Lue keskustelun säännöt.
Miten SINUN koulumatkasi, aamusi ja iltapäiväsi järjestettiin
12.08.2008 |
silloin, kun sinä aloitit koulunkäynnin? Ja milloin se oli ja voisitko suositella tapaa kenellekään, jonka lapsi on menossa kouluun nyt? Jos näistä nyt olisi vähän vinkiksi niille, joiden lapset aloittavat nyt koulutietään.
Minä kävin 90-luvun alussa ala-asteen pienessä maalaiskoulussa. Matkaa oli kai puolitoista kilometriä. Aamulla heräsin samaan aikaan kuin vanhempani, puin ja söin ja jäin sohvalle nukkumaan tai kuuntelemaan radiota. Herätyskello antoi merkin milloin pitää lähteä kävelemään koululle tai koulutaksille. Kuljin joskus myös naapurissa asuvan vuotta vanhemman lapsen kanssa.
Syksyllä ja keväällä mentiin maantienreunaa ja minulle oli opetettu, ettei valkeaa viivaa saa ylittää eikä tien yli juosta katsomatta ympärilleen, vaikka hattu lentäisi päästä tai vaikka näkisi setelin maassa toisella puolen tietä. Talvella, kun jää kesti, oikaistiin järven yli moottorikelkalla tehtyä jälkeä pitkin. Matka lyheni ainakin puolella.
Ovi oli lukossa ja minulle oli neuvottu vara-avaimen säilytyspaikka. Aamulla lähtiessäni ovi meni perässäni lukkoon ja iltapäivällä avasin oven itse ja painoin lukon kielen alta nupin alas niin, ettei ovi ole enää lukossa.
Iltapäivällä olin yksin kotona tai sen naapurin lapsen tai jonkun muun kaverin kanssa kahdestaan. Osasin tehdä voileipää ja munakasta välipalaksi ja osasin katsoa kellosta, että vanhemmat tulevat puoli viiden aikaan tai viiteen mennessä kotiin. En muista, että koskaan olisi pelottanut. Paitsi ehkä kerran, kun eteisessä oli hämähäkki, mutta se olisi pelottanut, vaikka vanhemmat olisivat olleetkin paikalla.
En muista, että mitään ongelmaa tai oikeita vaaratilanteita olisi koskaan ollut. Ajatuskin äidin odottamisesta kotona tuntui vauvamaiselle. Ja tähän lisättäköön, että en todellakaan ollut luokallani se, joka nopeimmin kasvoi "isoksi", vaan hyvin lapsellinen ja luokassani hyvin harvinainen esikoinen, jolla ei ollut isompia sisaruksia, joista ottaa mallia.
Kyllä lapsi pärjää, kun sille vain opetetaan ja luotetaan :-)
Kommentit (19)
myöhemmin, 10-12 -vuotiaana, hoidin iltapäivät alle kouluikäistä pikkusiskoa...
Kai olin ihan järkevä lapsi, mutta nykyään tuo ei tulisi kuuloonkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
söin puuron, jonka äiti oli tehnyt ennen töihin lähtöä. Puin vaatteet ja kävelin 2km kouluun. Puolessa välissä matkaa kaveri odotti tienlaidassa ja sit käveltiin loppumatka yhdessä. Koulun jälkeen kävelin kotiin, otin jääkaapista jugurttia, leipää tms. Tein läksyt jos oli ja menin kavereiden kanssa ulos leikkimään. Iltapäivisin äiti oli yleensä kotona, mutta lähti töihin taas neljän maissa (maatalouslomittaja, töitä aamulla ja illalla)
koulun viereiseen leikkipuistoon, jossa äitini oli töissä.
Koulumatkat kuljin joko kävellen tai pyörällä. Matkaa 1-2 km.
Aamuisin äiti herätti, sisarukset nousi samaan aikaan. Aamupala + muut toimet ja siitä matkaan. Kun tutustuin samalla luokalla olevaan tyttöön, joka asui matkan varrella, kuljimme yhdessä hänen kotoaan asti.
