Tiedätkö ihmistyypin joka saa muut loistamaan, koska kuuntelee ja tsemppaa

Kannattaa kuunnella ja tsempata ainoastaan heitä, jotka kuuntelevat ja tsemppaavat takaisin.

En itse asiassa tunne. Tunnen tsemppareita, jotka saavat muut loistamaan, mutta heillä on kyllä karismaa. Sitten tunnen tsemppareita, joilla ei ole niin paljoa karismaa, mutta heitä ei tietääkseni halveksuta.

Jep, itseni. Mulle kaverit soittaa kertoen kaikki ongelmat ja sairaudet.

Tunninkin puhuvat. Lopuksi sanovat, olipa kiva jutella.

Eivät soita muulloin kuin ongelmissaan, eivät kysy koskaan minun vointiani.

Väliin pystyn vain sanomaa -ai kamala-.

Muistavat kyllä sanoa, että olen kiva, kun jaksan tsempata, mitä se sitten tarkoittanee.

Itse en enää heille soittele.😨

Tiedän tuon ihmistyypin, ja tiedän myös, että he saavat kaikki työt aina, ja he loistavat elämässään.

Tiedän. Nämä jotka eivät tsemppaa takaisin ovat osin itsekeskeisempiä.

Lopetin heidän julkaisujen tykkäämisen.

Minä olen sellainen muiden kannustaja ja tsemppari. Mutta en mielistele vaan aidosti sydämestäni kannustan. Valitettavasti en koskaan ole saanut kannustusta tai tsemppausta keltään takaisin vaan päinvastoin usein joutunut selän takana puhumisen kohteeksi. Ihmiset ovat kohtaani hirveän ankaria. Toisille sallitaan että ovat sellaisia kuin ovat mutta itse en ole koskaan saanut olla sellainen kuin olen. 

Valitettavasti se on johtanut eristäytymiseen ihmisistä.

Vierailija kirjoitti:

Minä olen sellainen muiden kannustaja ja tsemppari. Mutta en mielistele vaan aidosti sydämestäni kannustan. Valitettavasti en koskaan ole saanut kannustusta tai tsemppausta keltään takaisin vaan päinvastoin usein joutunut selän takana puhumisen kohteeksi. Ihmiset ovat kohtaani hirveän ankaria. Toisille sallitaan että ovat sellaisia kuin ovat mutta itse en ole koskaan saanut olla sellainen kuin olen. 

Valitettavasti se on johtanut eristäytymiseen ihmisistä.

Tämä!

Pidetään itsestäänselvyytenä ja arvon huomataan vasta kun on lähtenyt.

Miten niin ei karismaa?

Vierailija kirjoitti:

Jep, itseni. Mulle kaverit soittaa kertoen kaikki ongelmat ja sairaudet.

Tunninkin puhuvat. Lopuksi sanovat, olipa kiva jutella.

Eivät soita muulloin kuin ongelmissaan, eivät kysy koskaan minun vointiani.

Väliin pystyn vain sanomaa -ai kamala-.

Muistavat kyllä sanoa, että olen kiva, kun jaksan tsempata, mitä se sitten tarkoittanee.

Itse en enää heille soittele.😨

Vanha viisaus

Kun autat ihmisiä heidän ongelmissaan, he muistavat sinut kun ovat jälleen ongelmissa.

Vierailija kirjoitti:

Miten niin ei karismaa?

Harva karismaattinen antaa toisen loistaa.

Vierailija kirjoitti:

Jep, itseni. Mulle kaverit soittaa kertoen kaikki ongelmat ja sairaudet.

Tunninkin puhuvat. Lopuksi sanovat, olipa kiva jutella.

Eivät soita muulloin kuin ongelmissaan, eivät kysy koskaan minun vointiani.

Väliin pystyn vain sanomaa -ai kamala-.

Muistavat kyllä sanoa, että olen kiva, kun jaksan tsempata, mitä se sitten tarkoittanee.

