Auttakaa :-( Lapsi alkanut "irvistellä" (pakkoliikkeitäkö?)

varmaankin ns. tic-liikkeitä, jotka sinäsä vaarattomia ja yleensä menevät iän myötä pois. siskoni pojalla 7 v oli mm. kurkun selvittelyä ja käsien haistelua, meni ohi. älä huoli, hermosto kehittyy.

No, ei ole moni muukaan, vaikka ne ovat todella yleisiä...



Eli siis jopa 20% lapsista, eli joka viidennellä lapsella, esiintyy jossain kehitysvaiheessa puolitahattomia liikkeitä ja "pakko-oireita", joita kutsutaan tic-liikkeiksi. Ne ovat pahimmillaan tosi häiritseviä, mutta täysin vaarattomia, ja aikanaan ohi meneviä. Liittyvät lapsilla aivojen kehitykseen.



Eniten näitä oireita esiintyy leikki-ikäisillä (n. 4-11-vuotialla lapsilla) ja pojilla jostain syystä vielä enemmän kuin tytöillä. Oireet menevät yleensä viimeistään alaluokkien aikana ohi. Joillain oireita on vain lyhyt, huomaamaton kausi joskus, toisilla voi tulla kausittain pidempäänkin.

Ticit voivat olla mitä vaan liikkeen tai äännähdyksen toistoa; nykimistä, käsien heiluttelua, silmän nikkausta, rykimistä, hymähtelyä, jonkun sanan toistoa jne.



Lapselle nimenomaan EI SAISI huomauttaa näistä oireista, sillä se lisää paineita oireita kohtaan, ja itse asiassa lisää oireilua. Oireet eroavat neurologisesta pakkoliikkeestä siinä, että ne ovat osittain tahdonalaisia. Lapsi saattaa siis esim. (puolitietoisesti) hillitä niitä vaikkapa kavereiden seurassa, mutta sitten kotona/turvallisessa ympäristössä/väsyneenä/tv:tä katsellessa tms. ne "räjähtävät käsiin", eli tulevat esiin tosi voimakkaina.



Tourette ja asperger-lapsilla (pari oireyhtymää, joihin pakkoliikkeitä voi liittyä) on aina muitakin oireita. Ottaen huomioon lapsesi iän, ja sen, että hän ilmeisesti muuten on ihan "normaali", uskon, että kyseessä ovat nämä hyvin yleiset tic-liikkeet. Harrastaako lapsi jotain liikuntalajia? Pystyykö hän keskittymään pitkään jonkin tekemiseen (esim. palapeli) ja riittääkö siihen motoriikka. Jos näin on, ei kyse varmaan ole pakkoliikkeistä, sillä ne tulevat täysin kontrolloimatta, vaikka kesken palapelin palan laittamisen niin, että pala lentää seinään...



Ole ihan rauhassa, ja anna poikasi irvistellä. Onhan se joskus vähän häiritsevää, mutta ihan luonnollista. Voit myös keskustella asiasta vaikka neuvolalääkärin kanssa, jos se sinua huolettaa.



Terv: yksi, jonka poika ticseili ikävuosien 4-7 välillä, mutta ei nyt enää pariin vuoteen

Tosi ärsyttävää, mutta kait se menee ohi. Muistan itsellänikin olleen lapsena tic-oireita.

varmaankin ns. tic-liikkeitä, jotka sinäsä vaarattomia ja yleensä menevät iän myötä pois. siskoni pojalla 7 v oli mm. kurkun selvittelyä ja käsien haistelua, meni ohi. älä huoli, hermosto kehittyy.

joskus iltaisin röhimistä oli ihan vähä väliä.



Käytin lapsen lääkärilläkin, joka tutki kurkun ja totesi ettei mitään sairautta ole. Sen jälkeen neuvo oli, että meidän ei pitäisi kiinnittää siihen mitään huomiota jolloin ne luultavasti jäisivät itsekseen pois.



Röhiminen kesti n 4kk jonka jälkeen jäivät pois.

