Kuinka paljon jengirikollisuus, lasten ylipaino ja mielenterveyden ongelmat vähenisivät, jos jokaisella lapsella olisi harrastus?

Ei se yksinään ehkä vielä paljoa auttaisi, vaikka alkuhan se olisi sekin.

Olisihan se hyvä, jos arvostusta saisi ennemmin hyvällä koripallo- tai hiihtomenestyksellä kuin jengissä.

Ongelmien ennaltaehkäisyyn ei löydy usein rahaa.

Hoidetaan mieluummin lihavuutta tai mielenterveyden ongelmia kuin sen taustalla olevia asioita.

Kun puhutaan ongelmanuorista, niin ne ongelmat on paaaaljon syvemmällä kuin siinä, ettei ole voinut pelata tarpeeksi futista. Pelkästään se että saat sellaisen tapauksen kentälle hyvin vaikeaa, ellei mahdotonta. Ongelmat lähtee myös kotoa, eli pitäisi olla henkilökohtainen avustajakin.

Lapset ja nuoret ja heidän hyvinvointi on satsaus tulevaisuuteen.

Vpk:n lasten osastolle vaan, kehittävämpää ja kaiketi ilmaistakin verrattuna kaduilla norkoiluun ja häirikintiin.

Nythän on aika paljon ollut näitä ilmaisia harrastuksia ja harrastuksia, jotka on tuotu nimenomaan koululle, jotta ei tarvitse edes kuskata. Ongelma vaan ainakin täällä on, että niihin ei osallistuta. Ns. paremmat perheet selvästikin haluavat maksaa ja kuskata, jotta omat kullannuput eivät joudu roskasakin joukkoon. Yläkoulussa on valinnaisaineiden joukossa moponrassauskursseja, joilla halutaan luoda onnistumisen ja osaamisen kokemuksia heillekin, joita ei mikään teoreettinen kiinnosta. Ongelma on aika syvällä yhteiskunnassa. Yksi osa sitä on älytön korkeakoulutuskiima, jota nyt toitotetaan taas vaalipuheissa. Suuri osa nuorista voisi ihan motivoituneena opiskella käytännölliseen ammattiin, jossa pääsisi pian tienaamaan ja tulisi tunne, että on osa yhteiskuntaa ja voi hallita omaa elämäänsä. Ammattikoulutus on monin paikoin ajettu alas ja monella alalla työelämä on aivan hullua, eikä siellä jaksa. Puhun tässä kokemuksesta poikani takia, sillä hän opiskeli unelma-alaansa rekkakuskiksi, mutta työ vie terveyden ihan täysin ja on lopettanut alalla. On aloja, joiden työoloja pitäisi ehdottomasti parantaa edes jotakuinkin inhimillisiksi, mutta tämä ei kiinnosta ketään vaan pitää olla korkeakoulu mielellään in English ja muutakin korkealentoista pöhinää, jotta saa arvostusta. Ei tällaiseen yhteiskuntaan kuuluminen ja sopeutuminen kiinnosta monia lapsia ja nuoria ja niinpä se kunnioitus haetaan tyyliin jengipomona. Ennen tänne mahtui kunnialliseen työhön ja elämään ylipäänsä monenlaisilla taidoilla ja tiedoilla, nyt suuri osa joukosta pudotetaan pelistä pois jo varhaisessa vaiheessa. En vastusta mitään harrastuksia tms., mutta tuovatko nekään sitten riittävästi sitä tunnetta, että olen osa tätä yhteiskuntaa ja kulttuuria ja tulevaisuudessa on tarjolla jotain kiintoisaa? Tuntuu, että monesti yritetään vain sammutella tulipaloja, eikä tajuta, että yhteiskuntamme on ajamassa karille.