Kompleksinen traumaperäinen stressihäiriö lapsuuden kokemuksista, kokemuksia?
Voikohan C-PTSD iskeä vain sen takia, että on elänyt henkistä väkivaltaa käyttävän äidin kanssa koko lapsuuden ja nuoruuden? Hän oli välillä kiva ja reilu, sitten yhtäkkiä täysi k u sipää , vainoharhainen hullu. Isä on täysin hänen tahtonsa alla. Muistan kuulleeni niin paljon huutoa lapsena, että se oli lähes jokapäiväinen rutiini kuten vaikka hampaiden harjaus.
En uskaltanut lapsena enkä nuorena puhua vanhemmilleni ongelmistani. Jos minua sattui, en uskaltanut sanoa siitä mitään. Jos minua itketti, itkin salaa. Valvoin myös öisin salaa koska pelkäsin kuulevani ns. yöllisiä ääniä vanhempieni makuuhuoneesta (jostain tämäkin irrationaalinen pelko lähti).
Myöhemmin teini-iässä aloin käyttää alkoholia holtittomasti ja jouduin kahdesti tuntemattoman raiskaamaksi. Kaiken aikaa esitin olevani kiltti ja kunnollinen nuori. Ehkä vanhemmat tajusivat jotain tai sitten eivät.
Esittäminen jatkuu edelleen. Kulissit pitää pitää pystyssä. Kellekään paitsi nykyään terapeutille en uskalla kertoa olevani masentunut ja ahdistunut. Päivät vaihtelee kun välillä olen normaali, iloinen ja toimelias ja yhtäkkiä ahdistunut ja hermot kireällä tai lamaantunut ja flegmaattinen tai itkuinen ja paniikissa.
Niin voiko cptsd tulla näin pienestä? Vähättelen kokemuksiani koska kuvittelen että muilla on kyllä varmasti ollut hirveämmät olot kuin minulla
Kommentit (19)
Jos kerran käyt terapiassa miksi haet vauvalta ptsd-diagnoosia? Miksi sinulla on tarve määrittää itseäsi diagnoosien kautta?
Vierailija kirjoitti:

Ap on ammattiuhriutuja. Yksi narsismin muodoista.
No todellakin voi tulla eikä tuo ole mitään pientä vaan todella isoa.
Hienoa, että uskaltaudut kertomaan nyt täällä. Toivottavasti myös myöhemmin terapeutille. Onko nykyinen terapeuttisia sellainen, jolle voi puhua? Raiskauksiin saa apua myös niihin erikoistuneilta tahoilta, googlata.
Kirjasuositus Juha Klaavu Lapsuuden kehityksellinen trauma ei mene noin syviin traumoihin, mutta voisi olla Hyvää luettavaa silti.
Olen juuri itse menossa ensi viikolla psykiatrille oman c-ptsd:n ongelmien kanssa. Olen valmis luovuttamaan. Kulissit olleet kasassa 53 vuotta.
Yksikin raiskaus riittää tuhoamaan ihmisen psyykkeen lopullisesti. Syyllistätkö itseäsi kuitenkin niistä ja haet syytä miksi jouduit uhriksi? Eikö riitä että raiskaaja on rikollinen?
V*ttu näitä typeryksiä jotka luulee että kun on PTSD niin se on jotenkin raflaavaa ja sillä saa huomiota ja sääliä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos kerran käyt terapiassa miksi haet vauvalta ptsd-diagnoosia? Miksi sinulla on tarve määrittää itseäsi diagnoosien kautta?
Ap on ammattiuhriutuja. Yksi narsismin muodoista.
Uppoaa mammoihin kuin veitsi voihin :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos kerran käyt terapiassa miksi haet vauvalta ptsd-diagnoosia? Miksi sinulla on tarve määrittää itseäsi diagnoosien kautta?
Ap on ammattiuhriutuja. Yksi narsismin muodoista.
quote=Vierailija]

Ihan klassinen epävakaa narsistisin piirtein. Esittää nöyrää, hakee huomiota. Hän on uhri. Vaikea uskoa että kävisi terapiassa oikeasti. Yllättävän sinisilmäistä porukkaa täällä.
-eri

Auttaa ymmärtämään itseä ja tilannetta. En tosin ole ap.

Et voi kovin hyvin?

:) Ja seuraavaksi yritetään saada huonoon valoon se/ne jotka tajuavat mistä kyse. Kuinka yllättävää.

Niin kerro vielä mikä tässä aloituksessa saa epäilemään, että kyse on epävakaa narsisti?
Eiköhän jokaisella ole lapsuudessa jotain traumaattista tapahtunut, mutta suurin osa on niistä päässyt yli ja alkanut elää ihan omaa elämäänsä. Pitäisikö sinunkin kokeilla? Vai onko ihana määritellä jokainen päähän juolahtanut tunne johonkin lokeroon, joka tod näk johtui ahdistavasta lapsuudesta? Lopeta se analysointi ja ala elää. Kokeile edes. Olet oman mielesi vanki. Ei muuta vikaa.
Onko jollain luokituksilla merkitystä? Ihan selviä traumojahan nuo on ja todennäköisesti ne ovat sitten vaikuttaneet sinun kasvuun ja kehitykseen. Pyri puhumaan näistä terapeutin kanssa. Olet enemmän kuin traumasi ja muiden pahat teot eivät ole sinun vastuullasi.
Pienestä? Tuo ei ole mitään pientä vaan olet elänyt todella vahingoittavassa ympäristössä.
Vierailija kirjoitti:
Jos kerran käyt terapiassa miksi haet vauvalta ptsd-diagnoosia? Miksi sinulla on tarve määrittää itseäsi diagnoosien kautta?
En ole ap mutta moni mt-ongelmainen kärsii tuosta että onko minulla oikeutta pitää hirveää oloani tärkeänä vai pitäisikö vain kärsiä. Tiedoksi ap:lle ja muille vastaaville, ei tarvitse kärsiä. Googleta omien oikeuksien lista ja lue se joka aamu ensitöiksesi herättyäsi. Äläkä välitä tämän ketjun vahvuuteen sairastuneista, jotka pillastuu täysin aina jos joku erehtyy osoittamaan heikkoutta. Sama vaiva kuin sinulla, vain päinvastainen ulkoinen ilmenemismuoto.
Rai skauksista en kertonut myöskään kellekään. Piilotin ja koin hirveitä takaumia vuosikausien ajan. Vielä tänä vuonna jouduin selvään paniikkiin kun muistelin asiaa.