Lue keskustelun säännöt.
Miksi jotkut vanhemmat huutavat jatkuvasti lapsilleen
10.07.2010 |
Tuttavapiirissä on parikin äitiä, jotka aina komentaessaan huutavat niin, että äänijänteet (ja vieressä olevien tärykalvot) paukkuvat.
Mikä idea tuossa on? Onko huutajan itsehillinnässä vikaa?
Meillä huutaminen on varattu todellisiin vaaratilanteisiin, muuten tiukkasävyinen puhuttelu riittää kyllä, ei siinä tarvitse 100 desibelin raivolla pauhata.
Kommentit (27)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Paljon tehokkaampaa kun pysäyttää lapsen, katsoo silmiin ja puhuu tiukasti.
Toisille riittää tiukka puhuttelu ja toisille vain karjaisu. Mun lapseni ovat kaikki erilaisia. On näitä puhetyyppejä ja kaksi ei kuule kuin 120 desibeliä.
En kyllä ymmärrä mitä tuollaiset vanhemmat tekevät tilanteessa, jossa lapsen pitää reagoida nopeasti, esim. jäämässä auton alle tms.
Johan tuohon huutamiseen turtuu, jos sitä saa kuulla joka päivä, jopa useita kertojakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja karjun silloin. Mutta en tajua sitä jatkuvaa huutamista ja nälvimistä.
Silloin kun pillastun, porukka seisoo kuin armeijassa rivissä ja nyökyttelee. Supattelevat keskenään, että äiti taitaa olla vähän väsynyt, ollaan kunnolla.
(Mitä yritän tietenkin kovasti hillitä, ei ole todellakaan mitenkään tavoiteltu teko).
Jos pitäisi sanoa jokin muu syy kuin että olen lyhytpinnainen ja huono äiti niin sitten parisuhde on paska. Olen henkisesti täysin loppu. Jos lapset tekevät jotain väärää hetkellä jona tahtoisin vain ryömiä sohvan taakse itkemään, on todella vaikea hillitä hermoja. Onnellisena en huuda lapsilleni. Mitä avuttomammaksi ja voimattomaksi tunnen itseni, sitä herkemmin huudan ja olen muutenkin kohtuuton (esim oletan lapselta enmmän kuin ikäiseltään pitäisi).
Tämä ei siis todellakaan ole mikään kasvatuskeino. Tiedän tekeväni väärin, yritän kovasti hillitä itseäni ja tunnen huonoia omatuntoa. Nyt on taas helpompaa kun olen tehnyt uuden "eroamiskalenterin", kun luotan että saan oman elämäni joskus sellaiseksi että jaksan sitä henkisesti, olen myös lapsille kärsivällisempi. Ja kun on lämmintä niin hermojen kiristyessä voi vain nostaa lapset vaunuihin, laittaa mp3 huutamaan korville, antaa lasten kitistä ja kävellä niin kauan että olo helpottuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
esim. jos lapsi vahingossa läikyttää tipan mehua vaatteilleen tms. Sellaisen tilanteen todistin tänään rannalla. Äiti huusi pää punaisena n. 2-3-vuotiaalle lapselleen, jolta vahingossa läikkyi pari pientä pisaraa. Todella älykäs kasvatusmetodi.
huih, onpas jyrkkiä äitejä.. Itseänikin ihmetyttää kuinka äidit kehtaavat huutaa lapsilleen esim kauppakeskuksissa, eivät osaa käyttäytyä kuten aikuisten pitäisi. Ja niin, miten käy oikeassa vaaratilateessa, kun huutoon lapsi on jo tottunut ja se menee ohi korvien, eikä osaa varoa? Useimmiten huutavat äitit sitten toteavatkin että "enkös minä sanonut, mitä et uskonut!!?!?" Kurjaa. Edelleenkin uskon että sellaisia lapsista tulee kun niitä kasvattaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En halua huutaa mutta kun pinna on kiree kun viulunkieli tuon kuopuksen kanssa, alkaa huutaminen helposti. Inhoan kun joku huutaa lapsille ja lapset inhoaa huutamista. Muistan huutamista omasta lapsuudesta ja en halua olla samanlainen vanhempi kuin omani olivat. Mutta näköjään olen samanlaiset hermot perinyt.. Yksi päivä "heräsin" kun yksi lapsistani sanoi että äiti miksi sä aina vaan huudat.. Yritän nykyisin puhua rauhallisesti ja olen huomannut että se tehoaa kuopukseen paremmin kuin huutaminen.
