Lue keskustelun säännöt.
Vielä LAIHDUTTAMISEN vaikeudesta
12.08.2008 |
Oli aiheesta jo pitkä ja hyvä ketju, jonnekin uponnut. Ymmärsin ap:n pointin, että laihduttaminen on yksinkertaista matematiikkaa: syö vähemmän kuin kulutat. Ongelma ei olekaan tämän ymmärärtämisessä, vaan syömisen vähentämisessä. Jos itse on sikäli onnekas, ettei makea maistu, voi olla vaika ymmärtää niitä, joille se tuntuu olevan elinehto. Mieltymys makeaan on muuten geneettistä.
Uskon, että joillakin on rautainen itsekuri, mutta ei meillä kaikilla. Kyllähän sitä aikansa vartioi painoa ja laihduttaa ikään kuin harrastuksena, mutta hyvin helposti se repsahtaa jossakin vaiheessa ja kilot pyrkivät takaisin. Ihmisen paino kun pyrkii jatkuvasti maksimipainoon, eli jos olet ollut lihava ja kasvattanut rasvasolujasi, ne solut laihtumisen jälkeenkin pyrkivät varastoimaan rasvaa ja saavuttamaan mukavan kylläisen olotilan, pyrkivät siis maksimipainoon takaisin.
Monilla meistä on turha huijata itseään ajattelemaan, että kasvisruoka on sitä mitä haluan. Kaikille vain tomaatti ja kurkku eivät ole synonyymi herkuille. Uskonpa, että mieltymys makeaan ja rasvaieen on synnynnäistä, ja imeväisiässä se vahvistuu. Vauva saa lohtua ja mielihyvää lämpimästä, rasvaisesta ja makeasta rintamaidosta. Mihin tämä mieltymys yhtäkkiä häviäsi? Myöhemminkin makea ja rasvainen maistuu ja niihin liittyy miellyttävä olo ja lohdullinen tunne. Nälkä ei tunnu kivalta, ja pelkkien kasvisten syömistä seuraa pian nälkä.
Alkoholisti kaipaa alkoholia. Narkkis kaipaa huumeita. Hyvän ruuan ystäville ruoka on kuin huume, sen aiheuttamaa verensokerin nousua ja herkullista makua suussa tavoitellaan. Onko se kumma, jos ei jaksa pitemmän päälle kieltäytyä ruuasta. Moniko teollisuus on yhtä pitkälle jalostunutta kuin elintarviketeollisuus? Joka paikka pursuaa herkkuja ja herkkujen mainoksia, niitä kehitellään lisää ja lisää. Ruokaa on Suomessa kaikkien saatavilla. Totta kai siihen repsahtaa, kun sitä on saatavilla. Miten alkkis voisi pysyä raittiina, jos jääkaapit pursuaisivat alkoholia? Heti kun on synkempi hetki, hän tarttuisi pulloon. Näin tekee myös herkuttelija.
Ihmiskunta on aina lihonut, kun ruokaa on ollut saatavilla. Sehän kertoo ihmisen luontaisesta taipumuksesta syömisellä nautiskeluun. Vaikka onnistuukin laihduttamaan aikansa, usein motivaatio loppuu. Miksi kuilottaa nälissään ja taistella jatkuvasti mieltymyksiään vastaan, kun toinen vaihtoehtokin on olemassa. Olisihan se kiva omistaa unelmavartalo, mutta hinta siitä tuntuu korkealta. Luulen, että nämä ovat niitä syitä, minkä vuoksi laihduttaminen on niiiin vaikeaa. Motivaatio ei riitä, ja loppujen lopuksin ei jaksa hämätä itseään sillä, että kasvikset maistuisivat kielen päällä paremmalta kuin mansikkatäytekakku ja tuoreena höyryävä pizza.
Kommentit (12)
Tosin kohta joku älykkö varmaan ryykää tähänkin ketjuun kirjoittamaan, että seli seli, läskit on vaan tyhmiä ja laiskoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
tarkoita sitä että pitäisi olla lihava. Kyllä sitä makeaakin voi (ja muita herkkuja) syödä - KOHTUUDELLA, niin paino ei nouse. Mutta kun pointti taitaa olla siinä, että ihminen ei nykyään pysty KOHTUUTEEN missään asioissa...