Meillä vastaavanlaista, samanikäinen poikakin. Tosin poikamme "tikkailu"jatkunut jo pidempään, on luonteeltaan aaltoilevaa. Saattaa olla pidempiä kausia ilman liiempiä oireita ja sitten taas jakso, jolloin huomattavan runsastakin.Meillä ticit ovat sekä vokaalisia että motorisia: on rykinöitä ja ynähtelyä ja sitten noita kasvojen nykimisiä ja irvistyksiä. Toiset lapset eivät vielä toistaiseksi ole kiinnittäneet asiaan huomiota, mutta aikuisilta toisinaan tulee kommenttejakin:(Tutkimuksissa olemme jo käyneet ja  nevielä jatkuvatkin

... teksti karkasi turhan aikaisin...



Eli meillä tutkimukset jatkuvat, mutta tuossa jo nro 3 ehtikin sanoa sen, mitä aioin kertoa. Ja yleisiä ticit tosiaan ovat, varsinkin poikalapsilla. Tiettyä perinnöllistä alttiuttakin siihen tutkijoiden mukaan saattaa liittyä.



Anna siis lapsen tikkailla rauhassa, kieltäminen ja rajoittaminen usein vain pahentavat tilannetta. Me olemme jo jotenkin oppineet elämään asian kanssa, eikä se meissä vanhemmissa aiheuta enää samanlaista pelkoa ja ahdistusta kuin aiemmin.

Tuli ihan kyyneleet silmiin kun mietin miten rakas tuo poika on ja kuinka toista haluaisi suojella kaikelta pahalta. Pelottaa miten poika reagoi jos toiset alkavat huomautella asiasta :-(



Toivotaan että kyseessä on tosiaan ohi menevä kausi. Poika on minusta muuten ihan "normaali" ja joissain asioissa paljonkin taitavampi kuin ikäisensä keskimäärin (puhe, lukeminen, laskeminen, ne palapelit..). Toisaalta olen huomannut, että empatiakyky ei ole kyllä mikään vahva puoli ja muutenkin poika on tosi äkkipikainen ja hermostuu helposti jos kaikki ei mene niin kuin hän on suunnitellut. En sitten tiedä onko persoonallisuuskysymys, ikään liittyvää vai voiko viitata johonkin autistiseen oireiluun (AS tai TS?).



Poika on päiväkodissa ja viihtyy siellä hyvin. Hänellä on paljon kavereita, joita tavataan myös päiväkotiajan ulkopuolella. Leikkii mukavasti pikkusiskonsa (3v.) kanssa mutta kiusaa myös aika paljon...



Kuinka kauan tilannetta voi vaan seurata? Jos tutkimukset tuntuvat aiheellisilta, mihin tahoon ottaisin ensimmäisenä yhteyttä? Neuvolaan?

pojalla juuri tuon ikäisenä, 5-vuoden molemmin puolin. Eräänlaista (kummallista) rykimisen tapaista ääntelyä, silmien siristelyä, pään nytkäyttelyä, mutta ne ovat jääneet kaikki pois (poika täyttää syksyllä 7v). Tarhassa eivät kaverit (tietääkseni) onneksi kiinnittäneet asiaan huomiota, taitavat pienet lapset olla niin touhuissaan, etteivät kiinnitä sellaiseen huomiota..



Poikamme on kiltti, tunnollinen, lahjakkaan oloinen lapsi. Rutiinit ovat tärkeitä, ja niistä poikkeamista hänen on vaikea sietää; olen toisinaan epäillyt AS:ia, mutta tutkimuksia ei ole tehty. Neuvollassa oli puhe, että jonkinlainen "lievä" AS voi olla, mutta niin lievä, ettei kuntoutuksesta olisi juurikaan hyötyä, joten diagnoosia ei kannata lähteä muuten vain "hakemaan".

me seurasimme tilannetta pari kolmekin kuukautta, jonka aikana "pakko-oire" jäi yleensä pois (usein tosin vaihtui johonkin toiseen..). Neuvolassa tai lääkärissä taisi olla kerran puheena, mutta ei katsottu tarpeelliseksi tehdä tutkimuksia, koska ovat niin tyypillisiä tuon ikäisille (etenkin pojille).

