Miksi olette irtisanoutuneet työpaikastanne?

1. kerta: Rakastuin mieheen ja muutin hänen kotipaikkakunnalleen 400km päähän.



2. kerta: opintovapaa loppui ja koulua jäljellä vielä kaksi vuotta.

oli ahdisteleva esimies. Oli valitettavasti myös firman pääomistajia, joten päätin lähteä vähin äänin. Sain kollegoilta suosituksia, kun tämä esimies kirjoitti todistukseen vain tehtävän ja sen keston.



Miehellenikään en kertonut, olis varmaan murjonut äijän.

huonopalkkaisessa työssä.

Ei ollut oiken muita vaihtoehtoja, kun halusin säilyttää mielenterveyteni.

aamuisin. Työ oli kiinnostavaa, siis jos sitä olisi saanut tehdä rauhassa. Pomo oli lapsen tasolle jäänyt egonsa pönkittäjä; piti koko ajan olla sanomassa viimeinen sana. Vastuuta oli, muttei vapautta. Työhöni oltiin tosi tyytyväisiä, mutten silti saanut tehdä _mitään_ itsenäisiä päätöksiä.



Viimeinen pisara oli avokonttori, jossa sain kuunnella päivästä toiseen työkaverien lasten ripulioireista jne. Keskittymistä vaativassa työssä pinna paloi, kun ei ollut rauhaa.



Elämäni parhaita päätöksiä lampsia ulos; vaikka jäin vähäksi aikaa työttömäksi niin vitutus loppui.

Raskas, mutta omalla tavallaan mielenkiintoinen, asiakastyö, joka olisi vaatinut mielestäni edes hyvää työyhteisöä, jotta olisin jaksanut. Työyhteisöön kuului lisäkseni esimies ja toinen henkilö, joka ei varsinaisesti tenhyt samaa työtä kuin minä ja esimies, joten työyhteisö oli tämä pomo.

Heti tullessani pomo viskasi isoja keissejä pöydälleni ja sanoi "säästäneensä" ne minulle. Ei mitään perehdystystä asiaan. Pikkuhiljaa huomasin, että esimies sulkeutui huoneeseensa ja jätti minut huolehtimaan lähes kaikesta ja kun en kerran ollut paikalla (sovittu vapaapäivä) suuttui minulle, kun joutui tekemään minun töitä. tapaus tuli yllättäen, en siis ollut jättänyt mitään tekemättä, en vaan ollut paikalla.



Koskaan en ole lähtenyt ovet paukkuen, enkä toivottavasti koskaan enää lähdekään. Perääni sain ensin lipovat toivotukset tulla takaisin, mutta sitten kun en tullut, niin uhkaukset, "jos kerron jollekin"- tyyliin.



Henkisesti olin aika rikki ja itsetunto tipahti pohjalle. Toki etsin itseäni virheitä, mitä olin tehnyt väärin. Itsetuntoa parnasi seuraava työpaikka, jossa tunsin olevani tosi pidetty ja arvostettu. Vieläkin on ikävä sitä paikkaa. Sieltä lähdin jatkamaan opiskeluja.

1. kerran) työ ei tarjonnut enää mitään uutta ja tunsin urautuvani vanhaan ja tuttuun oikein syvälle. Ainoa mitä odotti oli vuosilomat. 13 vuotta samalla työnantajalla olinkin ja kovasti jäin kaipaamaan erittäin mukavia työkavereita ja työilmapiiriä.



2.kerran) työssä ei ollut minulle mitään sisältöä ja palkka surkea. vuoden jaksoin sinnillä

Olen itse irtisanoutunut 4 kertaa eri syistä.



1. Vaihdoin parempaan työhön

2. En tullut pomon kanssa toimeen

3. Työ ei ollutkaan mielenkiintoista

4. En jaksanut enää kyseistä työtä vaan ryhdyin opiskelijaksi.

sairas kollega, joka yritti joka välissä saada minut mokaamaan työni.

Hänelle ei sopinut että nuori, kyvykäs ja koulutettu nainen tulee työhön, jossa pitää hänen käsityksensä mukaan olla vähintään keski-ikäinen örmy ukko.

Hän on itse juuri tällainen täysin kouluttamaton, seitsemän-vuotta-vielä-eläkkeeseen -tyyppi, jota eniten ilmeisesti pelotti että uusi veri näyttääkin miten surkeasti vanhat tekevät työnsä.



Vuoden kestin työpaikkakiusausta ja sitten päätin, että parempi vaikka ilman töitä kuin työskennellä niin raskaan tyypin kanssa.

ja vastuuseen. Lisää en saanut 8v aikana kuin kerran ja silloinkin 300€ ja kun tiesin mitä muualla samaa työtä tekevät saivat niin nostin kytkintä. Ja onneksi lähdin! Tienaan nyt 2v lähdön jälkeen 1500€ enemmän kuussa.