Pari asiaa tuli mieleeni kirjoituksestasi. Ensinnäkin tuo "maksimipaino", johon keho pyrkii. Solut ei onneksi muista sitä maksimipainoa ikuisesti! Jos ennen ylipainoinen pystyy pitämään painonsa kurissa noin vuoden, niin keho alkaa pitämään sitä normaalipainona ja pyrkii säilyttämään sen. Eli ei joskus lihavan keho esim. 10 vuotta laihduttamisen jälkeen enää muista, miten isoja ne rasvasolut joskus oli! Onneksi! Se on totta, että pian laihtumisen jälkeen keho pyrkii siihen isoon painoon takaisin, mutta jos ensimmäisen vuoden jaksaa olla tiukkana, niin sitten jo helpotta.
Sitten tuosta makeanhimosta, kasvisten maukkaudesta yms. Makeanhimo on pitkälle sitä itsekuria: onko sitä vai ei. Mutta ei niille perinteisille herkuille vaihtoehtona ole "vain" kasvikset. Normaaliin, terveelliseen ruokavalioon kuuluu paljon muutakin! Herkullista lihaa ja kalaa proteiinin lähteensä, hyviä rasvoja, hedelmiä, marjoja, jonkin verran täysjyväviljaa jne. Ei se, että pysyy hoikkana tarkoita sitä, että syö pelkkää salaattia! Ja toki välillä voi herkutella niillä perinteisillä herkuillakin, kohtuudella.
Ihmisen makuaisti vaatii totuttelua. Vaikka se olisi vaikeaa uskoa, niin esim. minä olen oppinut suorastaan rakastamaan parsakaalia ja kukkakaalia! Minä, joka lapsena melkein yökkäsin, jos jotain niin pahaa ja ällöttävää oli tarjolla. Aikuisiällä ryhdyin kasvisten syöntiä opettelemaan. Aloitin tomaatista, siirryin paprikaan, kesäkurpitsaan, kukkakaaliin, parsakaaliin ja lopulta jopa kaalilaatikko maistui aivan ihanalta! Ei tämä käynyt hetkessä eikä kahdessa, se vei VUOSIA. Aloitin v. 2004 syömään aterialla lisukkeena silloin tällöin parsakaali-kukkakaali-porkkana-sekoitusta ja nyt tänä vuonna tajusin, että sehän on _tosi_ hyvää! Kukkakaalimuusi, nam!
Viikonloppuna tein välipalaksi perheelle banaanirahkaa: 1 prk rahkaa, 1 prk kermaa vatkattuna ja 3 banaania. Sokeria meni vähän liikaa, 2 tl! 1tl olisi riittänyt. Koko perheelle maistui ja itseäkin ihmetytti, että miten niin vähällä lisätyllä sokerilla saa niin makeaa. Banaanit sisältää hedelmäsokeria kuitenkin sen verran, että makeuttavat ihanasti! Ihan ok herkutella tuolla tavalla silloin tällöin.
Kun totuttaa itseään vähäsokeriseen ruokaan, niin siihen "herkuttelumakeuteen" ei enää tarvitakaan niin paljoa! Riittää tumma suklaa.
Jos tuntuu, että on mahdotonta elää ilman jatkuvaa syöpöttelyä, hiilaripitoisia mättöjä, niin silloin kannattaa harkita vakavasti karppausta. Se on monen sokerihiiren, addiktin, pelastus! Kyllä teitä on muitakin, et tokikaan ole ainoa. Mutta ratkaisu siihen on olemass, jos tahtoa löytyy...
Ja siksipä kulutan lenkkipolkua melkoisen usein. Juoksen viikossa 4-5 kertaa 45-90 minuuttia ja pyöräilen työmatkat... Ja syön muuten ihan terveellisesti, mutta viikonloppuina on pakko saada herkkuja niin paljon kuin tekee mieli ;) Bmi vähän alle 20.