...siitä kyllä puhuttiin hänen kanssaan ja tsemppasimme sen loppumista ja se väheni kunnes loppui. Kesti muutaman kuukauden. Mäkin ajattelin, että lapset joka tapauksessa huomauttavat siitä hänelle.



http://anuradha.vuodatus.net

Eli lahjakas ja vilkas, sosiaalinen, mutta kuitenkin impulsiivinen ja välillä kiusaakin muita...Meille sekä neuvolalääkäri, että ekalla luokalla koululääkäri sanoi, että oireet ovat hyvin tyypillisiä tämän ikäisille, ja etenkin vilkkaille pojille. Se on kai tavallaan tapakin purkaa "energiaa" ja paineita. Meillä ticsejä on tullut jo parin vuoden ajan (eskarivuosi ja eka luokka), välillä todella rajuina ja välillä taas on ollut viikkoja ilman mitään oireita. Nyt viime kevään jälkeen ticsejä ei ole enää ollut, joten ovat saattaneet nyt mennä kokonaan ohi; katsellaan, mitä koulun alku tuo tullessaan...



Mutta siis kertomasi perusteella en tosiaan olisi mitenkään huolissani. Enkä lahtisi saman tien viemään lasta mihinkään tutkimuksiin. Sekin saattaa rasittaa lasta, kiinnittää hänen huomionsa oireisiin (ja tehdä niistä oireista jotenkin "kiellettyjä" ja "epänormaaleita"), ja näin vain pahentaa oireilua. Katsele nyt ainakin puoli vuotta, ja keskustele asiasta seuraavan kerran neuvolassa.



Ja lohdutukseksi voin sanoa, ettei meidän pojalla ainakaan kukaan toinen lapsi ole koskaan kiinnittänyt oireisiin huomiota tai ainakaan kiusannut, vaikka se minullakin iso huoli oli. Ensinnäkin, kuten ylempänäkin sanottiin, lapsi osittain kontrolloikin oireita. Yleensä niitä esiintyy vähemmän julkisesti, tai kavereiden kanssa. Itsekin olen tarkkaillut poikaani, ja huomannut, että rajujen oireiden kausinakin oireilua on paljon vähemmän, jos ollenkaan, kun lapsi touhuaa kavereiden kanssa. Lisäksi jos lapsi on muuten sosiaalinen ja hänellä on kaveripiirissä vankka asema (ei siis muuten kiusatuksi tulemaan taipuvainen), eivät toiset lapset herkästi ala härnätä. Ja eivät lapset muutenkaan kiinnitä tällaisiin juttuihin niin huomiota. Heille asiat ovat paljon luonnollisempia kuin meille aikuisille. Kerran, kun pojallani oli sellainen hartioiden nostelun kausi, eräs kaveri kysyi, miksi teet tuollaista. Ja poika vaan totesi ykskantaan, että "se tuntuu kivalta. Tää on vaan tällainen tapa". Kaveri totesi, että aha, ja leikki jatkui.

Luulisin, että vasta vähän isommilla lapsilla tuollaiset poikkeavuudet johtavat herkemmin kiusaamiseen...



Ota nyt ihan rauhassa, ja anna lapsen kokea tämäkin kehitysvaihe. Älä nyt ainakaan tee siitä jotain tuomittavaa tai "omituista" lapsen itsensä silmissä. Huolestua kannattaa vasta, jos oireita tulee vuosia, ne pahenevat ja niihin alkaa yhdistyä muita selkeitä oireyhtymiin kuuluvia oireita. Nykyään ylidiagnosoidaan helposti lapsia. Ei vilkas, ja joskus kuritonkin lapsi heti ole lokeroitavissa Adhd:ksi tai vastaavaksi.

Kyllä täältä apuakin näköjään joskus saa :-)

Pakkoliikkeitä tai ei, poikasi on sinulle rakas ja hieno sellaisenaan! Tiedän, että välillä tuntuu pelottavalta se, miten toiset lapset asiaan suhtautuvat ja tuleeko lapsi kenties kiusatuksi yms. Alle kouluikäiset tosin harvemmin kummastelevat kyseisiä oireita, usein eivät huomaa mitään kummallista! Ja useimmiten ticeillähän on tapana iän karttuessa jäädä pois tai ainakin vaimentua...



Olen sitä mieltä, että tutkimukset ovat paikallaan silloin, kun oireet ovat kovin häiritseviä ja/tai niihin liittyy muita oireita, kuten käytöshäiriöt. Meillä tutkimuksiin lähdettiin, kun tic-oireet kovasti lisääntyivät ja haluttin sulkea pois mm. epileptinen oireilu. Taustalla meidän pojalla on pieni syntymäpaino raskaudenkestoon nähden (SGA) ja se sinänsä voi altistaa monillekin neurologisille häiriöille. Mitään tutkimuksissa ei kuitenkaan ole ilmennyt. Syksymmällä käymme vielä seurannassa. Nyt tic- oireet ovat taas lähes poissa.



