Sinä ei-niin-kaunis-ihminen ulkoisesti

Aina helpottaa kun näkee julkisuudessa, työpaikalla tms. kauniin, mutta sisäisesti ruman, itsekkään ja kulutushysteriaan takertuneen ihmisen. Kauneuden vaaliminen on heille ikään kuin mielenterveysongelma. He ovat koukussa omaan ulkonäköönsä ja peilaavat kaikki asiat oman ulkonäkönsä kautta. Sillä lailla muistaa olla kiitollinen, että itsellä ei mene koko elämä itsensä palvomiseen ja siihen odotukseen, että muilla olisi velvollisuus palvoa itseä.

Nuorempana ulkonäkö masensi paljonkin. Nyt keski-ikäisenäkin se masentaa hiukan, mutta ehkä enempi ikään liittyvät muutokset harmittavat, kuin ne aikaisemmin murhetta aiheuttaneet varsinaiset ulkonäön puutteet. Hiukan lohdutusta tuo se, että moni niistä tutuista, jotka olivat nuorena sieltä asteikon paremmasta päästä, ovat napanneet melkoisesti kiloja, eivätkä vuodet ole olleet heille armollisia. Itse olen onnistunut pysymään normaalipainon rajoissa ja tietyllä tapaa nuorekkaana, vaikken kaunis ole edelleenkään. Tuntuu siltä, että ikääntyminen vähän tasoittaa eroja.