En muista saaneeni juuri ohjeistusta koulumatkaa varten. Normaalit liikennesäännöt varmaan.
Kotiin tulin joskus suoraan koulusta, joskus menin tuon kaverin luokse. Kotona ei yleensä ollut ketään odottamassa, sisarukset olivat minua vanhempia. Ovi oli meillä aina lukitsmatta (!), ihan tiuhaan asutulla omakotialueella asuttiin. (Kerran joku oli jossain tarmonpuuskassa laittanut oven lukkoon, eikä kellään tietenkään ollut avainta. Loppujen lopuksi isoveli murtautui jollain sorkkaraudalla sisään...)
Kai sitä jotain välipalaa tuli otettua, milloin mitäkin. Sitten olin sisällä tai ulkona, joskus naapurissa. Ikinä ei tullut mieleen, että olisi ollut jotenkin outoa olla yksin kotona. Eikä pelottanut.
Mutta toisaalta, olin myös edellisen vuoden ennen kouluun menoa yksin kotona päivät... En suostunut tarhaan ja oma pph muutti pois. Ei nykyään varmaan onnistuisi.
Niin, enpä tiedä miten tässä opastaisi aloittavia koululaisia tai kahden vuoden kuluttua kun oma lapsi aloittaa. Varmaan pitää osata antaa jonkin verran vastuutakin lapselle. Ei ne ekaluokkalaiset mitään ihan avuttomia enää ole. Mutta tietenkin lapsen luonteen mukaisesti: joku on valmis olemaan itsekseen, joku toinen ei.
Mutta ap:n kanssa samaa mieltä, että varmasti pärjää, kun vain luotetaan. Ja tosiaan myös opetetaan :)
Pyörätietä pitkin junaradalla, ensin jyrkkää ratavallia alas, sitten ylös radalle ja taas vallia alas ja ylös metsätielle. Radan ojat oli yleensä täynnä kuravettä. Silta siihen saatiin kun olin tokaluokalla. Kiertomahdollisuutta ei ollut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
aamuista en muista miten herätys tapahtui mutta itse piti hoitaa aamutoimet ja lähteä kouluun kävellen, matkaa oli hieman yli 3km. Koulun jälkeen menin iltapäiväkerhoon, jossa kävin muistaakseni koko ekan luokan ajan.
Koulumatkan varrelle mahtui 5-tien alitus sekä rautatien tasoristeys ihan koulun vieressä. Vitsi että sitä joskus kuulkaas juostiin ja lujaa laskeutuvien puomien alta kun muuten oltais myöhästytty...
Ekaluokan ajan äiti oli kotona ja lähetti minut kouluuun. kävelin 1.5 km, osa metsäpolkua mäen yli. Osan matkaa kuljin kaverini kanssa, mutta loppumatkan aina yksin.
Tokaluokalla muutettiin ja äiti lähti opiskelemaan (pätevöitymään opettajaksi) 700 km päähän. Kävi kotona joka toinen viikonloppu. Pikkuveli oli mummolassa ja minä asuin isän kanssa. Isä meni töihin kahdeksaksi ja minä lähdin kouluun pian sen jälkeen. Matkaa oli vajaa 2 km kapeaa ja mutkaista maantietä. Sulan maan aikaan kävelin ja talvella mentiin potkukelkalla :D. Kolmasluokkalaisena aloin kulkea fillarilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja aamuisin äiti herätti ja oli tehnyt aamupalan valmiiksi ennenkuin lähti töihin. LÄhdin siitä yksin sitten kouluun jonne oli matkaa vain 100 metriä eikä mitään tietä tarvinnyt ylittää. Koulun jälkeen menin iltapäiväkerhoon jonka lopetin jo jouluun mennessä kun en tykännyt siellä käydä.
Tämän jälkeen tulin kotiin koulusta, soitin lankapuhelimella äidille töihin, söin ja keksin jotain tekemistä. Olin yksin ja leikin tai hain kavereita. Äiti tuli viideltä.