Poikamme on kovin herkkä, ja olen huomannut, että jotain aistiyliherkkyyksiäkin saattaisi olla, ne eivät kuitenkaan ole häiritsevää luokkaa. Kavereita hänellä on paljon ja on pidetty leikkikaveri porukoissa. Fiksukin on, lukee ja laskeekin jonkun verran. Hurmaava kaveri, mutta tämä nyt on tietty äidin puolueelinen mielipide :-) Ticeistä viis, rakas on aina rakas!



AP:lle ja muille tikkailijoiden vanhemmille mukavaa loppukesää!



Terveisin kahden ihanan ritarin äiti eli nro 5.

"Poika on minusta muuten ihan "normaali" ja joissain asioissa paljonkin taitavampi kuin ikäisensä keskimäärin (puhe, lukeminen, laskeminen, ne palapelit..). Toisaalta olen huomannut, että empatiakyky ei ole kyllä mikään vahva puoli ja muutenkin poika on tosi äkkipikainen ja hermostuu helposti jos kaikki ei mene niin kuin hän on suunnitellut."



Olisin voinut kirjoittaa tämän itse. Itsekin olen joskus epäillyt jotain diagnosoitavaa oireyhtymää, lähinnä tuon impulsiivisuuden takia ja siksi, että lapsi hermostuu herkästi, kun asiat eivät mene mielen mukaan ja on joskus ollut jopa aggressiivinen toisia kohtaan. (Lapsi ei ilkeyttään kiusaa, mutta joskus äkkipikaisuuksissaan on esim. nakannut lapiolla kaveria tai muuta vastaavaa "hallitsemattomassa" hermostuksen purkauksessaan)...Olen käynytkin lapsen kanssa neuvolapsykologin ja perheneuvolan psykiatrin puheilla, mutta mitään diagnosoitavaa ei lapsessa ole nähty. Lohduteltu vain, että lapset ovat erilaisia, ja annettu toki tukea ja vinkkejä arkeen ja kasvatukseen tällaisen lapsen kanssa. Siis vilkkaan ja impulsiivisen, joskus keskittymiskyvyttömän.



Nyt poika on 8,5-vuotias ja aloitti juuri tokan luokan. Pahimmat häröilyt ovat jääneet taakse (ikävuosien 4-7 välille) ja samoin ne tic-oireet. Meillä niitä tuli kausittain ja aalloittain, ja välillä paljonkin. Tuntuu, että ne tosiaan kuuluivat siihen kehitysvaiheeseen ja olivat osaltaan pojan tapa purkaa jännitteitä. Nyt niitä ei ole tullut vuoteen ja muutenkin lapsi tuntuu löytäneen kasvun myötä tasapainoa ja erilaisia tapoja purkaa energiaansa.



Harrastaako poikanne liikuntaa? Meille suositeltiin sellaisia liikuntalajeja, joissa yhdistyy vauhti ja keskittyminen, ja joissa lapsi voi oppia käsittelemään pettymyksen ja voiton tunteita joukossa. Futis ja tennis ovat osoittautuneet mieluisiksi ja hyödyllisiksi lajeiksi.



En olisi noista ticseistä huolissaan. Anna niiden tulla; niillä on tarkoituksensa. Tue ja kannusta lasta muuten suuntaamaan vilkkauttaan terveesti ja rakentavasti. Korosta aina sitä, ettei kaikkea voi osata tai kaikki mennä mielen mukaan, ja että se SAA HARMITTAA, mutta harmia ei saa purkaa toisiin. Osta lapselle vaikka lasten nyrkkeilysäkki, jota hän saa takoa aina kun tekee mieli purkaa paineita (me teimme näin, ja lapsi rakastaa säkkiään).



Nuo ticsit ovat tosiaan hyvinkin yleisiä, ja melkeinpä tuntuu, että tietyn tyyppisillä lapsilla vielä yleisempiä...

Eivät pienet lapset katso asiaa samalla tavalla "omituisena" kuin me aikuiset. Pienillä lapsilla nyt on niin monenlaisia tapoja ja omituisuuksia muutenkin...