lasta kohtaan, kun sortuu huutamiseen. On aivan turha ihmetellä, miksi meidän piltit karjuu eikä hiljene ennenkuin kohotetaan ääntä. Syyn löytää kun katsoo peiliin. Jämäkkä pitää olla, mutta karjumisella ei saa mitään positiivista aikaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
17 vuotta äitiniä, kolme kertaa olen sinä aikana huutanut. Kerran meni hermot (ei lapsiin vaan itseen ja omaan osaamattomuuteen) ja kahdesti olen kutsunut kaukaa pellolta kotiin.
Lapsi tottelee puhetta, jos ei ole huutoa kuullut.
mene nyt jumankeuta eukko vihtomaan itteäsi jo!!!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minua itseäni komennettiin lapsena aina kovalla äänellä ja koin kauhean pelottavaksi sen kun äiti sitten komensi matalalla äänellä rauhallisesti puhumalla. Silloin tiesi aina, että oli tehnyt jotain erityisen typerää tai vaarallista.
Sama tapa komentaa on sitten jäänyt kyllä omienkin lapsien kanssa päälle ja kappas vain, lapsestani pahinta onkin, kun äiti ojentaa rauhallisesti.
Tapansa kullakin! Meillä toimii näin! :) Onneksi maailmaan mahtuu myös ääntä!
lasta kohtaan, kun sortuu huutamiseen. On aivan turha ihmetellä, miksi meidän piltit karjuu eikä hiljene ennenkuin kohotetaan ääntä. Syyn löytää kun katsoo peiliin. Jämäkkä pitää olla, mutta karjumisella ei saa mitään positiivista aikaan.
Tosin minulla ei ole koskaan ollutkaan mitään auktoriteettia. Mies suhtautuu itse minuun pilkallisesti ja osoittaa sen lapsillekin.
Esim tilanne: lapsi 1,5v oli katsonut lastenohjelmia jo tunnin ja sanoin rauhallisesti että nyt riittää televisiontuijotus, leikitään vaikka legoilla välillä. Lapsi alkoi kitisemään vastaan mutta minä suljin television ja kaivoin legot kaapista. Täysin tyynenä siis. Viereiseen huoneeseen mennessä kuulen isän kuiskaavan lapselle "ei äitiä tarvii totella, isi avaa kyllä television kun äiti menee ulos". Ja mies saattaa ihan pokkana sanoa lapselle (ilman että keidenkään välillä on ollut mitään kismaa) että "muista aina että isää täytyy totella, ei äitiä"... Tunnustan kyllä että olen sortunut kostamaan ja olen itsekin nykyisin ilkeä miehelle lasten ollessa paikalla. Saatan todeta tylysti etten jaksa kuunnella sen jauhamisia jos yrittää puhua töistään tai vastaavaa. Olen niin loukkaantunut sille että kaiken muun paksan lisäksi se mollaa minua lapsilleni ja kertoo heille ettei minua tarvitse totella, isi määrää äitiä.
Mutta ei tuo auktoriteetin puute oikeuta huutamaan. Eikä kyllä myöskään olemaan ilkeä miehelle lasten kuullen, lapsillehan tuo ilkeilyni eniten kostautuu.
11
Tai huudetaan toki tai korotetaan ääntä, mutta se tapahtuu harvoin ja harkitusti. Minä en senkään vertaa, mies saattaa ehkä kerran kuussa ärähtää kunnolla. Yleensä menee sitten lapsille heti jakeluun. On pyritty juuri siihen, että mitään hillitöntä meuhkaamista ei pidetä ja huutaminen on varattu vain erikoistilanteisiin, jotta tehoaa.
Kivat traumat lapselle jää aina vihaisesta vanhemmasta.. <3
Heillä on kasvattajuus hakusessa :/
ei nätisti sanominen näytä uppoavan. Vain karjumista ne kuulee ja tottelee.