Koskaan ei tuntunut yksinäiseltä eikä ollut hätä, paitsi jos äiti ei tullut viiteen menessä jouduin paniikkiin (jos äiti myöhästyi linja-autosta, oli kotona vasta 17.15-).
JOs en ollut kotona viideltä kun äiti tuli, piti jättää lappu pöydälle missä on ja koska tulee. Osasin ekalla kellon.
Taksi tuli hakemaan hiukan yli seitsemän. Koululla oltiin n 7.20-7.25. Koulu alkoi aina klo 9, joten odotusaika oli pitkä. Sisälle sai mennä jos pakkasta oli yli -25 astetta. Välillä meni lähellä asuvan serkkuni luo, joskus värjöteltiin koulun viereisen maatalon navetassa.
Kotiin päästiin noin klo kolmen aikaan, siinäkin jäi tunti tai kaksi odottamista. keskiviikkoisin päästiin kotiin jo klo 12, silloin oli erillinen taksikyyti kotiin meille pienemmille. Jos sää oli hyvä, niin taksikuski lahjoi meidät kävelemään kotiin, kun ei viittynyt ajella ympäriinsä, meitä oli kolme eri suunnasta. Kävelymatkaa tuli hiukan yli 4 kilometriä tienristeyksestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Alotin -83. En muista oliko ekapäivänä joku saattamassa, sitten kävelin luokkakaverin kanssa ja matkaa noin 2km. Aamusin olin yksin jos siskot lähti aikasemmin ja iltap taas yksin kunnes alkoi iltap.kerho. En tykännyt yhtään olla yksin enkä toivo sitä pojallenikaan jahka hän kouluun lähtee. Matka ei ole ongelma kun koulu on tuossa aivan lähellä,
lähistöllä asuvan pojan kanssa. Koulusta tulin isovanhempien luokse tai jäin kaverin luokse leikkimään. Vasta kolmannella luokalla sain mennä yksin kotiin koulun jälkeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aivan itse yksin heräsin, lähdin kouluun , kohtasin matkakaverin ja tulin koulusta. Joskus kaverin kanssa jäätiin leikkimään heille tai meille. Läksyt tein joskus. Polkupyörällä tai linja-autolla. Vanhemmat eivät itseasiassa tienneet yhtään elämästäni. Todellakin hurjaa, kun miettii nykyajan touhotuksia. Mitään pahaa ei ikinä tapahtunut, vaikka Suomen suurimman tien ylityksiä oli koulumatkalla monta kertaa. Vaikkei vanhempani katsoneet kouluni perään yhtään, niin ka oli kokoajan yli 9 ja ihan itse jatko-opiskelin myös melkein 30v. työn ohella. Itsenäisyyttä tuo opetti. Ei edes aamiaisia tai välipaloja tehty minulle valmiiksi, ei ikinä.
Elossa pysyy ja kasvettuaan isoksi ei välttämättä koe kärsineensä traumoja (harvapa sellaisia lapsuudestaan tunnustaa). Mutta merkitseekö se, että toimintamalli oli silti PARAS vaihtoehto ja kaikille suositeltavin?
Itse menin kansakouluun v. 1973 pikkukaupungissa. Isä tai äiti saatteli pari ekaa viikkoa. Iltapäivähoidosta ei edes puhuttu siihen aikaan. Kotiin tultiin - minäkin kuusivuotiaana (täytin 7 vasta seuraavana keväänä). Näin jälkeenpäin ajateltuna sellainen iltapäivähoito/kerho olisi ollut loistava juttu - olivat ne iltapäivät kuitenkin aika hiljaisia ja yksinäisiä.
Eli toki lapset oppivat omatoimisiksi, kun on pakko. Mutta aika kova muutos se on, ja yhdessä yössä (kun siihen asti on oltu aikuisten valvonnassa 24/7). Aikuisen läsnäolon ei tarvitse merkitä paapomista tai sitä, että lapsen jokainen hetki on aikuisen ohjelmoimaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vanhemmat olivat silloin jo molemmat töissä, menivät seitsämäksi työpaikalle.
