhaiten on auttanut terapian lisäksi se että TIEDÄN ahdistuksen olevan hyvin pitkälle omien katastrofiajatusten tuotos. Ei ole todellista hätää, mutta hädän kehitän päässäni ja alan stressata ja stressihormonitaso kasvaa ja hengitän pinnallisesti ja siinä vaiheessa alkaa jo huimata ja olla epätodellinen olo. Mutta kun TIEDÄN ja tiedostan että kaikki lähtee ajatuksesta ja siirtyy sen jälkeen kehoreaktioiksi, saan katkaistua alkavan ahdistuskohtauksen. Hengittelen rauhassa, maadotan itseni siihen hetkeen ja paikkaan missä olen ja etsin ympäriltäni aistikokemuksia: sinistä väriä, ääniä taustalla, hajuja, makujakin jos mahdollista, ja kosketan jotakin konkreettistä käsilläni. 

Näiden ja muutaman muun kikan opettelua olen tosin harjoittanut aika monta vuotta. Mutta vasta kun sain tietää mistä paniikkikohtauksessa on kyse ja kuinka se on vaaraton, aloin siedättämään itseäni ja uskomaan enemmän siihen että laukaisijana on väärät tulkinnat ja ajatusmallit, olen saanut asiaan korjausta. On se kuitenkin kestänyt kauan. 

Lue tai kuuntele youtubesta  "hyväksyvä havainnointi" ja "matkustajat bussisssa" noin niin kuin alkuun. Alat ymmärtää paniikin mekanismia vähitellen.

Tämä sama minulla. Nykyisin tulee enää harvoin kohtauksia mutta psyykkaan itseni rauhoittumaan. Monesti auttaa se, että myönnän jollekin lähellä olevalle, että minulle taitaa olla tulossa paniikkikohtaus. Siihen paniikkitunteeseen ei saa jäädä ajelehtimaan vaan ottaa tilanne omiin käsiinsä. 

Jaa että kuka tahansa tuntematon on niin luotettava, että ansaitsee kuulla sun olevan heikossa hapessa juuri nyt? Et selvästi ole kokenut elämässäsi aidosti pelottavia asioita, kun tuosta noin vaan sinisilmäisesti avaat suusi heti, kun siltä tuntuu.

Rauhoittavilla helpottaa varmasti. Muu on sitten sattumaa. Pari vuosikymmentä paniikkia takana ja kyllä siinä ajassa on jo oppinut, että mihinkään ei voi luottaa. Alitajuntaa ei hallita, joten on puhdasta sattumaa jos oma ajjatelu auttaa.

Uskoon tulo ja rukoileminen ja kas kummaa paniikkihäiriöt katosivat.

Mulle ei auttanut rauhoittavat eikä beetasalpaajat, mutta Seronil auttoi.

Beetasalpaajat auttoi minulla ja otti sen pahimman terän pois. Mulla on myös Opamox tarvittaessa.

Lisäksi tietoisuus siitä, että se kaaos on vain oman pään sisällä. Tosin tätä joutuu itselle hokemaan jatkuvasti...

Käytän myös erilaisia tekniikoita "maadoittamiseen". Saatan pistää pastillin tai purkan suuhun ja keskittyä siihen. Miltä se maistuu? Miltä se tuntuu suussa? Kääntelen pastillia kielellä 4 kertaa vasempaan, sitten 4 kertaa oikeaan... Pureskelen purkkaa 5 purausta oikealla puolella, 5 vasemmalla jne.

Asioiden laskeminen myös auttaa. Kuinka monta ihmistä tilassa on? Mitä sinisia asioita näen? Entä vihreitä?

Valitsen myös istumapaikan joko oven tai ikkunan vierestä, niin tiedän joko rauhoittuvani ikkunan ääressä tai pääsen ovesta nopeasti ulos, jos kohtaus tulee.

En mitenkään, sillon on vaan pakko päästä pois siitä tilanteesta ja lähdenkin. Näitä on käynyt esim. kaupan (pitkässä) kassajonossa ja töissä kokouksessa. Hirveitä tilanteita ja kammoan noita tilanteita nykyään aina. Mikään lääkitys ei ole poistanut paniikkioireita.