Voiko reuma aiheuttaa lapselle sen, ettei kävele?
Meillä on vajaa 2v taapero, joka ei ole vähään aikaan suostunut kävelemään. Ollaan menossa kyllä lääkärille, mutta pelottaa jo etukäteen kun on kokemusta vastaavasta. Ensimmäinen lapsemme (kuoli pari päivää sen jälkeen kun täytti 5v) lopetti kävelyn reilu 2v iässä ja tutkimuksissa selvisi, että hänellä on syöpä. Epäiltiin myös reumaa, koska sitä on ollut muillakin lapsilla meidän molempien suvuissa, mutta diagnoosi oli sitten se pahin vaihtoehto. Esikoinen jaksoi taistella syöpää vastaan noin pari vuotta, ensin noin vuoden, jonka jälkeen parani, mutta sitten syöpä uusiutui ja syöpä vei voiton.
Meillä on kaksi täysin tervettä lasta, mutta nuorin ei välttämättä ole ihan terve. Toivon, että nuorimmalla olisi "vain" reuma eikä syöpää kuten esikoisella.
Kommentit (4)
Jos nivelet on kovin kipeät, saattaa lapsi kieltäytyä kävelemästä.
Kaverin lapsi sai vesirokon jälkitautina nivelkipuja, joiden vuoksi kieltäytyi kävelemästä.
Kaverin lapsella meni juuri noin ja syyksi löytyi reuma.
Toivotaan, että syynä on "vain" reuma tai mieluummin vielä joku vaarattomampi. Jaksamista teille, harvoinpa joutuu kenellekään reumaa toivomaan:(