Diabeetikot kulutivat Ozempic laihdutuslääkkeen
Laihduin 5 kiloa syksyn aikana. Bmi putosi 45stä 44,3. Apuna oli uusi laihdutusaine Ozempic.Nyt Fimea suosittelee ettei sitä nneta meille. O vei hyvin näläntunteen pois. Käytin siihen yli tuhat euroa.
Kommentit (12)
Laihduttaja teippaa suu kiinni. Siitä portista ruokaa läskit
Laihduttajille ei mikään riitä, kunhan vain saa jotain suuhunsa
no vois ne diabeetikot laihduttaa kans.
-5 kg ja yli tuhat euroa??? Älä viitsi naurattaa ja narrata
VHH-ruokavaliot toimii eikä tarvita lääkkeitä.
On niitä muitakin laihdutuslääkkeitä kuin Ozempic.
Oikeasti Fimea sanoo, että "Päätös lääkehoidon valinnasta käyttöaiheen mukaiseen tai siitä poikkeavaan käyttöön on aina hoitavalla lääkärillä. Fimea ei voi ottaa kantaa valmisteen käyttöaiheen vastaiseen käyttöön."
Kokeile pätkäpaastoa, paastoa eli ole syömättä esim. 12 tuntia vuorokaudesta. Ei maksa tuhatta euroa.
Varmaan eniten siksi, että lihavuus on kiinni ylensyönnistä ja lähtee kun lopettaa sen rasvaimun suun kautta, diabetes2 tarvitsee lääkityksen, johon ko. lääke on tarkoitettu ja toimii erinomaisesti. Onko sinusta oikein, että siksi että ylipainoiselta puuttuu tahdonvoimaa ja ovat laiskoja, sairaiden pitää jäädä ilman lääkettään? Kokeile Keto-dieettiä, sillä lähtee kehonrasva nopeammin kuin Ozempicillä, eikä tarvitse maksaa tuhansia euroja..
Diabeetikoille on muutakin. Esim insuliini mitä en voi käyttää