Maksaako Kela lapsen juna- tai lentomatkat Hgistä toisen vanhemman luokse Lappiin?
Lapsella on oikeus tavata toista vanhempaansa kahdesti kuussa. Toinen vanhempi muutti avioeron jälkeen kotiseudulleen Lappiin. Meillä ei ole rahoja tuollaisiin matkoihin.
Kommentit (26)
Joudut ajamaan itse hänet sinne autollasi pieniä pikku reittejä ja sitten takaisin kotiin yöksi.
Mutta 0/5, kuulostaa vähä provolta :)
🍪 Ota keksi!
Ei maksa. Luultavasti muuttanut vanhempi maksaa, mikäli hän haluaa lasta tavata. Kaikkein kalleimmaksi tulee ratkaista asia oikeudessa.
Jos saa toimeentulotukea niin kyllä voi maksaa, riippuu mitä teillä lukee sopimuksessa. Matkoihin saa yleensä puolet toimeentulotuesta (oletus on että vanhemmat maksavat puoliksi).
Kela voi myöntää lapsen kanssa eri taloudessa asuvalle vanhemmalle tapaamispäiviltä lapsen ruokarahaa sekä tukea matkakustannuksiin. Kela voi myöntää lapsen kanssa asuvalla vanhemmalle tai lapsen kanssa asuvalla huoltajalle tukea matkakustannuksiin siltä osin, kun lapsi tapaa eri taloudessa asuvaa vanhempaansa.
Jotta Kela voi myöntää tukea tapaamiskustannuksiin, tarvitaan aina kunnan toimielimen tai hyvinvointialueen vahvistama sopimus tai tuomioistuimen päätös lapsen tapaamisoikeudesta. Vanhempien keskinäinen sopiminen ei ole riittävä. Kela
Vierailija kirjoitti:
Ei maksa. Luultavasti muuttanut vanhempi maksaa, mikäli hän haluaa lasta tavata. Kaikkein kalleimmaksi tulee ratkaista asia oikeudessa.
Lähivanhempi maksaa menomatkan, etävanhempi paluumatkan. Näin se menee lain mukaan.
Se, joka muuttaa pois lapsen luota maksaa myös matkat. Jos tästä ei synny sopua ja vanhemmat jaksavat tapella tämmöisestäkin asiasta, niin sitten kulut puoliksi tai lapsi sellaiseen perheeseen, jossa hän on toivottu ja hänet pystytään elättämään.
Nää on näitä "lapsella on oikeus sitä ja tätä..." ja sit huudetaan maksajaa ...
"Lapsella on oikeus ehjään perheeseen..." kukas on sitten maksaja?
Lapsella on oikeus täyspäisiin vanhempiin...
Miksi haluaisi edes tavata lasta, kun muutti satojen kilometrien päähän? Järjestäkööt tapaamiset.
Vierailija kirjoitti:
Kela voi myöntää lapsen kanssa eri taloudessa asuvalle vanhemmalle tapaamispäiviltä lapsen ruokarahaa sekä tukea matkakustannuksiin. Kela voi myöntää lapsen kanssa asuvalla vanhemmalle tai lapsen kanssa asuvalla huoltajalle tukea matkakustannuksiin siltä osin, kun lapsi tapaa eri taloudessa asuvaa vanhempaansa.
Jotta Kela voi myöntää tukea tapaamiskustannuksiin, tarvitaan aina kunnan toimielimen tai hyvinvointialueen vahvistama sopimus tai tuomioistuimen päätös lapsen tapaamisoikeudesta. Vanhempien keskinäinen sopiminen ei ole riittävä. Kela
Ni hyvä! Niin vähän ajateltiinkin. Meillä on lastenvalvojan vahvistama sopimus huollosta ja tapaamisoikeudesta. Siinä on sovittu tapaaminen etävanhemman luona kaksi kertaa kuussa ja jotain lomia ja juhlapyhiä. Eli ei muuta kuin hakemaan Kelasta maksusitoomusta lentolippuihin pääsiäiseksi : )
Ap
Olisi älytöntä , jos maksaisi. Hyvänen aika, veroja pitää käyttää järkevämmin.
