Tuleeko perintövero milloin maksettavaksi?
Äiti kuoli viime keväänä ja perunkirjoitus oli heinäkuun lopussa. Isäni jäi asumaan heidän yhteiseen taloonsa ( heillä oli keskinäinen testamentti ). Olen perheen ainoa lapsi.
Eikä vielä ole tullut tietoa perintöveron määrästä. Toivon mukaan summa ei olisi kovin iso. Kun muutenkin elämä on itsellä taloudellisesti tiukkaa. Ja mitä sitten käy, jos ei veroa pysty maksamaan?
Kommentit (35)
Voi mennä yli vuosi perunkirjoituksesta ennen kuin maksut verosta tulee postissa.
No kai sinä perukirjan olet nähnyt? Siitähän pystyy laskemaan mitä itselle jää maksettavaa.
Koska nyt on ollut niin paljon Koronaan kuolleita, voi verottajalta mennä lähes vuosikin tarkastaa perukirja ja lähettää lasku perintöverosta.
Ensimmäinen eräpäivä on noin kolmen kuukauden kuluttua päätöksestä, toinen kaksi kuukautta ensimmäisen maksuerän jälkeen. Jos maksusi on myöhässä, Verohallinto lähettää enintään kolme maksukehotusta. Tämän jälkeen maksamaton perintövero siirtyy ulosottoon.
Pyydä panista lainaa, jos et saa muuten maksettua.
Perintövero laskurilla voi etukäteen saada summan selville. Löytyy netistä.
Ala jo säästämään summaa.
Se oli niin nopea homma koko perunkirjoitus. En minä tuollaisia asioita enää muista ja toki jonkun nivaskan sain mukaani, mutta se on nyt jossain hukanteillä muuton jäljiltä.
Vierailija kirjoitti:
Se oli niin nopea homma koko perunkirjoitus. En minä tuollaisia asioita enää muista ja toki jonkun nivaskan sain mukaani, mutta se on nyt jossain hukanteillä muuton jäljiltä.
Just. No, sitä saa mitä tilaa.
Kun on jo nyt muutenkin pienet tulot ( teen lyhennettyä työpäivää ) ja paljon menoja, niin en pysty säästämään rahaa.
Ja lainaa tuskin saan näin pienellä brutto-palkalla.
Niin kyllä kus....olen, kun maksu tulee maksettavaksi.
Toivottavasti ei mene perintään ja ulosottoon asti loppuviimein.
Mikä oli talon arvo perukirjassa? Onko siinä isälläsi tai äidilläsi merkitty muuta omaisuutta tai velkoja? Jos on, niin kuinka paljon yhteensä (äitisi ja isäsi erikseen)? Mikä on isäsi ikä? Näillä tiedoilla voin laskea perintöveron todennäköisen määrän.
Tässä elämässä on niin paljon kaikkea muistettavaa, ettei kerrassaan kaikkea ihminen voi ja pysty muistamaan.
Kun äitini kuoli kolme vuotta sitten niin silloin ainakin luki luki verottajan sivuilla keskimääräinen käsittelyaika. Silloin se oli n. puoli vuotta ja se piti kyllä paikkansa, puolen vuoden päästä perunkirjoituksen toimittamisesta tuli päätös OmaVeroon.
Riippuu, oletko perukirjan mukaan perillinen vai isäsi testamentin perusteella. Verotuspäätös tulee vain (oletetulle) perilliselle.
Perunkirjoituksesta noin puoli vuotta meni kun tuli maksulappu.
En muista enää talon arvoa.
Ei ole velkoja tai muuta omaisuutta.
Se kirjoitti:
Kaksi vuotta eräpäivästä menee vasta perintään ja alle 2000€ on verotonta
Annat väärää tietoa. Se summa on 20 000e.
Perintövero määrätään vuoden kuouessa perunkirjan jättämisestä. Sen eräpäivät ovat vuoden kuluessa määräämisestä (eka puolen vuoden ja toinen vuoden).
Perintöveron suuruutta on tosi helppo arvioida verottajan sivujen perusteella: https://www.vero.fi/henkiloasiakkaat/omaisuus/perinto/perintoverolaskur…
Siihen voi siis etukäteen valmistautuw.
Jollei veroa maksa, se tietenkin menee ulosottoon.
Vähän yli vuosi perunkirjoituksesta taisi meillä mennä, että tuli tieto omaveroon. Veron olisi pystynyt maksamaan kahdessa osassa, mutta me maksettiin kaikki pois kerralla. Jos ei pysty maksamaan, niin voi hakea lisää maksuaikaa.
oletpa melkoisen tyhmä et siis tiedä mikä oli perinnön arvo ja verotus arvo isäsi hyvässä lykyssä on pistänyt kaiken menemään. VOIN SANOA TYHMYYTESI MAKSAA.. MENETKÖ KELAAN VALITTAMAAN toisaalta kuin noin idiooootttii ottt tuskin sait perintöäkään
Jos isäsi peri kaiken testamentilla, niin eihän sinulle mitään veroa tule.
Kai sinulla on sentään jokin käsitys talon arvosta. Mitä samanlaiset talot samalla paikkakunnalla suunnilleen maksavat?
Kaksi vuotta eräpäivästä menee vasta perintään ja alle 2000€ on verotonta
Elämää kannattaa elää eikä valittaa joka asiasta