Yli 45-vuotias ei voi enää koskaan syödä vatsaansa yhtä täyteen kuin 20-vuotiaana, jos haluaa pysyä samassa painossa. Se on vastaansanomaton fakta. Aineenvaihdunta alkaa hidastua muistaakseni jo 25. ikävuoden jälkeen, mutta se tuntuu kunnolla vasta vaihdevuosien lähestyessä. Laihduttamisesta tulee kerta kerralta vaikeampaa, vaikka itsekuri pysyisi samana. Pysyäkseen samassa painossa pitäisi vuosi vuodelta syödä vähemmän. Se on ihan oikeasti todella vaikeaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hän valittaa päivittäin ylipainoaan. Syömme tismalleen samanverran, mutta ihan eri ruokia. Itse olen laihtunut 9 kiloa.
Hän syö:
rasvaisia suurustekeittoja, vaaleaa leipää ja kasvisruokaa, missä ei ole proteiineja. Silloin ruoka ei pidä nälkää.
Minä syön:
puolitoista lautasellista salaattia, lihaa/kalaa ja ruisleipää. En koskaan söisi esim. juustokeittoa, koska se ei pidä nälkää ja sisältää rasvaa, juustoa, voita, vehnäjauhoja ja kermaa. Syön aina mahani täyteen.
Tekniikka, ei kieltäytymislaji. Mä syön joka päivä myös suklaapalan jälkiruuaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen sinkkuäiti ja siitä syystä mieluummin laiha, kuin syöppö. Minulle on tärkeämpää näyttää hyvältä kuin syödä pizzaa ja herkkuja, kun terveellisellä ruualla näytän paremmalta, jaksan paremmin ja voin loistavasti.
Urheilen joka päivä kaksi tuntia (pyöräilen työmatkat), enkä ole koskaan voinut henkisesti ja fyysisesti paremmin. Päät kääntyy, polvi nousee ja uni maittaa.
Itseasiassa ihmiskunnan lihominen on varustautumista huonoihin aikoihin, mutta nykyään niitä huonoja aikoja ei enää länsimaissa tule. Ruokaa on tarjolla ja jos ei osaa säännöstellä syömisiään lihoo lihomistaan.
Laihduttaminen on ennen kaikkea valintojen tekemistä. Se ei ole kieltäytymistä kaikista herkuista ja salaatin puputtamista. Ei sitä pizzaa tai mansikkatäytekakkua tarvistse syömättä jättää. KOHTUUS on päivän sana.
Ihmiskunta on aina lihonut, kun ruokaa on ollut saatavilla. Sehän kertoo ihmisen luontaisesta taipumuksesta syömisellä nautiskeluun. Vaikka onnistuukin laihduttamaan aikansa, usein motivaatio loppuu. Miksi kuilottaa nälissään ja taistella jatkuvasti mieltymyksiään vastaan, kun toinen vaihtoehtokin on olemassa. Olisihan se kiva omistaa unelmavartalo, mutta hinta siitä tuntuu korkealta. Luulen, että nämä ovat niitä syitä, minkä vuoksi laihduttaminen on niiiin vaikeaa. Motivaatio ei riitä, ja loppujen lopuksin ei jaksa hämätä itseään sillä, että kasvikset maistuisivat kielen päällä paremmalta kuin mansikkatäytekakku ja tuoreena höyryävä pizza.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos haluaa voida hyvin, jaksaa elää ja touhuta lasten kanssa - elämä on valintoja. Jos pizzanleipominen on tärkeämpää kuin pulkkamäki, minkäs sille voi?
Kysymys on elämäntapamuutoksesta. Ei mikään ihme, että on niin vaikeaa, kun väännetään ensin tippalinssissä kaalisoppadiettiä ja sitten ihmetellään kun paino nousee heti takaisin?
mutta ei sit pidä tulla selittelemään jos ei laihdu. Jos on mukavampi syödä liikaa kuin sopivasti niin ok, mutta ei sit selitellä sitä painoa muulla kuin syömisellä...