Ei se kela maksa lentolippuja saattaa auttaa sinua bussi tai junalippujen hinnassa.
Ap joudut nyt pakkamaan lapsesi junaan :)
Taisi nyt päästä märkä pieru miksi söinkin mämmiä jonka mies jätti
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kela voi myöntää lapsen kanssa eri taloudessa asuvalle vanhemmalle tapaamispäiviltä lapsen ruokarahaa sekä tukea matkakustannuksiin. Kela voi myöntää lapsen kanssa asuvalla vanhemmalle tai lapsen kanssa asuvalla huoltajalle tukea matkakustannuksiin siltä osin, kun lapsi tapaa eri taloudessa asuvaa vanhempaansa.
Jotta Kela voi myöntää tukea tapaamiskustannuksiin, tarvitaan aina kunnan toimielimen tai hyvinvointialueen vahvistama sopimus tai tuomioistuimen päätös lapsen tapaamisoikeudesta. Vanhempien keskinäinen sopiminen ei ole riittävä. Kela
Ni hyvä! Niin vähän ajateltiinkin. Meillä on lastenvalvojan vahvistama sopimus huollosta ja tapaamisoikeudesta. Siinä on sovittu tapaaminen etävanhemman luona kaksi kertaa kuussa ja jotain lomia ja juhlapyhiä. Eli ei muuta kuin hakemaan Kelasta maksusitoomusta lentolippuihin pääsiäiseksi : )
Ap
Jos Kela jotakin korvaa, se korvaa halvimman mukaan. Eli osta onnibussin liput, niin on jotakin toivoa.
Lapsella on oikeus tavata vanhempaansa, sinä täytät velvollisuutesi, kun sanot että täältä saa tulla hakemaan lapsen ja tähän aikaan pitää tuoda takaisin. Se, miten ex tämän järjestää on hänen oma asiansa.
Eiku apn lapset matkustaa vaan lentokoneella! Ei millää bussilla tai junalla!
Vierailija kirjoitti:
Ei maksa. Luultavasti muuttanut vanhempi maksaa, mikäli hän haluaa lasta tavata. Kaikkein kalleimmaksi tulee ratkaista asia oikeudessa.
Etävanhempi on toimeentulotuella. Eli Kelasta ja sossusta saa elatuksen. Ja minä olen sairaspäivärahalla plus tt-tuki.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kela voi myöntää lapsen kanssa eri taloudessa asuvalle vanhemmalle tapaamispäiviltä lapsen ruokarahaa sekä tukea matkakustannuksiin. Kela voi myöntää lapsen kanssa asuvalla vanhemmalle tai lapsen kanssa asuvalla huoltajalle tukea matkakustannuksiin siltä osin, kun lapsi tapaa eri taloudessa asuvaa vanhempaansa.
Jotta Kela voi myöntää tukea tapaamiskustannuksiin, tarvitaan aina kunnan toimielimen tai hyvinvointialueen vahvistama sopimus tai tuomioistuimen päätös lapsen tapaamisoikeudesta. Vanhempien keskinäinen sopiminen ei ole riittävä. Kela
Ni hyvä! Niin vähän ajateltiinkin. Meillä on lastenvalvojan vahvistama sopimus huollosta ja tapaamisoikeudesta. Siinä on sovittu tapaaminen etävanhemman luona kaksi kertaa kuussa ja jotain lomia ja juhlapyhiä. Eli ei muuta kuin hakemaan Kelasta maksusitoomusta lentolippuihin pääsiäiseksi : )
ApJos Kela jotakin korvaa, se korvaa halvimman mukaan. Eli osta onnibussin liput, niin on jotakin toivoa.
Ai 8-vuotias yksin Onnibussilla Hki-Lappi? Tuskin : D
Ap
Lapsella ihanat vanhemmat. Kateeksi käy.
Järkyttävän pitkä matka lapsen matkustaa kaksi kertaa kuussa jos päivän menee per suunta . Lomilla ymmärrän että matkustaa silloin .
No ei kai sentään?