Matkaa oli noin 2km. Kävelin tai pyöräilin. Iltapäivällä koulun loputtua menin kotiin söin välipalaa ja tein läksyt.
Minusta tuntuu että nykyajan lapsia aliarvioidaan heidän kykynsä selviytyä matkasta on varmasti hyvä jos matka ei ole pitkä.
Eikä minun mielestä mitään iltistäkään tarvitse jos ei ole monen tunnin odotus. Sitten on eri asia jos menee monia tunteja ennen kuin ketään aikuista saapuu paikalle.
Tämä nykyajan portille kuskaus ei käy minun ymmärrykseen enkä aio sellaista tehdä itsekään.
Koulumatkaa oli maaseudulla noin 5 km yhteen suuntaan. Talvella kävelin tai pyöräilin kelien salliessa ja keväisin ja syksyisin pyöräilin matkat. Joskus myös hiihtäen, jos oli lunta tarpeeksi (usein olikin 70-luvulla!). Busseja ei kulkenut meiltä kouluun päin eikä taksikyytejä ollut vielä keksitty ainakaan meidän leveysasteilla.
Vanhemmat oli kotona kun olivat maanviljelijöitä. Sisarukset kulkivat samalla tavalla ihan ekasta luokasta lähtien.
Oli ihan normaalia toimintaa maalla siihen aikaan!
kotiapulainenkin, joka oli lähettämässä minua kouluun. Matkaa oli pari kilometriä Kehä I:n sisäpuolella. Matka oli opetettu pariin kertaan. Pääasiassa kuljin kävellen. Iltapäivisin yritin aina saada kutsun jollekin kaverille tai menin leikkipuistoon, jotta en olisi joutunut menemään kotiin paitsi niinä päivinä, jolloin tiesin, että äiti ei olisi kotona. Leikkipuistoon meneminen oli kielletty ja käsky oli tulla suoraan kotiin tai kylään mennessä soittaa sieltä heti, mutta en tosiaan totellut kovinkaan säntillisesti (ja kärsin seuraukset.)
- Puuro jonka äiti oli tehnyt.
- kävellen leikkipuistoon
- kävellen leikkipuistosta kouluun
- kävellen koulusta leikkipuistoon
- äiti haki puistosta kotiin viiden pintaan
10 km:n päästä ala-asteesta. Pari kilsaa täytyi kotoa kävellä/pyöräillä/hiihtää pientä/turvallista tietä pitkin, että pääsi linja-autopysäkille. Kovilla pakkasilla isä tai äiti vei. Olivat maanviljelijöitä vielä siihen aikaan (80-luvulla), joten olivat aina aamuisin kotona, joskin yleensä lähtöaikaan navetassa. Muistaakseni ekaluokalla meitä joskus alussa saateltiin kävellen.
Mulla on kaksoisveli ja 2 v. vanhempi sisko, joten kuljettiin yleensä kävellen yhtämatkaa.
Kotiin ku tultiin, oli äiti aina laittanut välipalan valmiiksi. Oli kiva tulla kotiin :).
Vanhemmat olivat lähteneet jo aiemmin töihin. Kummallakin meistä oli kotiavain, jolla tultiin sisään koulun jälkeen. Jos huvitti lähteä kaverin luokse, tehtiin kotona läksyt ja soitettiin lankapuhelimella äidille saako mennä. Viideltä sitten piti olla kotona, kun äitikin oli (isän työ reissutyötä, oli yleensä paljon pitempiä päiviä töissä). Ja sitten illalla jos huvitti niin oltiin vielä oman pihatien varrella olevien kanssa kirkonrottaa tai jotain, mutta ei yleensä lähdetty minnekään kauemmaksi.
Musta oli ihana tulla kotiin päivän jälkeen. En olisi halunnut mitään ohjattua. Osattiin myös itse tehdä leipää, tai ottaa jotain välipalaa kaapista. Ei mitään ongelmia.