Itse en enää heille soittele.😨

Mun ystävät oli samanlaisia. Pahimpia oli ne, jotka käytti ääniviestejä, eli kuuntelit pitkät monologit ilman mahdollisuutta sanoa edes sitä *ai kamala*.

Jossakin vaiheessa päätin, että menkööt terapiaan ja maksakoot kuuntelijalle. Katkaisin kaikki välit kaikkiin tuttavuuksiini, olen ainoastaan töissä tekemisissä muiden ihmisten kanssa ja näiden kanssa puhun vain työasioista. Vapaa-aikani omistan itselleni, en enää kenellekään muulle. Ikinä ei ole ollut näin kevyt, energinen ja hyvä olo.

Täällä yksi kuuntelija myös. Nopeasti lopuksi saatetaan kysyä että niin joo, mitäs sulle kuuluu. Vastausta ei kuitenkaan jakseta kuunnella, tai siitä löydetään jokin aasinsilta taas omiin asioihin. Lopulta en edes kertonut vaikka olisikin tapahtunut jotakin merkittävää itselle.

Nyt olen kokonaan lopettanut yhteydenpidon molempaan tällaiseen ystävään, koska käteen jäi kontakteista vain paha maku. Olin heille joko yleisö jonka tehtävä oli huokailla toisen värikkäitä elämänkäänteitä (tekemällä tehtyä draamaa) tai elävä päiväkirja jolle päivitetään viikon tapahtumat.

Loppui mielenkiinto tältä puolelta kun itsellä oli surua elämässä ja mitään tukea tai jatkokysymyksiä ei koskaan tullut. Kylläpä tuli tyhmä olo itselle aina kun erehtyi kertomaan ja luulin että heitä kiinnostaisi. Ei, kiinnosti vaan taas päästä päivittämään uusimpia sukuelinten hinkkailujaan vastakkaisen sukupuolen kanssa. Ja neljääkymppiä hipovia ollaan, ei mitään parikymppisiä enää.

Vierailija kirjoitti:

Täällä yksi kuuntelija myös. Nopeasti lopuksi saatetaan kysyä että niin joo, mitäs sulle kuuluu. Vastausta ei kuitenkaan jakseta kuunnella, tai siitä löydetään jokin aasinsilta taas omiin asioihin. Lopulta en edes kertonut vaikka olisikin tapahtunut jotakin merkittävää itselle.

Nyt olen kokonaan lopettanut yhteydenpidon molempaan tällaiseen ystävään, koska käteen jäi kontakteista vain paha maku. Olin heille joko yleisö jonka tehtävä oli huokailla toisen värikkäitä elämänkäänteitä (tekemällä tehtyä draamaa) tai elävä päiväkirja jolle päivitetään viikon tapahtumat.

Loppui mielenkiinto tältä puolelta kun itsellä oli surua elämässä ja mitään tukea tai jatkokysymyksiä ei koskaan tullut. Kylläpä tuli tyhmä olo itselle aina kun erehtyi kertomaan ja luulin että heitä kiinnostaisi. Ei, kiinnosti vaan taas päästä päivittämään uusimpia sukuelinten hinkkailujaan vastakkaisen sukupuolen kanssa. Ja neljääkymppiä hipovia ollaan, ei mitään parikymppisiä enää.

Multa kysyttiin aina ekana. Siis se keksustelu alkoi sillä, että *moi, mitäs kuuluu?* johon vastataan tietysti tyyliin *moi, mitäs tässä* tms ja sitten se toinen vetäisi henkeä ja aloitti *et muuten ikinä usko, mitä..* ja seurasi sata tuntia yksinpuhelua. Kun hän oli saanut tarpeeksi puitua asiaansa, kiitteli ja tuli kiire mennä, heippa.

Elämä on ihanaa, kun ei tarvitse enää käyttää aikaa tuollaiseen. Käytän itseeni sen ajan.

No ei se toisten kannustaminen ole koskaan

itseltä pois. Toisinaan toisten kukoistaminen saattaa aiheuttaa senkin, että pääsee itse osalliseksi toisen menestyksestä, vaikka se ei

olisikaan kannustajalle mikään itsetarkoitus.